|
||||||||||||||||||
|
Oulun Kärpät SM-liigassa JERE KARALAHTI VANGITTUOulun Kärpät Oy tiedotti tänään Jere Karalahden vangitsemistapauksesta
Jääkiekon SM-liiga ei ota vielä kantaa Jere Karalahden tapaukseen. SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorisen mukaan asia on tällä hetkellä ensisijaisesti Kärppien ja Karalahden välinen asia. Yle 9.11.2007 KARALAHDEN TAPAUS KIINNOSTAA MEDIAA
Jere Karalahti on ollut tiiviisti seurattu pelaaja, ehkäpä seuratuin kärppäpelaaja. Hyvin alkanut kausi ja sopimuksien mukainen elämä ei riittänyt. Tiedotusvälineiden mukaan Jere Karalahti on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Rikos josta Karalahtea epäillään on tapahtunut 5 - 13. heinäkuuta. Jeren kausi Oulun Kärppien liiga-joukkueessa alkoi nopeiden käänteiden jälkeen sopimuksen solmimisella elokuussa. Oulun Kärpät ja Jere Karalahti ovat solmivat 13.8.2007 vuoden mittaisen sopimuksen. Tiedotustilaisuudessa Jere Karalahti kertoi valinneensa Kärpät urheilullisista syistä. (13.8.07) "Haluan todistaa sekä itselleni että muille, että olen ennen kaikkea jääkiekkoilija, ja hyvä sellainen. Tavoite on voittaa Suomen mestaruus, Pietarin EM-turnaus ja päästä MM-kisoihin Kanadaan. Sitä kautta voi aueta uusi mahdollisuus NHL:ään" 13.8.2007 Karalahti haastattelussa Kärppä-pestistä 13.8.2007 Urheiluruutu: Karalahden ura jatkuu Kärpissä Jere Karalahti loukkaantui 25.10. pelatussa Kärpät - Ässät ottelussa. Karalahti sai taklaustilanteessa niin sanotun puujalan. Karalahden oli tarkoitus palata pelaavaan kokoonpanoon maaottelutauon jälkeen. Radiouutisten mukaan Karalahtea tukeva sponsori antaa tukensa, mikäli asiassa ei muuta ilmene. Ilta-Sanomat video 8.11.2007: Pidätetty Jere Karalahti: "Olen pahoillani" Yle urheilu 9.11.2007 Jere Karalahti vangittiin Ilta-Sanomat video 9.11.2007: Kärpät ei irtisano Karalahtea Yle urheilu 9.11.2007 Santavuori selvittää Karalahti-tapauksen lakipykäliä Yle urheilu 23.11.2007. Jääkiekko - Karalahti pysyy vangittuna Helsingin Sanomat, uutisia Jere Karalahdesta. Jere Karalahti KARALAHTI VAPAAKSI07.12.2007 12:01 KALEVA 7.12.2007 Jere Karalahti pääsee vapaaksi Käräjäoikeus määräsi Karalahden matkustuskieltoon. Mieheltä on otettu passi pois eli hän ei saa matkustaa ulkomaille. Kotimaassa Karalahti saa liikkua vapaasti. Hänen on kuitenkin ilmoittauduttava olinpaikkakuntansa poliisille maanantaisin ja torstaisin. Matkustuskielto on voimassa siihen saakka, kunnes Karalahden vangitsemiseen liittyvän jutun pääkäsittely alkaa oikeudessa. Tämä tapahtuu tammi-helmikuun vaihteessa. LÄHTEET, TEKIJÄT
Lähteet:
junnut.com Oulun Kärpät, internet-sivut 9.11.2007 lta-Sanomat internet-sivut 8.11.2007 Kaleva internet-sivut 14.8.2007 YLE, urheilu internet-sivut 9.11.2007 Yle urheilu 23.11.2007 HS.FI Valokuvat junnut.com, Sampo Anttila Tekstit, Oulun Kärpät ja Sampo Anttila Taulukot ja sivujen koostaminen Sampo Anttila Internet-sivut ja graafinen suunnittelu; Visark.com, Aki Anttila WWW.JUNNUT.COM SIVUJEN SISÄLLÖSTÄ JA TEKIJÖISTÄ; Useimmista sivun kuvista saat suuremman klikkaamalla kuvaa!
|
||||||||||||||||||
|
< Arkisto |
|||||||||||||||||