|
Maailmanensi-illan järjestivät
Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM, Solar Films ja Oulun Kärpät Oy
DARK FLOORS
ELOKUVAN MAAILMAN ENSI-ILTA OULUSSA 6.2.2008
Dark Floors - The Lordi Motion Picture on aito kauhuelokuva, joka ei sovi pienille Lordi-faneille.
Solar Filmsin tuottaman Dark Floors -kauhuelokuvan maailmanensi-iltaa Oulun Energia Areenalla oli seuraamassa noin 3800 katsojaa. Solar Filmin antaman tiedon mukaan Ensi-ilta oli Suomen suurin ja suurimpia maailmassa. Lordi-yhtye esiintyi elokuvan jälkeen.
POEM Säätiö ja Pohjois-Suomen elokuvakomissio (NFFC, North Finland Film Commission) ovat tukeneet elokuvan tuotantoa. POEM Säätiö ja NFFC:n toimisto sijaitsevat Oulussa. POEM Säätiöllä on lisäksi toimistot Kuusamossa ja Torniossa. Oulun Kärpät Oy on liigajääkiekkotoimintaa harjoittava yhtiö jonka SM-liigajoukkue pelaa kotiottelut Oulun Energia Areenalla.

Oulun Energia Areena sopii hyvin myös elokuvanäytökseen.

Oulun Kärpät Oy oli mukana elokuvan maailman ensi-illan järjestämisessä.
Kuvassa tj. Juha Junno myhäilee tyytyväisenä pari tuntia ennen ensi-illan esityksen alkua.

Halliin oli rakennettu iso esiintymislava ja viritetty 15,5 x 6,3 metrin valkokangas.


Jäähalliin mahtui liki 4000 katsojaa

Maailmanensi-iltaan saapuivat myös elokuvan keskeiset näyttelijät Noah Huntley
ja Dominique McElligott.

Lordi-yhtye oli mukana ensi-illassa ja esiintyi illan päätteeksi.
Mr. Lordi, Tomi Putaansuu keskellä

Ohjaaja Pete Riski (vasemmalla!)
Britti Huntley ja irlantilainen McElligott osallistuivat ennen näytöstä ja iltajuhlaa lehdistötilaisuuteen, jossa haastateltavina olivat myös mm. kaikki Lordi-yhtyeen jäsenet, ohjaaja Pete Riski ja tuottaja Markus Selin. Lehdistötilaisuuteen osallistui yli seitsemänkymmentä toimittajaa ja kuvaajaa Suomesta ja ulkomailta.
Dark Floors -elokuvan valtakunnallinen levitys alkoi perjantaina 8.helmikuuta. Ensimmäiset ensi-illat ulkomailla ovat Islannissa ja Virossa. Elokuvan ikäraja Suomessa on 15 vuotta.

Mr. Lordi
Lordi-yhtyeen hirviöhahmoilla höystetty Dark Floors -kauhuelokuvan kuvaukset alkoivat toukokuun alussa 2007. Kuvauksia tehtiin Oulussa Scanfilin tyhjäksi jättämissä tuotantotiloissa. Lordin johtohahmo Tomi Putaansuu on osallistunut elokuvan suunnitteluun ja käsikirjoituksen ideointiin sekä mm. tehnyt elokuvan tunnuskappaleen.
Dark Floors ei ole musiikkifilmi eikä Lordi-yhtyeen tarina, vaan kauhuelokuva, jossa Lordi-yhtyeen hahmot ovat ihmisten tielle ilmestyviä hirviöitä.Tapahtumat sijoittuvat sairaalaan.
Kokonaan englanninkielisen tarinan näyttelijät kiinnitettiin Britanniasta.
Dark Floors -kauhuelokuva
- tuotantoyhtiö Solar Films
- käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari
Beast Loose In Paradise (Dark Floors Version)_mp3
Dark Floors trailer_2min 10 s_mpg (22,81 megatavua)
|
SOLAR FILMS INC.
presents
DARK FLOORS
|
|
The story is based on an original idea by Mr. Lordi and Pete Riski
|
|
|
|
Sarah
Skye Bennett |
Ben
Noah Huntley |
Emily
Dominique McElligott |
Tobias
Ronald Pickup |
Jon
William Hope |
Rick
Leon Herbert |
Walter
Philip Bretherton |
|
|
Casting by
Jeremy Zimmermann |
Music by
Ville Riippa |
Sound Designer
Jyrki Rahkonen |
Make-up Designers
Mari Vaalasranta
Jim Udenberg |
Production Designer
Tiina Anttila
|
Edited by
Stefan Sundlöf
Antti Kulmala
Joona Louhivuori |
|
Director of Photography
Jean-Noël Mustonen F.S.C.
|
Executive Producer
Jukka Helle
|
Produced by
Markus Selin
|
|
DARK FLOORS
Directed by
Pete Riski
|
|
Monsters
Mr Lordi, Kita, Amen, Ox, Awa
|
Elokuvan esite
Lordi - Wikipediassa
www.JUNNUT.com
LÄHTEET, TEKIJÄT
www.JUNNUT.com
Sivuilla esiintyvät pienet logot, vaakunat
ja kuvat toimivat internet-linkkinä. Sivuilla
on kymmeniä tuhansia kuvia sekä satoja
linkkejä nettiin ja junnut.com -sivuille.
|
|
|