MOOSEKSEN PERINTÖ, MAALAISKOMEDIA TOPPILAN MÖLJÄLLÄ 18.7. - 3.8.2008

3.8.2008

Toppilan Möljä Oulu
OULUN KAUPUNKIMERI OULU

1/1

Meri Oulu 2008

MOOSEKSEN PERINTÖ
MAALAISKOMEDIA TOPPILAN MÖLJÄLLÄ 18.7. - 3.8.2008


Tom Lindholm ja Johanna Ala-Siurua

Kesäteatterit vastaavat hyvin suomalaisten odotuksiin. Suomalaiseen kesään kuuluvat sadat kesäteatterit tarjoavat rentouttavaa ohjelmaa. Ohjelma on yleensä valittu siten, että se ei vaadi katsojalta suurta syventymistä aiheeseen. Tarkoitus on pitää hauskaa ja unohtaa hetkeksi arkinen puurtaminen.

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Suomalaisia teatterissa kävijöitä kiinnostaa edelleen eniten kotimainen komedia, jonka kiinnostavuus on kasvanut jatkuvasti vuodesta 1995. [Taloustutkimus 2007: Suomalaisten teatterissa käynti 2007] .

Meri Oulu oli koonnut jälleen näyttävän ohjelmatarjonnan johon kuuluivat Heikki Luoman MOOSEKSEN PERINTÖ, ohjaajana Jukka Mäkinen sekä Ismo Sajakorven TUNTEEN PALO, ohjaajana Ismo Sajakorpi.

Kävimme seuraamassa Mooseksen Perintö -näytelmän viimeisen esityksen 3.8.2008. Maalaiskomedia-sarja on yhteisnimitys Yleisradion TV2:ssa esitetyille televisiosarjoille Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja. Meri Oulu esittää ensi kesänä Turvetta ja timantteja näytelmän Toppilan Möljällä, ensi-ilta on 17.7.2009.

Oulussa, Toppilan Möljälle rakennettu kesäteatteri tarjoaa katsojille täyden palvelun, ravintoloineen ja suomen suurimman katetun katsomon. Kesäteatteri toimii Toppilan vanhan satama-alueen telakka-alueella. Alue on vuokrattu Oulun kaupungilta ja toiminta alueella voi jatkua ainakin vuoteen 2009.

”Mooseksen perintö” toteutettiin Oulussa samalla kokoonpanolla kuin Tampereen Pyynikin kesäteatterissa, jossa viime kesän 60 näytöstä myytiin loppuun jo toukokuussa. Kuusniemen kunnan lavasterakenteet, yli 10-metrinen kirkko, kanttori Piiparisen tupa, Turpeisen baari sekä Kuusniemen kunnantalo siirrettiin rekkakuljetuksin Ouluun.


ALKUUN

MOOSEKSEN PERINTÖ


Valtaisan suosion saanut maalaiskomedia TV2:lla on sovitettu ratkiriemukkaaksi teatteriversioksi, TV-ohjaaja Jukka Mäkisen toimesta. Viimekesän loppuunmyyty Pyynikin kesäteatteri antoi odottaa menestystä myös Ouluun.

Odotukset ovat palkittu, sillä jo ennakkomyynnin alkuvaiheessa helmikuun alussa ylitettiin 10.000 lipun raja tulevalle kesälle. Ratkiriemukkaassa komediassa nähdään maamme valovoimaisimpia näyttelijöitä ja vahvistuksena ”Kuusniemen” pankinjohtajan virkaan on kiinnitetty Möljän estradin kestotähti Jorma Koho. [http://www.merioulu.fi}


Harri Ekonen ja Matti P.E. Nurminen

Mooseksen perinnössä (2001) huoltamoyrittäjä P.A. Turpeisen äkkirikastuminen laittaa Kuusniemen asiat sekaisin ja monet Vain muutaman huijarin tähden -sarjan hahmot tekevät paluun, kun kevätjuhlien aikaan vapautuu vankilasta myös Urmas Hakkarainen, jolta meni sekaisin omat ja kunnan rahat muutama vuosi aikaisemmin (Vain muutaman huijarin tähden-sarjassa). Vankilan portilla on vastassa hieman lyhyemmän tuomion istunut entinen kunnanjohtaja Ahti Kiiski ja Kiiskellä on uudet, lähes rehelliset suunnitelmat. Tästä alkaa taas kesäinen seikkailu Kuusniemellä.2008 [fi.wikipedia.org]


Miia Nuutila

Käsikirjoitus Heikki Luoma
Ohjaus ja sovitus Jukka Mäkinen
Säveltäjä Esa Kotilainen
Lavastus Kari Kiiskilä

Näytelmässä Näyttelijä
P.A. Turpeinen Harri Ekonen
Urmas Hakkarainen Matti P.E. Nurminen
Matias Pohto Jarkko Tiainen
Suvi Pohto Miia Nuutila
Viola Turpeinen Tuija Vuolle
Ahti Kiiski Jukka Pitkänen
Virpi Hakkarainen Anne Niilola
Ilmari Piiparinen Tom Lindholm
Varma Kylmälehto Ilkka Korhonen
Pentti Juurikkala Asko Sahlman
Pankinjohtaja Jorma Koho
Hillevi Jortikka Arja Nurminen
Tuulia Turpeinen, o.s. Huttunen Kirsi Nurminen
Valtsu Åkerlund Seppo Paajanen
Eija Pauliina Salonen
Hellä Lehmus Johanna Ala-Siurua


