|
SM-LIIGA
KÄRPÄT - TAPPARA 3 - 1 (1 - 0, 2 - 0, 0 - 1)
"Mallikas esitys" oli kärppäluotsi Kari Jalosen kommentti illan pelistä. Tähän oli helppo yhtyä, Kärppien peli todella toimi. Pelissä oli vauhtia ja taitoa. Kaikkiaan ilta oli nautittavaa kiekkoviihdettä.
Ensimmäinen erä käynnistyi Kärppien tahdissa. Hyviä maalitilanteita luotiin ja puolustus toimi. Ensimmäistä osumaa saatiin kuitenkin odottaa erän toiselle puoliskolle saakka. Jussi Jokinen taituroi kiekon Mika Lehdon selän taakse kun hiukan vajaa 13 minuuttia oli pelattu. Maali oli ylivoimamaali, Tapparan Ville Nieminen ehti istua kaksiminuuttistaan vain 17 sekuntia. Myös Tappara loi hyviä maalintekopaikkoja, mutta maalinteon esti tehokkaasti kärppäpuolustus ja erinomaisia torjuntoja esittänyt maalivahti Pekka Rinne.

Toisen erän alku antoi varoituksia Tapparalle. Kärpät olivat tauolla valaneet uskoa ja uusi vaihde vauhtiin näytti löytyneen. Kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen Tapparan Ville Mäntymaa sai jäähyn kiinnipitämisestä. Kärppien voittomaali syntyi kun erää oli pelattu vajaa neljän minuuttia. Jari Viuhkola voitti aloituksen josta Lasse Kukkonen sivalsi kohti maalia ja Jari Viuhkola pisti kiekon maaliin, peli oli ratkaisevan tuntuisesti Kärppien hallussa. Toisen erän lopussa Eero Somervuori sai kiekon aivan maalin edessä ja nosti hallitusti kiekon maaliin, peli oli 3 - 0.

Kolmanteen erään lähdettiin hyvistä asetelmista, peli oli 3 - 0 ja Kärpät pelasi loistavaa jääkiekkoa. Yleisön jännitys nousi erinomaisesti torjuneen Pekka Rinteen puolesta. Nollapeli olisi mainio alku kaudelle. Peli on kuitenkin pelattava loppuvihellykseen, ennen kuin tulokset voidaan julistaa. Tapparan maalilla Mika Lehto torjui kaikki Kärppien maalintekoyritykset.
Kärppien erinomaisesta pelistä huolimatta, myös Tappara pystyi pelaamaan hyvää ja liikkuvaa kiekkoa. Kolmannen erän loppupuolella Teemu Laine rikkoi Tapparan kuparisen.

Pelin lopputulos 3 -1 kuvaa pelitilanteiden voimasuhteita varsin hyvin. Maalivahtien torjunnat olivat 26 - 22. Rinne onnistui torjunnoissaan hiukan paremmin kuin Tapparan erinomaisesti pelannut Mika Lehto. Uskon, että Tampereen Tappara tulee olemaan monelle vastustajalle kova luu.
Nollapelin menetyksestä huolimatta Kärpillä on erinomainen maalivahtitilanne. Kahden huippumaalivahdin kanssa on hyvä jatkaa alkanutta kautta.

Pelin loppuminuuteilla Robert Kantor turhautui ja lähti kinaamaan Antti Aarnion kanssa. Kantorin hanskat lensivät jäihin. Hanskojen heiton seurauksena Kantor sai kymppiminuuttisen ja joutui jättämään pelikentän.
TORJUNNAT

Kärppien maalilla Pekka Rinne pelasi loistavasti
Pekka Rinne, Kärpät: Torjunnat 9 + 9 + 8 = 26.
Mika Lehto, Tappara: Torjunnat 5 + 9 + 8 = 22 (pois 56.47-57.32 ja 59.41-60.00)

