|
Limingan Kansanopiston Kannattajayhdistys ry
LIMINGAN TAIDEKOULU

Limingan Kansanopisto on yksi maamme vanhimmista suomenkielisistä kansanopistoista, se on perustettu v. 1892. Opisto on sitoutumaton, yksityinen valtionosuutta nauttiva yleissivistävä sisäoppilaitos, jota ylläpitää Limingan Kansanopiston Kannattajayhdistys ry
Limingan taidekoulu toimii Limingan kansanopistolla. Kuvataide on otettu ohjelmaan syksystä 1966 lähtien. 1980-luvun puolivälissä kansanopisto muuttui kokonaan taidekouluksi. Opetusta annetaan kuvataiteissa, sarjakuvalinjalla ja kirjoittamisessa. Lisäksi taidekoulussa järjestetään avointa yliopisto-opetusta sekä taiteen, valokuvauksen ja kirjoittamisen kesäkursseja.
LIMINKA

Liminka on voimakkaasti kasva kunta Oulun kupeessa, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Oulusta. Limingan asukasmäärä on voimakkaassa kasvussa mm. hyvien kulkuyhteyksiensä kauniin luonnon vuoksi. Asukkaita kunnassa on noin 7 500.
Taiteilijoilla ja taiteella on ollut ja on Limingassa oma vahva asemansa sekä kulttuuriperintönä että nykypäivän kulttuurielämässä. Kunnassa sijaitsevan Limingan taidekoulun lisäksi mm. Vilho Lampi-museo ja koko Rantatien alue ovat erinomaisia esimerkkejä kunnassa vallitsevasta kulttuurimyönteisyydestä.
Rautatien tullessa 1800-luvun lopulla syntyi aseman läheisyyteen Asemakylä, nykyinen liikekeskus. 1960-luvulla muualle siirretty läpikulkuliikenne rauhoitti Rannan osittain suojelluksi kulttuuriperinnöksi ja vihreäksi keitaaksi.
Vilho Lampi -museo sijaitsee v. 1868 rakennetussa Pohjois-Suomen vanhimmassa kansakoulurakennuksessa, Kivikoulussa, joka muutettiin taidemuseoksi v. 1972. Tämä renessanssipiirteinen rapattu tiilitalo on säilytetty alkuperäisessä asussaan. Sen suojissa on kesäisin esillä vaihtuvia näyttelyitä ja talvisin museon oma kokoelma.
Limingan kulttuuripolku
Kartta
Vilho Lampi, omakuva, maalauksia, sukutausta
Matti Lampi
NÄYTTELY OULUSSA

Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan kevätnäyttely avattiin Oulussa Teknologiakylässä Sweco PIC:n toimitiloissa (Elektroniikkatie 3) 28.4.2006. Läsnä oli runsaasi pääosin insinöörikoulutuksen saaneita avajaisvieraita. Näyttelyn aiheeksi oli valittu Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä.
Näyttelyesitteessä kuvataan näyttelyä seuraavasti: "Nyt näkemänne näyttelyn olemme rakentaneet kevät-antologiamme teeman pohjalta. Seinäpinta on jaettu kahteen osioon, kuten Kiven maailmakin. Luonto, Simeonin unet, eläimet ja pirut teutaroivat alisessa todellisuudessa. Pinnan yläosassa siintää sivistys; kirkon ja hameväen kansoittama lukutaitoisten todellisuus."
Sweco PIC Oy on osa ruotsalaista Sweco konsernia jossa työskentelee noin 3700 henkeä. Oulussa Swecolla on kaksi toimipistettä, Elektroniikkatie3 (Technopolis Linnanmaa ) ja Typpitie 1 (Technopolis Laanila). Toimialueena elektroniikan ja prosessi- sekä energiateollisuuden suunnittelu- ja projektipalvelut. Yhteensä Swecolla Oulussa työskentelee n. 200 henkeä. Suomessa Sweco PIC Oy:n palveluksessa on n. 1100 henkeä.
SEITSEMÄN VELJESTÄ LIMINKALAISITTAIN
Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan kevätjulkaisun teemaksi oli valittu Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Sarjakuvalinjan opettaja Keijo Ahlqvist luonnehtii seuraavassa julkaisun toteutustapaa:
"Teksti jaettiin 46 osaan Limingan taidekoulun sarjakuvaopiskelijoiden toteutettavaksi. Vain nimet ja juonen rakenne piti säilyttää, muuten oli vapaat kädet tehdä ikioma tulkinta kiistellystä romaanista. Myös muutama kirjoittajalinjan opiskelija osallistui teksteillään". Kirjassa näet "veljekset mm. liikemiehinä, rockmuusikoina, varusmiehinä, lepakoina, chibeinä ja teepusseina. Ville "Mohammed" Rannan esipuhe. Varoitus: sisältää pieninä annoksina fennomangaa."
"Tämä on parasta, mitä me olemme Limingassa näiden vuosien aikana tehneet. Onnistumisemme takana ovat oppilaiden lisäksi hyvät opettajamme. Anna Karjula ja Ville Ranta ovat tuoneet opetukseen aivan uutta virtaa, sanoo Ahlqvist."