Ilkka Korhonen

ALKUUN

KUVAKOOSTE


Katso tästä näytelmän kuvakooste

ALKUUN

MERI OULU

MERI OULU

"...Meri Oulun kulttuuriseura ry on täysin riippumaton, sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon yhteisö, poiketen tässä suhteessa alkuperäisestä Meri Oulu ry:stä. Kulttuuriseura tuottaa vuosittain korkeatasoisia kulttuuri- ja kesätapahtumia Toppilan Möljän vanhassa telakkamiljöössä. Tapahtumien aiheet haetaan Oulun merellisyydestä ja meriperinteestä sekä Pohjois-Suomen perinnekulttuurista ja musiikista.

Kesäteatterimme on kooltansa Suomen suurin, katsomossa on yli 2600 katettua katsomopaikkaa ja tuotamme myös itse ravintolapalvelut. Alueellamme on myös mittavat näytelmien yms. toteuttamiseen vaadittavat tarpeistotilat (ompelimo, puvustus, lavaste jne. säilytystilat)...." [Meri Oulun kulttuuriseura ry 18.9.2006]

Meri Oulun toiminnan takana on kaksi yhteisöä: kiinteistöä, rakennuksia ja muun muassa teatterilaivaa hallinnoiva Meri Oulu LTO Oy ja kesätapahtumien ja muun toiminnan tuottamista varten perustettu Meri Oulun Kulttuuriseura Ry.

Meri Oulun kulttuuriseuran hallitus
Jarkko Marttila (pj)
Juhani Kärki
Raimo Jaara
Hannu Sarni
Markus Lumme

Meri Oulu LTO Oy
Puheenjohtaja, Marttila Jarkko Juhani,
Varsinaiset jäsenet: Malmi Åke Johannes, Jaara Raimo Johannes, Järvenpää Raimo Vilhelm, Hekkala Osmo Tapio, Järvelä Taisto Ilmari, Stjerna Ari Jukka, Uitto Olavi Antero, Savolainen Eero Olavi, Jouppila Pentti Iisakki, Jouppila Riitta Maire Kaarina [2007 Kaupparekisteri]

ALKUUN

TAPAHTUMIA AIKAISEMMIN

www.JUNNUT.com -sivuilla
Vapunpäivä Oulussa
Dark Floors elokuvan maailman ensi-ilta
10. Pohjois-Suomen jääkiekkopäivät
Kärppä-säätiöltä mv. varustelahjoitus
Kärppien Mestaruusjuhlat
Sirkus Finlandia
20. Naisten kymppi
Suomen Tivoli
18. Terwahölkkä ja -maraton
Limingan taidekoulu ja 7 veljestä
TERVAHIIHTO
Aikamatka Oulu
Partioparaati Oulussa
18. Päässälaskukilpailut
Tractor Pulling
12. Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät
Alpon miehistö palasi Ouluun
Kunnossapito 2004
Jääkiipeilyn SM-kisat


ALKUUN

www.JUNNUT.com

LÄHTEET, TEKIJÄT

Lähteet: Meri Oulu Internet-sivut [muut lähteet nimetty]
Valokuvat junnut.com, Sampo Anttila
Näytelmä on kuvattu Meri Oulun antamalla luvalla
Tekstit,
Sampo Anttila
Taulukot ja sivujen koostaminen
Sampo Anttila
Internet-sivut ja graafinen suunnittelu; Visark.com, Aki Anttila

WWW.JUNNUT.COM SIVUJEN SISÄLLÖSTÄ JA TEKIJÖISTÄ;
SAMPO ANTTILA
Kuvaus sisällöstä
Avustajat, tukijat ja aineisto


Useimmista tämänkin sivun kuvista saa suuremman klikkaamalla kuvaa!


www.JUNNUT.com
Sivuilla esiintyvät pienet logot,
vaakunatja kuvat toimivat internet-linkkinä. Sivuilla on kymmeniätuhansia
kuvia sekäsatoja linkkejä nettiin ja
junnut.com -sivuille.
6. STOCKMANN-TURNAUS 16. - 17.8.2008, C-NUORTEN JÄÄKIEKKOTURNAUS OULUSSA D-NUORTEN VALTAKUNNALLINEN SUURLEIRI KAJAANISSA 13. - 18.7.2008 KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 10.5.2008 OULUN KÄRPÄT 46 RY JÄÄKIEKKOTUOMARIT 2007 - 2008 KÄRPÄT - SM-LIIGASSA 2007 - 2008, SEURAESITTELY - KÄRPÄT OY, OULUN KÄRPÄT 46 RY, KÄRPPÄ-SÄÄTIÖ, JUNIORITOIMINTAA, TILASTOJA. OULUN KAUPUNKI, .....
7.9.2008 Sampo Anttila
http://www.junnut.com
< Arkisto
Tapahtumia