|
|
|
3.9.2000
POHJOIS-SUOMEN JÄÄKIEKKOPÄIVÄT
OULUSSA 2. - 3.9.2000
Pohjois-Suomen jääkiekkopäivät veti
Ouluun noin 80 jääkiekosta kiinnostunutta osallistujaa
SJL:n Lapin ja Pohjoisen alueelta. Päiviä vietettiin
yhdessä nyt kolmatta kertaa.
JÄÄKIEKKOLIITON TULEVAISUUDEN VALINNAT
Jääkiekkopäivät avannut SJL:n Pohjoisen alueen
puheenjohtaja Olli Lahtinen korosti yhteisesti
hyväksytyn arvopohjan ammentavan jääkiekosta lisäarvoa
elämään. SJL:ssa pohditaan toiminnan arvopohjaa,
toiminta-ajatusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä.
Liiton toimintavuodelle 2000 - 2001 valmisteluissa olevat
uudet projektit olivat myös esittelyssä.
SEN TEET MIHIN USKOT
Varmasti yksi odotetuimpia luennoitsijoita oli Juhani
Tammisen esiintyminen jääkiekkopäivillä.
Kuulimme selkeän ja ydinasioihin pureutuvan, pelkistetyn
esityksen valmentajan työstä. Tami sai esityksensä jälkeen
raikuvat aplodit. 
Juhani Tammiselta ilmestyy kirja "AURINKOKUNIGAS"
vielä kuluvan syyskuun aikana.
VUODEN TEKIJÄT
Jääkiekkopäivien varmaankin yksi tärkeimpiä
tapahtumia oli VUODEN TEKIJÄT palkitseminen.
Yli kaksikymmentä Vuoden Tekijää palkittiin Jääkiekkoliiton
kunniakirjalla kiitoksena jääkiekon hyväksi tehdystä
työstä.
VUODEN SEURATEKO
Oulun Kärpät palkittiin VUODEN SEURATEKO kunniakirjalla.
Kärppien menestys niin junioritoiminnassa kuin
edustuskiekkoilussa on ollut palkitsemisen arvoinen teko.
Palkinnon vastaanottivat seuran puheenjohtaja Seppo
Arponen, valmennuspäällikkö Tuomo Räty ja päävalmentaja
Juhani Tamminen.

Yksikään kuulija ei jäänyt kylmäksi
näyttelijä Tuija Piepposen esitykselle "Fyysinen
vuorovaikutus - viestintä lähtee koko kehosta".
Lisäksi kuulimme toistakymmentä erittäin
mielenkiintoista jääkiekkoon liittyvää luentoa ja
kertomusta.
3.9.2000
|