|
Oulun Kärpät46 ry
JUNIORIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET 8.5.2004
Perinteinen Kärppien Juniorikauden päättäjäiset kokosi jälleen Oulun Urheilutalolle satoja junioreita kotijoukkoineen, ohjaajia, toimihenkilöitä sekä yhdistyksen johto- ja henkilökuntaa.

Oulun Kärpät46 ry sai kauden päättäjäisiin vahvan tuen SM-liigajoukkueen menestyksestä. Oulun Kärpät on jääkiekon Suomen Mestari 2004. Edellinen mestaruus on vuodelta 1981. Seuran toiminnanjohtaja Harri Aho ja Suomen Mestarijoukkueen Kimmo Lotvonen, Ilkka Mikkola ja Jussi Jokinen olivat jakamassa palkintoja junioreille.

Tervehdyssanat lausui Oulun Kärpät46 ry:n puheenjohtaja Kimmo Alajoutsijärvi
- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI



Korttelisarjalaisia palkittiin muistomitalein ja kiertopalkinnoin sekä lähes
sataviisikymmentä junioria palkittiin henkilökohtaisin palkinnoin.

Kärppä-säätiön Stipendit saivat Sami Nurmenniemi (B), Joonas Salmi (C2 ),
Joni Liljeblad (C2) ja Terhi Mertanen (SM-naiset)
Kärppä-säätiö on tukenut junioritoimintaa viime kaudella noin 29 000 Eurolla.
- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

Erotuomarikerho oli valinnut vuoden joukkueeksi naisten SM-sarjan.
Ulla Sipilä luovutti palkinnon joukkueen kapteeni Eini Lehtiselle

Erkki Ylisiurua luovutti Nitro-Kärppien lahjoittaman kiertopalkinnon
esimerkilliselle pelaajalle Miikka Keräselle

...lopuksi jaettiin nimmareita ja ... - KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

...Kärpättäret kukitettiin
PALKITUT
Kauden joukkue
C2-89 joukkue
Erotuomarikerhon valitsema vuoden joukkue
Naisten SM-sarja.
Joukkueen kapteeni Eini Lehtinen vastaanotti palkinnon. Naiset saavuttivat SM-pronssia. Kiertopalkinnon luovutti erotuomarikerhon edustajana Ulla Sipilä.
Erotuomarikerhon valitsema vuoden valmentaja
Mika Takalo
Kärppien kiertopalkinto korttelikiekon erotuomarille
Juho Alavahtola
KORTTELISARJA

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
* Korttelisarjassa palkittiin joukkueiden kaikki jäsenet muistomitalein. Tekstissä on mitaliotsikon jälkeen merkitty kotikenttä / joukkueiden ohjaajien nimet
D-KORTTELI
Buffalo muistomitalit ja kiertopalkinto lopputurnauksen voitosta
Niittyaro/ Pekka Härkönen ja Jarmo Myllylä
Minnesota muistomitalit
Castren/ Marko Halmekangas ja Veli-Pekka Väisänen
St.Louis Blues muistomitalit
Pateniemi / Markku Lahtinen ja Kai Rämet
E-KORTTELI
Pantterit muistomitalit ja kiertopalkinto lopputurnauksen voitosta
Niittyaro / Timo Pekkala ja Jarkko Kumpulainen
Kotkat muistomitalit
Lintula / Heikki ja Tapio Ritvonen
Sudet muistomitalit
Pateniemen kenttä / Jari Mäki-Penttilä ja Heikki Hyttinen
F-KORTTELI
Ahmat 2 muistomitalit ja kiertopalkinto lopputurnauksen voitosta
Niittyaro / Aki Haaksila, Kai Hermonen ja Erik Forsman
Ahmat 1 muistomitalit
Niittyaro / Aki Haaksila, Kai Hermonen, Erik Forsman ja Niko Vartiainen
Majavat muistomitalit
Haapalehto/ Alpo Kettunen, Markku Regina, Jaakko Mustonen, Ari Järvelä, Anssi Puutio, Jaakko Petäjäkangas ja Mika Nevalainen.
Oravat muistomitalit
Maikkula/Jarmo Tauriainen, Raimo Jylhä ja Matti Aaltomaa
Puumat muistomitalit
Pateniemi / Tapani Siekkinen, Heikki Määttä ja Tero Korpi

