Kärpät - Ilves, A-nuorten SM-liiga

16.1.2004

Oulun jäähallissa (Raksila)
OULUN KAUPUNKISUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTOOULUN KÄRPÄTTAMPEREEN ILVES

1/2

A-NUORTEN SM-LIIGA

KÄRPÄT A - ILVES A 2 - 2 (1 - 1, 0 - 1, 1 - 0, 0 - 0)

Kärpät kohtasi Ilveksen kotonaan ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella 20.9.2003. Silloin Kärpät oli niukasti vahvempi numeroin 3 - 2.

Ilves otti salama-aloituksen, jo 17 sek. pelin jälkeen Ilveksen Ville Simola täräytti 0 - 1. Kärpät toipuivat kuitenkin hyvin ja Juhamatti Aaltonen tasoittikin hieman vajaa minuutti Ilveksen maalista 1 - 1.

Toisessa erässä veivattiin yli puolivälin kun jälleen Ilveksen Ville Simola oli Jaakko Ruuhosen kanssa maalinteossa. Peli oli 1 - 2. Mitään mainittavaa ei saatu aikaiseksi. Kärppien ylivoimallakaan ei ollut tehoja.

Kolmannessa erässä Kärppien peli näytti lähtevän tehokkaasti liikkeelle. Jyri Junnila maalasi vajaa neljä minuuttia erän alusta 2 - 2. Tommi Paakkolanvaara oli tässäkin Kärppien maalissa syöttäjänä. Erää tahkottiin täydet kuusikymmentä minuuttia, kummankaan joukkueen saamatta maalia. Kärppien hyvä pelivire rikkoontui erän lopulla jäähyihin, eikä jatkoaikakaan tuonut samasta syystä kotijoukkueelle ratkaisua. Ilves sai poistua tyytyväisenä tasapeliin, Ilvesvahti oli tasapelin takuumiehenä ja palkittiinkin aiheesta kolmella tähdellä.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

MAALIT

AIKA
MAALIT
TEKIJÄ 1. SYÖTTÄJÄ 2. SYÖTTÄJÄ
00.17
0 - 1
Ville Simola Jaakko Ruuhonen
01.14
1 - 1
Juhamatti Aaltonen Tommi Paakkolanvaara Janne Karhunen
33.30
1 - 2
Ville Simola Jaakko Ruuhonen
43.41
2 - 2
Jyri Junnila Tommi Paakkolanvaara Juhamatti Aaltonen

Maalivahtien torjunnat

Kärpät A

Petri Koivisto 6 + 5 + 9 + 3 = 23

Ilves A

Tuukka Rask 10 + 11 + 11 + 6 = 38

Palkitut
IS-tähdet
*** 19 Tuukka Rask, Ilves
** 21 Jyri Junnila, Kärpät
* 31 Petri Koivisto, Kärpät

TUOMARIT

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

Männikkö Jaakko, Päätuomari
Happo Jaakko, Linjatuomari
Heikkinen Pasi, Linjatuomari

JÄÄKIEKKOTUOMARIT junnut.com -sivuilla

Rangaistukset
Kärpät A, 6 kpl 20 min
Teemu Metso 10 min Automaattinen käytösrangaistus

Ilves A, 5 kpl 10 min


OTTELUKOKOONPANOT

KÄRPÄT


KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

KÄRPÄT A
31 Petri Koivisto mv
33 Janne Pekkarinen p
3 Risto Korhonen p
4 Teemu Pajala p
5 Janne Karhunen p
6 Hannu Haipus p
8 Jyrki Hannola p
19 Antti Ylönen p
37 Aki Parkkinen p
39 Teemu Metso p
11 Ville Vimpari h
12 Ville Meriläinen h
15 Jaakko Järvitalo h
16 Niko Saarenpää h
18 Mikko Alikoski h
20 Tommi Paakkolanvaara h
21 Jyri Junnila h
23 Juho Keränen h
24 Ville-Valtteri Reijasalo h
25 Ismo Käsmä h
28 Matias Huikari h
50 Juhamatti Aaltonen h

