|
|
|||||||||||||||||||
|
1/2 |
||||||||||||||||||
HIFK - JOKERIT, 2 - 2 (1 - 1, 1 - 1, 0 - 0, 0 - 0)Kävimme seuraamassa runsaasti ennakkokohua saanutta Helsingin paikallisottelua HIFK - Jokerit. Helsingin jäähallissa oli tunnelmaa jota voi löytää vain paikalliskamppailuista. Oma osansa on myös viihtyisällä "vanhuksella" Helsingin jäähallilla. Kotiyleisö kannusti omiaan aidosti ja kuuluvasti. Yleisön kannustus vastaa HIFK:lle yhtä "ylimääräistä" pelaajaa. Alpo Suhonen ja Raimo Summanen olivat saaneet sanailuillaan aikaan sellaisen markkinarumban, että halli oli loppuunmyyty eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Ottelusta odotettiin kovaotteista, mutta peli pysyi hyvin sääntöjen puitteissa. Rangaistuksia jaettiin pelissä kaikkiaan yhdeksän kaksiminuuttista. Pelistä kyllä aisti pelaajien latautuneen hyvin kaksinkamppailuihin. Laidat ryskyivät usein. Kuitenkin monet taklaukset menivät ohi ja taklaaja rymähti tyhjälle laidalle vastustajan livahtaessa alta juuri ennen törmäystä. Kun molemmat maalivahdit (HIFK Dave Stathos, Jokerit Kari Lehtonen) onnistuivat hyvin jännitystä riitti aina jatkoajalle saakka. Ensimmäinen erä oli tasainen. Maalin teon aloittivat Jokerit kun vajaa neljä minuuttia peliä oli pelattu Jussi Pesonen laukoi 0 - 1. Vain noin puolitoista minuuttia edellisestä HIFK pääsi myös maalin makuun Jokerien Samuli Jalkasen istuessa kaksiminuuttistaan kiinnipitämisestä. Maalintekijänä oli Joonas Vihko 1 - 1 (syöttäjä Toni Söderholm). Toinen erä oli HIFK:n kovaa painostusta. Erää oli pelattu vain minuutin verran kun Toni Söderholm sivalsi numeroiksi 2 - 1 (Ilkka Pikkarainen, Ville Viitaluoma). Ensimmäinen puoli erää oli HIFK:n painostusta, katsomo kiehui ja kannusti kotijoukkuetta, mutta Lehtonen kesti maalissa. Jokerien piina helpotti kun Jukka Hentunen ajassa 33:51 laukoi yläkulmaan 2 - 2 (Petri Pakaslahti). Peli oli tasan ja niin ainekset kunnon trillerille olivat ilmassa. Jokerit painoi peliä HIFK päätyyn mutta hyvistäkään paikoista ei saatu maalia. Erän loppua kohden peli kävi molemmilta varovaiseksi ja ryhdyttiin varmistamaan omaa puolustusta. Kun lisää maaleja ei saatu jouduttiin jatkoajalle. Jatkoaikaa pelattiin tarkasti puolustaen eikä "suuria" tilanteita päässyt syntymään. Ikään kuin sovun merkiksi HIFK ja Jokerit tasasivat pisteet loppunumeroin 2 - 2. Numerot vastaavat pelitilanteita. Yleisö poistui näkemäänsä tyytyväisenä ja HIFK :n tj. Pentti Matikainen voi vain toivoa, että yleisö- ja pelimenestystä seuraa jatkossakin. HIFK nähdään Oulussa seuraavan kerran to 20.02.2003 ja Jokerit todennäköisesti nähdään vasta 12.03.2003 alkavan playoffs-sarjan peleissä (pelipäivä ei ole vielä tiedossa).
Maalivahtien torjunnat Rangaistukset Tuomarit
|
|||||||||||||||||||
|
< Arkisto |
||||||||||||||||||