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
LUISTELUKOULU
Luistelukoulussa on ollut kolme ryhmää ja lapsia n. 170.
Perjantain ryhmä, 2- luokkalaisille ja sitä vanhemmille lapsille muistomitalit
- ryhmästä palkitaan kaksi sisukasta, kauden aikana
luistelutaitoaan kehittänyttä lasta: Juho Niemi ja Petri Hilli
Erikoispalkinto Hanna Pekkalalle
Lauantain ryhmä, 4-6 vuotiaille lapsille muistomitalit
- ryhmästä palkitaan kaksi kauden aikana
luistelutaitoaan kehittänyttä lasta: Juuso Tihinen ja Joni Viippola
Sunnuntain ryhmä, 6-7 vuotiaille lapsille muistomitalit
- ryhmästä palkitaan kaksi sisukasta kauden aikana luistelutaitoaan kehittänyttä lasta Sebastian Aho ja Santeri Moilanen
Luistelukoulurahastoon on kerätty kauden aikana rahaa teroittamalla lasten luistimia. Rahaston varat luovutetaan stipendeinä lahjakkaille pelaajille.
Tänä vuonna stipendin saavat Antti Reijasalo (B) ja Ville Rajala (C2)
Hannu Hillin ja Timo Kokkosen valmentamassa taitokoulussa on ollut -94 syntyneitä lapsia. Heistä palkitaan kaksi sisukasta ja tunnollista harjoittelijaa
Kasperi Hermonen ja Mikko Tauriainen.

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
Naisten SM-sarjan kiertopalkinnot
Kauden naispelaaja
Jenni Pitkänen
Taistelijan malja
Kärppänaisten kauden pistepörssin voittaja käsittäen runkosarjan ja play offsit
Henna Savikuja.
Paavo Pikkaraisen kiertopalkinto Aatun malja
Luovutetaan pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta nuorten jääkiekkoilun hyväksi.
Heikki Airio.
- Heikki on ollut seuran johtokunnassa v. 1994 ja on edelleen. Heikki kuuluu myös Kärppä - säätiön ja Kärpät Oy:n hallitukseen. Palkinnon on lahjoittanut Kärppien SM-joukkue vuodelta 1981.
Raimo Äijälän lahjoittama kiertopalkinto
Kauden Kärppävalmentaja C2- joukkueen valmentaja Antti Alamikkelä.
Kauden Nuori Suomi-valmentaja
Juha Mikkonen, tyttöjoukkue.
Korttelikiekon vuoden valmentaja
Jarmo Tauriainen, F-kortteli Oravat
D-korttelin kauden valmentaja
Pekka Härkönen, Buffalo, Pumpun Pytty
Kauden huoltaja
Veli-Pekka Ryynänen, kiertopalkinto.
- Todellinen pelaajien luottomies ja kaveri. Veli-Pekka on ollut huoltajana useita vuosia, ja hän hoitaa tehtävänsä tunnollisesti ja ammattitaitoisesti.
Nitro- Kärppien lahjoittama kiertopalkinto esimerkilliselle pelaajalle
Miikka Keränen, C2-juniorit.
Nitro-Kärppien stipendi
Ville Mäkelä (B)
Kauden tehopelaaja
Tommi Paakkolanvaara, Uko-auton lahjoittama kiertopalkinto.
Kauden paras maalivahti
Antti Rautiola (B/C)
Asenteellisin pelaaja
Markus Himanka (B) SJL:n lahjoittama kiertopalkinto.
Paras joukkuepelaaja
Joni Liljeblad (C2), Uko-auton lahjoittama kiertopalkinto.
Kurren malja, kehittynein A-jun. pelaaja
Juhamatti Aaltonen
Fair Play-joukkue, Oulun Pyrinnön lahjoittama kiertopalkinto.
palkitaan D2-91 joukkue, joukkueen kapteeni Jere Lehto vastaanotti palkinnon.
Herrasmiespelaaja , Xeroxin lahjoittama kiertopalkinto.
Tuomo Heikkinen (B)
Stockmannin kiertopalkinto ja stipendi
esimerkillisestä käyttäytymisestä ja vastustajan kunnioittamisesta. Todellinen joukkuepelaaja, esimerkillinen käyttäytyminen kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella:
Tommi Leinonen (B)
Kärppä-säätiön stipendit neljälle pelaajalle,
perusteluina esimerkillinen käyttäytyminen, urheilullisuus, ja menestyksen jano:
Joonas Salmi (C2 ), Joni Liljeblad (C2), Terhi Mertanen (SM-naiset) ja Sami Nurmenniemi (B).
Kuntojaoston stipendit viidelle kehityskelpoiselle pelaajalle
Jatta Kolehmainen (tytöt-joukkue), Matti Kivisilta (-90), Krister Jalonen (B),
Lohilahti Joona (B) ja Viholainen Henri (C1).
Vuoden "Kärppätären" palkitseminen
Leena Pohjanvälke ja Sirpa Pyörälä palkitsevat.
Kärpättärien ja toimitsijoiden kukitus
Kärpättäret ovat muistaneet junioreita perinteisesti makeisilla.

