NetHawk TURNAUS

30.3.2003

LASER HT C-88, Oulunsalon jäähalli
I

1/1

Huimaa tunnelmaa ja tiukkoja pelejä NetHawk-turnauksessa ilman käpälämaalejakin

LaserHT:n C88-ikäluokka järjesti jo viidennen peräkkäisen NetHawk-turnauksen Oulunsalon jäähallissa 29-30.3.2003. Lakeuden jääkiekkoylpeyden vieraiksi oli saapunut joukkueita ympäri Suomen. Tällä kertaa pelattiin kuuden joukkueen yksinkertainen sarja ja joukkueiden sijoitukset vaihtelivat koko ajan turnauksen edetessä. Turnauksen tasaisuudesta kertoo eniten se, että mitalien värit ratkesivat vasta toiseksi viimeisessä ottelussa.


Turnauksen voittajajoukkue S-Kiekko Seinäjoelta hoiti turnauksen kotiin tasaisen varmoilla esityksillään. Isokokoinen joukkue osoitti pohjalaisen luonteensa eikä kaihtanut tiukkojakaan kaksinkamppailuja. Joukkueen vahvuus oli kuitenkin tasainen ja laaja materiaali, joka nousee aina tiukkatahtisissa turnauksissa arvoonsa. S-Kiekko oli vahvin kaikilla osa-alueilla: 7 pistettä 10 mahdollisesta ja maaliero 19-13. S-Kiekko C88 on tyylikäs ja tyylikkäästi vedetty juniorijoukkue, joka esiintyi edukseen myös kaukalon ulkopuolella.


Pohjoisinta osaamista edustanut KiPs Kittilästä osoitti Etelä-Suomalaisille, että luonnonjäillä oppii ennenkaikkea mailatekniikkaa ja yhteispeliä. Lukuisten poisjääntien takia kapealla materiaalilla matkassa ollut joukkue hävisi vain S-Kiekolle ja otti varmasti hopeat matkaansa. Kaikki olivat yllättyneitä Lapin poikien taidoista. Turnausmatkan huipentumaksi onnistuttiin viimehetkillä järjestämään huikea 90- minuuttinen Kärpät-Jokerit play-off. Uskomme, että Kittiläläisille matka oli elämys.


Kemin Lämärit C88 joukkue on selkein osoitus Lapin alueen kiekkoilun noususta. Laajalla materiaalilla koko ajan pelannut Lämärit tippui mitaleilta vasta viime tingassa. Viisi pistettä ja vähiten päästettyjä maaleja turnauksessa osoittavat, että hevillä Lämärit ei luovuta. Joukkue taisteli aina loppuun asti ja nousi joka ottelussa ahdingosta vähintään voittokamppailuun. Kemissä osataan siis muutakin kuin rakennella Lumilinnoja.


Kuusamon Pallo-Karhut oli takuuvarmaa luistelua ja tiukkaa yrittämistä esittänyt joukkue. Pienikokoisena joukkue ei kaikkia kaksinkamppailuja voittanut, mutta otti kuitenkin 3 pistettä ja tiputti Lämärit mitaleilta ottamalla 3-2 voiton. Joukkue on joka tapauksessa osoitus siitä, että Kuusamossa tehdään hienoa kiekkoilun juniorityötä yhteisvoimin.


Oulun Kärppien C88/2 eli ns. kehitysjoukkue on kehittynyt huimasti kauden aikana. Jokaisessa ottelussa oltiin tiukasti pelissä mukana, mutta muitten fyysinen vahvuus käänsi useimmiten pelit vieraille. Kittilän pojilta Kärpät kuitenkin vei turnausvoiton pitämällä Lapin pojat kipsissä miltei koko ottelun Kaksi tasapeliä ja kaksi maalin tappiota kertovat, että kaukana parempi sijoitus ei ollut.


