KÄRPÄT SM 2004, KULTAA MYÖS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

18.5.2004

Ravintola Oulun Uusi Seurahuone
OULUN UUSI SEURAHUONEOULUN KAUPUNKIJÄÄKIEKON SM-LIIGAOULUN KÄRPÄTKÄRPPÄ-SÄÄTIÖ

1/2

OULUN KÄRPÄT OY

KULTAMITALIT YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

Oulun Kärppien loistavan kauden päätteeksi voittama Suomen Mestaruus antoi aiheen jakaa kultamitalit myös yhteistyökumppaneille. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös Pääministeri puolisoineen. Pääministeri oli päivällä isännöinyt Norjan pääministerivierailua Oulussa.

Tilaisuudessa oli tj. Juha Junnon ja pääministeri Matti Vanhasen puheen lisäksi leppoisaa ohjelmaa josta vieraat saattoivat nauttia pienen naposteltavan kera. Palkittavia oli runsaasti ja kaikille jaettiin kultamitalin lisäksi kunniakirja.

Lento Helsingistä Ouluun ei päässyt laskeutumaan Oulunsalon kentälle huonon näkyvyyden vuoksi. Oulunsalon lennonvalvonnan ILS-laitteistoa uudistetaan, josta syystä säärajoitukset ovat normaalia tiukemmat. Lennolla oli mm. Oulun Kärpät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Arponen sekä Kärppien yhteistyökumppaneita. Näille yhteistyökumppaneille mitalit jaetaan erillisessä tilaisuudessa.


Samppanjaa riitti jokaiselle


Seurahuoneen sali alkoi täyttyä....


...Suomen Mestaruus on harvinainen oululaisillekin


Jaossa oli reilusti yli sata kultamitalia

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
...illan arvovieras Pääministeri Matti Vanhanen seurueineen saapui saliin
- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI -


Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno muistutti siitä, että ilman yhteistyökumppaneiden
apua ei olisi saavutettu mestaruutta 23 vuoden jälkeen Pohjois-Suomeen.


Tässä on ensimmäinen sormus joka on tehty mestaruuden muistoksi
NHL-sormuksen malliin. "Me jaamme joukkueelle tällaiset sormukset, että
he voivat muistella vielä 30-vuodenkin jälkeen mestaruutta".
Sormukset on suunnitellut ja valmistaa Mikko Keisu.


Valkokankaalta katsottiin kauden Mestaruuteen päättäneen maalin synty...
Kuvassa etualalla vasemmalta Hannu Takkula, pääministerin puoliso Merja Vanhanen,
Matti Vanhanen ja Juha Junno


...ja suuri mestaruusjuhla torilla (arviot yleisömäärästä olivat huikeat 30 000 henkeä)


Pääministeri Vanhanen onnitteli Kärppiä ja kärppäkannattajia mestaruudesta.
Täällä on onnistuttu kokoamaan paljon pohjoisen alueen tukea, jolla menestystä
voitiin saavuttaa.


Pääministeri Vanhanen totesi, että täällä on kyetty yhdistämään yritysten ja
maakunnan voimavarat myönteisellä tavalla. Vanhanen isännöi päivällä
Norjan pääministerivierailua Oulussa.


"Mitä lämpimimmät onnittelut Kärpille mestaruudesta..."

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI


Juha Junno luovutti pääministerille kärppäpaidan numero 10.


Kärppien arvokkain ja nykyään harvinaisin pelinumero on 10.
Kärpissä pelatessaan Reijo Ruotsalainenkäytti pelinumeroa 10.
Ruotsalaisen pelipaita jäädytettiin elokuussa -99.


Lauluyhtye Teemu and the Henkselitkö Oulusta viihdytti yleisöä pirteillä esityksillään.
Yhtyeen jäsenet ovat Madetojan Musiikkilukion oppilaita.


Tulevan kauden 2004 - 2005 päävalmentaja Kari Jalonen kertoili mm. Kärppäjoukkueen tavoitteista

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI


Toni Sihvonen solmi vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Oulun Kärppiin


Seurahuoneelta löytyy myös kotoisen viihtyisiä tiloja, joihin voi poiketa vaikka kahville


Kärppien pitkäaikaisimpia tukijoita


Sanomalehti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen (keskellä) tutkii kiinnostuneena kultamitalia

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI


Jorma Terentjeff esitteli mestaruussormusta


Kultasormukseen on upotettu 22 timanttia. Keskellä on kuvattuna kultainen kärppä


Parhaatkin juhlat päättyvät. Poika oli uskottu Ari Karjalaisen haltuun.


Tulevaisuuteen on vaikea nähdä, kaukoputkellakaan. Oulussa on osattu pitää Pohjois-Suomen puolta. Kaupan, kulttuurin ja korkean teknologian keskuksena Oulu on tukenut kautta historiansa Suomen ja suomalaisten selviytymistä globaalin maailman paineissa.

Kuvassa Martti Mäen maalaus "Ookko nää Oulusta" Uuden Seurahuoneen aulassa. Maalaus on vuodelta 2002. Siinä on kuvattu kaukoputkella merelle tähyävä merikapteeni Petrell sekä Oulun historiallisia kohteita. Johan Petrell rakennutti Uuden Seurahuoneen talon vuonna 1884.

Maalauksen syntyhistoria sivuaa Oulun Kärppiäkin. Taidemaalari Martti Mäki kertoi, että Veikko Lesonen oli tilannut teoksen Kärppäpelin erätauolla.


Katso SlideShow Kärppien taipaleesta finaaleista torille tästä
Katso mestaruusjuhla Oulun torilla 15.4.2004 video tästä
Asenna näytönsäästäjä Play Offs 2004 koneellesi tästä
Kuuntele YLE:n Pertti Tapolan ja Niki Juuselan selostusta ratkaisuhetkistä.

Kärppä-säätiö Onnitteli Suomen mestareita

SlideShow Kärppien taipaleesta finaaleista torille
Oulun Kärpät voitti Suomen Mestaruuden SM-liigan 4.finaalipelissä Oulussa 11.4.2004.

LISÄÄ KUVIA SEURAAVALLA SIVULLA >>

23.6.2004 http://www.junnut.com
sampo.anttila@junnut.com
< Arkisto
Seuraava >