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI

- KLIKKAA KUVAA SUUREMMAKSI
Juniorijoukkueiden henkilökohtaiset palkinnot
|
PARHAAT HYÖKKÄÄJÄT 2003-2004
|
| A |
|
TOMMI PAAKKOLANVAARA |
| B |
|
VILLE MÄKELÄ
|
| C1/1 |
|
JANNE AALTO |
| C1/2 |
|
HEIKKI ALAVAHTOLA |
| C2 |
|
VILLE RAJALA |
| D1 |
|
MATTI KIVISILTA |
| D2 |
ETELÄ |
JULIUS JUNTTILA
|
| D2 |
POHJOINEN |
HARRI PÄLVE |
| E1 |
ETELÄ |
JUSSI PARKKINEN |
| E1 |
POHJOINEN |
MARKO SUORSA |
| E2/MUSTAT |
|
ALEKSI NIEMITALO |
| E/2VALKOISET |
|
VILLE-VEIKKO HAAJANEN |
| NAISET SM |
|
HENNA SAVIKUJA |
| NAISET 2 |
|
LAURA ANNANPALO |
| TYTÖT |
|
JOHANNA KINISJÄRVI |
| AHMAT 1 |
|
ALEKSI MALO |
| AHMAT 2 |
|
KASPER HERMONEN |
| ORAVAT 1 |
|
SAKU KÖYKKÄ |
| ORAVAT 2 |
|
MIKKO TAURIAINEN |
| MAJAVAT 1 |
|
JANI SIVONEN |
| MAJAVAT 2 |
|
JOONAS NEVALAINEN |
| KOTKAT |
|
TONI ROIHA |
| PUUMAT |
|
NIKO PUUSAARI |
| SUDET |
|
JUKKA MÄKI-PENTTILÄ |
| PANTTERIT |
MUSTAT |
PETRI SOPPELA |
| PANTTERIT |
SINISET |
JANNE JUNTTILA |
| MINNESOTA |
|
KASPER FORSMAN |
| BUFFALO |
|
IIRO PIKKARAINEN |
| ST LOUIS BLUES |
TIMO STARK |
|
|
|
PARHAAT PUOLUSTAJAT 2003-2004
|
| A |
|
ANTTI YLÖNEN |
| B |
|
MATTI SYRJÄ |
| C1 /1 |
|
JARNO MIKKOLA |
| C1/2 |
|
PEKKA LEHTOLA |
| C2 |
|
JONI LILJEBLAD |
| D1 |
|
NICO LEHTO |
| D2 |
ETELÄ |
SANTERI HAAJANEN |
| D2 |
POHJOINEN |
ARTTURI KARJALAINEN |
| E1 |
ETELÄ |
JUHO HEISKARI |
| E1 |
POHJOINEN |
JANNE PÄLVE |
| E2 |
MUSTA |
JERE TIHINEN |
| E2 |
VALKOINEN |
SANTERI KUURE |
| NAISET SM |
|
TERHI MERTANEN |
| NAISET 2 |
|
NIINA HEPO-OJA |
| TYTÖT |
|
IINA SALMINEN |
| AHMAT 1 |
|
NIKO VOSTRAKOV |
| AHMAT 2 |
|
NIKU HAAKSILA |
| ORAVAT 1 |
|
SANNA RANTASUOMELA |
| ORAVAT 2 |
|
JESSE KORHONEN |
| MAJAVAT 1 |
|
CAIUS MUSTONEN |
| MAJAVAT 2 |
|
KONSTA PUUTIO |
| PUUMAT |
|
JOONATHAN NIKULA |
| KOTKAT |
|
JANNE SIIRA |
| SUDET |
|
MIKA HEIKKILÄ |
| PANTTERIT |
MUSTAT |
JOONAS VIKSTRÖM |
| PANTTERIT |
SINISET |
JOONAS LITENDAHL |
| MNNESOTA |
|
TEIJO KOIVU |
| BUFFALO |
|
JUUSO HUUSKO |
| ST LOUIS BLUES |
PETRI HEIKKILÄ |
|
|
|
KEHITTYNEIMMÄT PELAAJAT 2003-2004