Mikko Haapakoski, valmentaja
Kai Suikkanen, valmentaja
Erno Moilanen, Maalivahtivalmentaja
Jukka Paakkolanvaara, joukkueenjohtaja
Kari Ylönen, joukkueenjohtaja
Erkki Harjula, huoltaja
Tapio Saarenheimo, huoltaja
Jussi Neuvonen, kuljettaja
Jukka Tikanto, lääkäri
Petri Koivunen, lääkäri
Martti Lakovaara, lääkäri
Timo Laru, hieroja
Esa Sihvonen, fysioterapeutti
Jouni Kukkonen, manageri

Seppo Arponen, hallituksen puheenjohtaja
Juha Junno,toimitusjohtaja

ILVES

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

ILVES A
19 Tuukka Rask mv
31 Krister Antila mv
40 Aleksi Mäkinen p
6 Toni Niemi p
8 Joonas Rönnberg p
12 Juha Lopperi p
16 Anssi Tieranta p
29 Juha Keinänen p
37 Juho Mielonen p
4 Jaakko Marttila h
10 Juha Leimu h
11 Pyry Aronen h
15 Antti Kangasniemi h
17 Matti Huilla h
20 Tommi Välimaa h
22 Jaakko Ruuhonen h
25 Toni Sulonen h
27 Sami Oksanen h
28 Miikka Luodes h
32 Juuso Koskinen h
36 Ville Simola h
39 Tommi Jäminki h

Juha Pajuoja, päävalmentaja
Risto Siltanen, valmentaja
Jussi Parkkila, maalivahtivalmentaja
Juha Hautamaa, joukkueenjohtaja
Heli Majamaa, lääkäri
Pentti Aho, huoltaja
Mika Kuukasjärvi, huoltaja


A-NUORTEN SM-LIIGA

Tilanne 16.1.2004

Sija Joukkue
Pelit
Pist.
1. JYP A 30 45
2. Tappara A 30 42
3. HIFK A 30 42
4. TPS A 30 38
5. Jokerit A 29 34
6. Blues A 30 33
7. Kärpät A 30 33
8. Lukko A 31 32
9. Ilves A 31 31
10. KalPa A 29 30
11. HPK A 31 29
12. Pelicans A 31 28
13. SaiPa A 29 28
14. Ässät A 31 22
15. KJT A 15 5
16. K-Vantaa A 15 4


OULUN KÄRPÄT
A-nuorten SM-liiga 2003 - 2004

PELATUT PELIT 16.1.2004

PÄIVÄ
PAIKKAKUNTA
KOTI - VIERAS
TULOS
01
12.09.2003
KUORTANE
HIFK - Kärpät
2 - 1
02
13.09.2003
KUORTANE
Kärpät - Blues
3 - 3
03
14.09.2003
KUORTANE
TPS - Kärpät
2 - 4
04
20.09.2003
OULU
Kärpät - Ilves
3 - 2
05
21.09.2003
OULU
Kärpät - K-Vantaa
10 - 0
06
27.09.2003
RAUMA
Lukko - Kärpät
4 - 1
07
28.09.2003
HAKAMETSÄ
Tappara - Kärpät
3 - 4
08
04.10.2003
LAHTI
Pelicans - Kärpät
5 - 2
09
05.10.2003
HÄMEENLINNA
HPK - Kärpät
2 - 1
10
08.10.2003
OULU
Kärpät - KalPa
3 - 2
11
11.10.2003
OULU
Kärpät - JYP
2 - 3
12
18.10.2003
PIRKKOLA
Jokerit - Kärpät
2 - 2
13
19.10.2003
JÄRVENPÄÄ
KJT - Kärpät
2 - 5
14
25.10.2003
OULU
Kärpät - SaiPa
5 - 2
15
01.11.2003
OULU
Kärpät - Ässät
5 - 2
16
12.11.2003
KUOPIO
KalPa - Kärpät
2 - 2
17
15.11.2003
OULU
Kärpät - Tappara
3 - 0
18 16.11.2003 OULU
Kärpät - Lukko
8 - 3
19 19.11.2003 JYVÄSKYLÄ
JYP - Kärpät
1 - 1
20 22.11.2003 HÄMEENLINNA
HPK - Kärpät
2 - 1
21 23.11.2003 HELSINKI
HIFK - Kärpät
8 - 1
22 29.11.2003 OULU
Kärpät - TPS
2 - 2
23 03.12.2003 OULU
Kärpät - Jokerit
1 - 2
24 06.12.2003 LAPPEENRANTA
SaiPa - Kärpät
2 - 2
25 07.12.2003 LAHTI
Pelicans - Kärpät
3 - 2
26 13.12.2003 OULU
Kärpät - Blues
4 - 0
27 06.01.2004 OULU
Kärpät - HPK
7 - 5
28 10.01.2004 HAKAMETSÄ
Tappara - Kärpät
3 - 2
29 11.01.2004 PORI
Ässät - Kärpät
2 - 2
30 16.01.2004 OULU
Kärpät - Ilves
2 - 2

14 joukkueen kaksinkertainen sarja, 8 parasta playoffeihin, 4 viimeistä putoamiskarsintoihin. Sarjatauot : 14.12.-6.1. ja 1.-14.2.

KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

SM-liiga, Alkusarja 2003 - 2004
LIVE-SEURANTA
SARJATAULUKKO
SARJAOHJELMA
PISTEPÖRSSI
JOUKKUEIDEN PISTEPÖRSSI

Playoffs
LIVE-SEURANTA
PELATUT OTTELUT
OTTELUOHJELMA
PISTEPÖRSSI
JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT


OULUN KÄRPÄT A-NUORTEN JOUKKUE

Nro Pp Nimi Synt.aika Synt.paikka Kans. Pit. Pa. L/R
29 MV Joni Myllykoski 02.07.1984 Tornio FIN 178 73 L
31 MV Petri Koivisto 15.11.1986 Kiiminki FIN 0 0 L
33 MV Janne Kurikka 13.08.1984 Oulu FIN 0 0 L
0 P Oskari Korpikari 05.04.1984 Oulu FIN 186 90 L
3 P Risto Korhonen 27.11.1986 Kajaani FIN 189 84 L
4 P Teemu Pajala 06.01.1985 Oulainen FIN 0 0 L
5 P Janne Karhunen 24.02.1985 Kuopio FIN 0 0 L
6 P Hannu Haipus 24.06.1984 Oulu FIN 179 74 L
8 P Jyrki Hannola 10.02.1985 Kuusamo FIN 181 82 L
17 P Antti Ruuska 25.09.1985 Oulu FIN 0 0 L
19 P Antti Ylönen 15.09.1983 Liminka FIN 173 81 L
27 P Jani Pekkarinen 09.02.1985 Oulu FIN 0 0 L
37 P Aki Parkkinen 16.05.1984 Trollhättan FIN 188 88 L
39 P Teemu Metso 23.08.1985 Oulu FIN 180 70 L
7 H Jani Ekdahl 17.01.1984 Oulu FIN 174 76 L
9 H Heikki Huovinen 16.09.1983 Ranua FIN 179 74 L
11 H Ville Vimpari 09.03.1985 Oulunsalo FIN 174 75 L
12 H Ville Meriläinen 24.02.1984 Oulu FIN 177 75 L
16 H Niko Saarenpää 02.03.1984 Oulunsalo FIN 177 73 R
20 H Tommi Paakkolanvaara 01.03.1983 Oulunsalo FIN 188 82 L
21 H Jyri Junnila 07.04.1984 Raahe FIN 171 74 R
23 H Juho Keränen 07.04.1985 Keitele FIN 175 79 R
24 H Ville-Valtteri Reijasalo 06.01.1985 Raahe FIN 0 0 L
25 H Ismo Käsmä 22.04.1984 Kiiminki FIN 175 82 L
26 H Antti Erkinjuntti 30.05.1986 Rovaniemi FIN 178 76 L
28 H Matias Huikari 24.02.1985 Oulu FIN 0 0 L
42 H Markus Haverinen 24.09.1983 Kajaani FIN 184 80 L
43 H Olli Hietajärvi 14.03.1984 Muhos FIN 181 78 L
50 H Juhamatti Aaltonen 04.06.1985 Ii FIN 182 73 R
67 H Jaakko Järvitalo 24.10.1983 Oulu FIN 175 79 L
76 H Mikko Alikoski 28.07.1986 Oulu FIN 171 75 L