Tapparan maalilla Mika Lehto torjui erinomaisesti
TUOMARIT

Markku Kruus, Päätuomari

Juha Kautto, Linjatuomari

Jaakko Männikkö, Linjatuomari
JÄÄKIEKKOTUOMARIT junnut.com -sivuilla
MAALIT
|
AIKA
|
MAALIT
|
|
TEKIJÄ |
1. SYÖTTÄJÄ |
2. SYÖTTÄJÄ |
| 12.42 |
1 - 0
|
yv |
Jussi Jokinen |
Kimmo Lotvonen |
Pekka Rinne |
| 23.58 |
2 - 0
|
yv |
Jari Viuhkola |
Lasse Kukkonen |
|
| 28.49 |
3 - 0
|
|
Eero Somervuori |
Topi Jaakola |
Jari Viuhkola |
| 54.35 |
3 - 1
|
|
Teemu Laine |
Marko Ojanen |
Stefan Öhman |
Kuvamme kunnioitetut sotiemme veteraanit olivat tyytyväisiä heille varattuun paikkaan erityisesti "hyvien kulkuyhteyksien vuoksi". Suomen veteraanien keski-ikä on 83 vuotta.

Juniorit osaavat nauttia jääkiekosta. Myös hyvät kaverit ovat tärkeitä.
Peliä seurasi lähes 5400 katsojaa
KÄRPÄT

32 Niklas Bäckström, Maalivahti
33 Pekka Rinne, Maalivahti AK
1. kenttä
26 Mikko Lehtonen, Vasen puolustaja AK
3 Lasse Kukkonen, Oikea puolustaja AK
62 Petr Tenkrat, Vasen laitahyökkääjä AK
24 Jari Viuhkola, Keskushyökkääjä AK
75 Eero Somervuori, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
7 Topi Jaakola, Vasen puolustaja
5 Ari Vallin, Oikea puolustaja
19 Zdenek Nedved, Vasen laitahyökkääjä
39 Sakari Palsola, Keskushyökkääjä
11 Viktor Ujcik, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
29 Kimmo Lotvonen, Vasen puolustaja
2 Oskari Korpikari, Oikea puolustaja
8 Jussi Jokinen, Vasen laitahyökkääjä
12 Pekka Saarenheimo, Keskushyökkääjä
20 Janne Pesonen, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
4 Antti Ylönen, Vasen puolustaja
43 Antti Aarnio, Hyökkääjä
17 Mika Pyörälä, Vasen laitahyökkääjä
28 Toni Sihvonen, Keskushyökkääjä
37 Henrik Juntunen, Oikea laitahyökkääjä

Antti Ylönen #4
TAPPARA

18 Pekka Tuokkola, Maalivahti
34 Mika Lehto, Maalivahti AK
1. kenttä
6 Pekka Saravo, Vasen puolustaja AK
50 Mikko Myllykoski, Oikea puolustaja AK
89 Tomas Chlubna, Vasen laitahyökkääjä AK
8 Janne Ojanen, Keskushyökkääjä AK
38 Sami Venäläinen, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
33 Robert Kantor, Vasen puolustaja
21 Pasi Puistola, Oikea puolustaja
24 Marko Ojanen, Vasen laitahyökkääjä
41 Stefan Öhman, Keskushyökkääjä
92 Teemu Laine, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
12 Juha Gustafsson, Vasen puolustaja
23 Mikko Pukka, Oikea puolustaja
30 Ville Nieminen, Vasen laitahyökkääjä
27 Petri Kontiola, Keskushyökkääjä
10 Johannes Alanen, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
9 Ville Mäntymaa, Vasen puolustaja
22 Jarkko Pyymäki, Hyökkääjä
11 Kimmo Koskenkorva, Vasen laitahyökkääjä
19 Mika Viinanen, Keskushyökkääjä
28 Marko Mäkinen, Oikea laitahyökkääjä






Hannu Hiltunen on tyytyväinen uusittuun Raksilan jäädytys- ja ilmastointijärjestelmään






Edellinen Kärpät - Tappara peli junnut.com sivuilla
SM-liiga, Runkosarja 2004 - 2005
SARJATAULUKKO
SARJAOHJELMA
PISTEPÖRSSI
Lähde: Tilastotiedot SM-liiga, internet-sivut
|
|
|