Lakeuden jääkiekkoylpeys Laser HT kärsi tiukan treenamisen aiheuttamasta jäykkyydestä ja usean pelaajan loukkaantumissumasta. Joukkue ryhdistäytyi sunnuntaina ja kaatoi S-Kiekon turnauksen ehkä vauhdikkaimmassa ottelussa omilla aseillaan: tiukka luistelu ja yhteispeli oli myrkkyä Tangokaupungin pojille. Laser HT:n pronssi ei ollutkaan mikään jymy-yllätys. Laser HT osoitti, että pitkäaikainen työ kantaa hedelmää. Joukkue tähtääkin tulevaisuuteen ja kaikista harjoitusturnauksista haetaankin kokemusta erilaisiin pelitilanteisiin.


Ottelut olivat siis tasaisia ja ennalta arvaamattomia, sillä puolet otteluista päättyi tasan tai maalin erolla. Jokainen joukkue pääsi voitonmakuun ja yhtään sijoituksen kannalta merkityksetöntä ottelua ei pelattu. Yhtään kertaa ei myöskään turvauduttu videotuomarin apuun vaan pikkumusta laitettiin pörsän perille kun paikka oli.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA

Jääkiekkoperheen yhteispelistä kertoo otteluaikataulun siirto KiPS-Lämärit pelissä. Sen seurauksena saivat Kittilän pojat nauttia ainutlaatuisesta play-off tunnelmasta menemällä katsomaan huikeaa 90 minuutin Kärpät- Jokerit näytelmää, jonka väitettiin ratkenneen käpälämaalilla.


NetHawk-turnauksen järjestelyt saivat myös osallistujilta kiitosta, joten perheitten yhteinen tiimityö on edelleen voimissaan. Järjestävä seura Laser HT kiittääkin kaikkia turnaukseen osallistuneita ja sitä tukeneita tahoja. Tällaisen turnauksen jälkeen on kiva lähteä kevään ja kesän rientoihin.

Teksti: Jukka Lotvonen

SARJATAULUKKO

NetHawk-turnaus

Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3 Ottelu 4 Ottelu 5 Yhteispisteet Tehdyt Päästetyt Sijoitus
Laser HT 0 2 0 2 2 6 20 17 3
S-Kiekko 2 2 1 2 0 7 19 13 1
PaKa 2 1 0 0 0 3 9 19 5
KiPS 2 0 2 1 2 7 21 15 2
Kärpät 0 0 1 1 0 2 8 16 6
Lämärit 0 2 1 0 2 5 14 11 4

PISTEET OTTELUSTA

Pelatut ottelut Tulos KOTI VIERAS
Laser HT - KiPS 3 - 4 0 2
S-Kiekko - Kärpät 2 - 1 2 0
PaKa - Lämärit 3 - 2 2 0
Kärpät - Laser HT 2 - 6 0 2
KiPS - S-Kiekko 3 - 6 0 2
Kärpät - PaKa 1 - 1 1 1
Laser HT - Lämärit 1 - 4 0 2
PaKa - KiPS 3 - 9 0 2
Laser HT - PaKa 3 - 2 2 0
S-Kiekko - Lämärit 2 - 2 1 1
KiPS - Kärpät 2 - 2 1 1
S-Kiekko - PaKa 4 - 0 2 0
Lämärit - KiPS 1 - 3 0 2
S-Kiekko - Laser HT 5 - 7 0 2
Lämärit - Kärpät 5 - 2 2 0

TURNAUKSEN LOPPUTAULUKKO

Sijoitus Joukkue Paikkakunta
1. S-Kiekko Seinäjoki
2. KiPs Kittilä
3. Laser HT Kempele
4. Lämärit Kemi
5. PaKa Kuusamo
6. Kärpät C2/2 Oulu

Tekstit: Jukka Lotvonen
Valokuvat Sampo Anttila

3.4.2003 Sampo Anttila
http://www.junnut.com
< Arkisto
Junioripelit >


Fatal error: Cannot redeclare trigger_kaikki() (previously declared in /home/junnut/public_html/T1/laskuri_vanhat.php:16) in /home/junnut/public_html/T1/laskuri_vanhat.php on line 25