ILVES A-NUORTEN JOUKKUE

Nro Pp Nimi Synt.aika Synt.paikka Kans. Pit. Pa. L/R
1 MV Antti-Jussi Harjula 07.04.1984 Kangasala FIN 182 79 L
3 MV Kimmo Kotanen 12.01.1987 Tampere FIN L
19 MV Tuukka Rask 10.03.1987 Savonlinna FIN 185 74 L
31 MV Krister Antila 29.06.1984 Vilppula FIN 183 80 L
35 MV Tuomas Nissinen 17.07.1983 Kuopio FIN 185 87 L
21 KP Tommi Huhtala 07.12.1987 Tampere FIN L
38 KP Perttu Lindgren 26.08.1987 Tampere FIN L
40 KP Aleksi Mäkinen 09.09.1985 Kirkkonummi FIN L
0 P Teemu Jääskeläinen 07.06.1983 Tampere FIN 185 93 L
5 P Jussi Väinölä 16.01.1984 Tampere FIN 173 80 L
6 P Toni Niemi 14.03.1985 Pirkkala FIN 188 81 L
8 P Joonas Rönnberg 19.02.1983 Vantaa FIN L
12 P Juha Lopperi 14.06.1983 Suomenniemi FIN L
16 P Anssi Tieranta 07.08.1985 Lempäälä FIN 191 84 L
26 P Niko Hannula 15.02.1987 Tampere FIN 180 71 L
29 P Juha Keinänen 03.10.1984 Tampere FIN 182 86 L
37 P Juho Mielonen 01.03.1987 Savonlinna FIN 183 79 R
38 P Ville Nieminen 28.06.1985 Sahalahti FIN 188 88 L
40 P Lasse Mäkinen 31.05.1985 Jyväskylä FIN L
0 H Jesse Niinimäki 19.08.1983 Tampere FIN 188 80 L
4 H Jaakko Marttila 20.08.1985 Tampere FIN 176 75 L
10 H Juha Leimu 30.01.1983 Tampere FIN 186 80 L
11 H Pyry Aronen 13.01.1983 Tampere FIN 177 77 L
15 H Antti Kangasniemi 06.06.1985 Tampere FIN 177 77 L
17 H Matti Huilla 16.12.1986 Ruovesi FIN 185 72 L
18 H Vesa Inkeröinen 18.07.1984 Rovaniemi FIN 179 79 L
20 H Tommi Välimaa 20.01.1984 Kangasala FIN 196 84 L
22 H Jaakko Ruuhonen 09.09.1985 Ylöjärvi FIN 178 80 L
23 H Antti Ruotsalainen 07.01.1984 Jyväskylä FIN 189 86 L
25 H Toni Sulonen 06.07.1985 Tampere FIN 174 69 L
27 H Sami Oksanen 13.07.1984 Tampere FIN 177 79 L
28 H Miikka Luodes 24.05.1985 Tampere FIN 196 93 L
30 H Ville Leino 06.10.1983 Savonlinna FIN 0 0 L
32 H Juuso Koskinen 13.03.1984 Tampere FIN 179 83 L
33 H Ossi Pellinen 06.05.1983 Nokia FIN 193 85 L
34 H Pirkka Katajala 13.03.1984 Kangasala FIN 191 96 L
36 H Ville Simola 04.04.1985 Tampere FIN 180 83 L
38 H Antti Miettinen 30.03.1983 Tampere FIN 175 85 L
39 H Tommi Jäminki 11.02.1983 Turku FIN 187 87 R
Lähteet; 1. Tilastotiedot SJL internet 16.1.2004
2. Oulun Kärpät , Kausijulkaisu 2003 - 2004


KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI



Tähän juttuun liittyy myös toinen sivu (2/2), johon voit siirtyä tämän sivun alareunassa Seuraava-linkin kautta.

Mikäli etsit jotain tiettyä joukkuetta, nimeä tai esim. tapahtumaa - voit kokeilla vasemmalla olevan valikon alle sijoitettua hakua. Osoitat vain harmaaseen ruutuun nuolella ja klikkaat, kirjoitat hakusanan ja painat enter-näppäintä. Kannattaa kokeilla sillä junnut.com -sivustossa on yli 2000 sivua ja yli 15 000 valokuvaa.

Sivuilla esiintyvät pienet logot, vaakunat ja kuvat toimivat internet-linkkinä. Sivuilla on noin 300 erillaista nettiosoite-linkkiä ja satoja linkkejä junnut.com -sivuille.
KÄRPÄT - ILVES, A-NUORTEN SM-LIIGAA, 20.9.2003' KÄRPPÄ-SÄÄTIÖ PETRO-CANADA CUP 20003 TAMPEREEN HAKAMETSÄN HALLISSSA

4.3.2004 Sampo Anttila
http://www.junnut.com
< Arkisto
Seuraava >