Oulun Kärpät 46 ry
Luistelukoulun CCC-miniturnaus
Pikku Kärpät
KÄRPPIEN LUISTELUKOULUN TURNAUS 11.11.2007
Luistelukoulun turnauksessa jäällä luisteli innokkaita ja aidosti pelistä nauttivia lapsia. Oulun Kärppien luistelukoulu on toiminut yli kymmenen vuoden ajan, niinpä turnaus vietiin läpi rutiinilla. Koulun ohjaajina on asiansa osaavat aikuiset jotka ovat saaneet kipinän jääkiekkoon jo nuoruudessaan. Työ on arvokasta ja vaativaa.
Vanhempien ja ohjaajien innostus ja tuki tekevät mahdolliseksi lasten monipuolisen harrastamisen. Kaupunki yhdessä urheiluseurojen kanssa järjestää puitteet tälle nuorisotyölle. Maaleja ei virallisesti lasketa, mutta lapset osaavat pitää lukua ja ovat tietoisia siitä, kumpi puoli voitti. Opitaan turvallisesti ryhmässä - toimimaan yhdessä, iloitsemaan ja kokemaan pettymyksiä.

LAPSILLE HARRASTAMINEN ja kilpaileminen ovat parhaimmillaan Kilpailoa, jossa heillä on lupa harjoitella tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja näyttämistä turvallisten aikuisten kanssa. - Meiltä aikuisilta - sekä vanhemmilta että valmentajilta - lasten ja nuorten tunnetyöskentelyn tukeminen edellyttää kykyä tunnistaa omia tunteitamme ja erityisesti säädellä niitä, painottaa psykologi Tuovi Keränen. [Tunnista omat tunteesi, anna tilaa lapsen ja nuoren tunnetyölle. Kilpailo - Lupa tuntea; Paula Salmela, Sinetti Sanomat 1/2006]

Tauot otetaan aidon rennosti, kukin omalla tavallaan

Ilo ja nautinto löytyy yhdessä tekemisestä, oppimisesta ja liikunnasta

Aikuisten tuki on välttämätöntä, paitsi harrastuksen mahdollistajana, myös
lapsen kehityksen tukijana

Kova liike janottaa ja raikas vesi on parasta urheilujuomaa

Lapset ovat ylpeitä harrastuksestaan

Jano yllätti niin että ohjaajakaan ei ehtinyt tarjoamaan juotavaa

Pelin päätteeksi pientä kannustusta ja onnitteluja

Turnaus on ohi ja ottelut kättelyä vaille valmis
KUVAKOOSTE TURNAUKSESTA
Katso 90 kuvan TURNAUSKOOSTE klikkaamalla tästä
Kuvakoosteen yksittäisistä kuvista saat suuremman, alkuperäisen kokoisen kuvan, klikkaamalla pysäytettyä kuvaa nuolen ohjeen mukaisesti (alkuperäinen kuva).
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO
Eri ikäryhmien toiminnan ideologia
Alle kouluikäiset lapset
VISIO
Kouluikään tullessaan jokaisella lapsella on mukavia kokemuksia erilaisten jääpelien pelaamisesta.
TOIMINTA-AJATUS
Kannustaa jääkiekkoseuroja ottamaan tarjontaansa alle kouluikäisille tarkoitettua, lapsen ehdoilla toteutettua ja hänen kehitystään tukevaa monipuolista toimintaa.
PÄÄMÄÄRÄ
Mahdollisimman monelle pikkulapselle onnistumisen elämyksiä jääkiekon kokeilemisen ja harrastamisen kautta.
TAVOITTEET
- Varmistaa seurojen elinvoimaisuutta saamalla ne oivaltamaan kaiken ikäisille tarjottavien liikuntapalveluiden merkitys
- Saada seurat ja lasten vanhemmat ymmärtämään monipuolisten liikunnallisten valmiuksien kehittämisen merkitys jo pikkulasten kohdalla
- Rohkaista seuroja lisäämään tuotevalikkoonsa tarjontaa alle kouluikäisille
7-13 -vuotiaat
VISIO
Loppuupa lapsen jääkiekon harrastaminen missä iässä hyvänsä, hänelle jää hyvä mieli lajin parissa mukana olemisesta.
TOIMINTA-AJATUS
Tarjota kaikille toimintaan mukaan otetuille lapsen ehdoilla toteutettua sekä hänen kehitystään tukevaa monipuolista liikuntatoimintaa.
PÄÄMÄÄRÄ
Yleisesti
Tuottaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia
Urheilullisesti
Pysyvän kiinnostuksen synnyttäminen liikuntaa kohtaan
TAVOITTEET
Yleisesti
- Yksilön henkinen kasvu (terveen itsetunnon kehittyminen)
- Sosiaalisuuteen kasvaminen
- Urheilullisen elämäntavan omaksuminen
Urheilullisesti
Yleisesti:
Liikunnallisen monipuolisuuden kehittäminen
Jääkiekkoilullisesti:
Auttaa jokaista lasta kehittymään hänen innokkuutensa, toiveidensa ja kykyjensä edellyttämällä tavalla

Jääkiekko on kaikkien lasten rehti, tasapuolinen ja yhteiskunnallisesti arvostettu harrastus. SJL

OULU KÄRPÄT 46 RY
Seura on järjestänyt luistelukoulutoimintaa jo vuodesta 1996 lähtien. Toiminta on ollut vuosi vuodelta suositumpaa ja kaudella 2006-2007 luistelukoulussamme on yli 230 innokasta pikku luistelijaa. Luistelukoulu on tarkoitettu 3-8 vuotiaille tytöille ja pojille. Harjoituksissa opitaan luistelun perusteita erilaisten harjoitusten avulla. Harjoitusten lopuksi luistelukoululaiset myös pelaavat.
Tavoitteena on perusluistelutaidon oppiminen. Kasvatuksellisina tavoitteina ovat ryhmätoiminnan oppiminen, toisten huomioiminen ja hyvien käytöstapojen omaksuminen.
Vuoden 2006 syksyllä aloitti uusi ja huikean suosion saavuttanut Napero-ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu ensiaskeleita jäällä ottaville tytöille ja pojille. Luistelutaitoja kehitetään erilaisten leikkien ja satujen avulla iloisella mielellä. Harjoitusten suunnittelun lähtökohtana on tuottaa helppoja sekä kehittäviä leikkejä ja harjoitteita, joiden avulla lapsi pikkuhiljaa oppii luistelutaitoja. Myös vanhemmat voivat tulla mukaan jäälle luistimilla. Aikuisesta lapsi saa turvaa ja tukea aluksi haastavallakin ´maaperällä´.
Luistelukoululaiset pelaavat kauden aikana miniturnauksia sekä lapset vastaan vanhemmat - pelejä. Kausi päättyy yleensä huhtikuussa lopputurnaukseen
Oulun Kärpät 46 ry

AIKAISEMPIA LUISTELUKOULUN JUTTUJA
www.JUNNUT.com -sivuilla, kaudella 2007 - 2008
09.09.2007 Luistelukoulut käyntiin Linnanmaalla
30.09.2007 Pikku kärppien luistelukoulussa - turnaus
www.JUNNUT.com
LÄHTEET, TEKIJÄT
www.JUNNUT.com
Sivuilla esiintyvät pienet logot, vaakunat ja kuvat toimivat internet-linkkinä. Sivuillaon kymmeniä tuhansia kuvia sekä satoja linkkejä nettiin ja junnut.com -sivuille.
|
|
|