7 Veljestä on painettuna 240 harmaasävysivulle ja tilattavissa 20€ hintaan (sisältää toimituskulut) tai osoitteesta toimisto(ät)limingantaidekoulu.com.
SARJAKUVALINJAN ESITE
VAPPUA VASTAANOTTAMASSA ROTUAARILLA

Oulun Rotuaarilla oli lauantaina (29.4.06) vapun ja viikonlopun odotustunnelmia. Vappupallojen myyjät olivat vallanneet keskeisimmät risteykset ja lapset anelivat vanhemmilta ilmapalloa. Limingan taidekoulun oppilailla oli toiminta- ja esittelypisteitä Rotuaarin varrella. Aktiivitoimintaa yleisölle oli järjestetty mm. suuren tauluryhmän muodossa. Tauluihin ohikulkijat saivat kokeilla sivellinvetoja, kukin omalla tyylillään.

Keskustan risteykset olivat vappupallojen myyjien suosikkipaikkoja.
Kartta kaupungin keskustasta

Vappupallo kuuluu monen perheen perinteisiin jo useamman sukupolven ajalta



Monet mummit hellivät lastenlapsiaan vapun merkeissä mm. ostamalla vappupallon

Sokos-aukion puoleisessa päässä Rotuaaria oli Limingan taidekoulun myyntipiste ja ...

... taidenäyttely, johon pyörätuoliin istutettu teos toivotti vieraat avosylin tervetulleeksi

Taidekoulun aktiivipisteessä saattoi kokeilla siveltimen toimivuutta ja käden vakautta

Hyvinhän tämä käyttää

Vapaa valinta niin siveltimen, värien kuin opettajan ohjauksen. Kyllä tästä kiva tulee...
/home/customers/junnut/public_html/kausi0203/sisalo_avustajat.htm
...Kelpaa siinä edustaa ja esitellä Limingan taidekoulua
Limingan taidekoulua on käynyt jo tuhansia nuoria, tunnetuimpia heistä taiteen saralla jatkaneita ovat Marika Mäkelä, Pekka Kauhanen, Frank Kappas, Sinikka Tuominen, Ari Koch ja Janne Räisänen.
LINKKEJÄ
Kupla akatemia
Suomen Sarjakuvaseura
jarkkovehniainen.com

LÄHTEET, TEKIJÄT
Lähteet: Näyttelyesite 7 Veljestä.
Seuraavat internet-sivut
   
Valokuvat; junnut.com, Sampo Anttila
Tekstit, taulukot ja sivujen koostaminen Sampo Anttila
Internetsivut ja graafinen suunnittelu; Visark.com, Aki Anttila
|