|
| A |
|
JUHAMATTI AALTONEN |
| B |
|
PETRI KOIVISTO |
| C1 /1 |
|
VILLE KUKKOHOVI |
| C1/2 |
|
VILLE PARANTALA |
| C2 |
|
JOONAS SALMI |
| D1 |
|
ANSSI TOSSAVAINEN |
| D2 |
ETELÄ |
PEETU RYTKÖNEN |
| D2 |
POHJOINEN |
JAAKKO HAAPALAINEN |
| E1 |
ETELÄ |
JULIUS PIISALO |
| E1 |
POHJOINEN |
TONI JUUTINEN |
| E2 |
MUSTA |
TUOMAS PÖYKKÖ |
| E2 |
VALKOINEN |
ROOPE STENBÄCK |
| NAISET SM |
|
VIRPI KÄSMÄ |
| NAISET 2 |
|
MIRKA KIVELÄ |
| TYTÖT |
|
JENNI POHJA |
| AHMAT 1 |
|
EETU ASIKAINEN |
| AHMAT 2 |
|
LEEVI FORSMAN |
| ORAVAT 1 |
|
ALEKSI MAKKONEN |
| ORAVAT 2 |
|
MIKA KAITERA |
| MAJAVAT 1 |
|
JANI MAAMÄKI |
| MAJAVAT 2 |
|
JOONAS JÄRVELÄ |
| PUUMAT |
|
JESSE KOTANIEMI |
| KOTKAT |
|
NIKO VIRTANEN |
| SUDET |
|
DIMA LEHTINEN |
| PANTTERIT |
MUSTAT |
NIKO KILPELÄNAHO |
| PANTTERIT |
SINISET |
HENRI HILTULA |
| MNNESOTA |
|
SAMULI JUNTUNEN |
| BUFFALO |
|
EERO TIITTANEN |
| ST LOUIS BLUES |
JESSE HAKUNTI |
|
|
|
FAIR PLAY-PELAAJAT 2003-2004
|
| A |
|
HANNU HAIPUS |
| B |
|
JUHO JOKINEN |
| C1 /1 |
|
HENRI VIHOLAINEN |
| C1/2 |
|
TUOMAS OLLILA |
| C2 |
|
VILLE-JOONAS APPEL |
| D1 |
|
TAPIO RANTANEN |
| D2 |
ETELÄ |
ANTTI ALAJOUTSIJÄRVI |
| D2 |
POHJOINEN |
VILLE RITOLA |
| E1 |
ETELÄ |
JUUSO HAIPUS |
| E1 |
POHJOINEN |
JUKKA-PEKKA HILTUNEN |
| E2 |
MUSTA |
ARTTU SIIRA |
| E2 |
VALKOINEN |
ATTE RIIKOLA |
| NAISET SM |
|
EINI LEHTINEN |
| NAISET 2 |
|
TANJA JÄRVITALO |
| TYTÖT |
|
HELI LUKKARI |
| AHMAT 1 |
|
HENRIK APPEL |
| AHMAT 2 |
|
SAMULI AHO |
| ORAVAT 1 |
|
HEIDI JYLHÄ |
| ORAVAT 2 |
|
JAN PETÄJÄKANGAS |
| MAJAVAT 1 |
|
JENNI MAAMÄKI |
| MAJAVAT 2 |
|
SAMI LAAKSO |
| PUUMAT |
|
JOHANNES KORPELA |
| KOTKAT |
|
ALEKSI JUNTUNEN |
| SUDET |
|
JAAKKO HYTTINEN |
| PANTTERIT |
MUSTAT |
EKUE TOMETY |
| PANTTERIT |
SINISET |
PETRI KANTOLA |
| MNNESOTA |
|
TUOMAS ALFTHAN |
| BUFFALO |
|
OLLI TUPPURAINEN |
| ST LOUIS BLUES |
JUSSI-PEKKA RANTAISO |
|
|
|
KÄRPÄTTÄRIEN PALKITTAVAT 2003-2004
|
| A |
|
RISTO KORHONEN |
| B |
|
TUOMO HEIKKINEN |
| C1 /1 |
|
VILLE-KALLE KESKINEN |
| C1/2 |
|
MATTI ESKOLA |
| C2 |
|
JAAKKO IMMONEN |
| D1 |
|
LAURI UIMANIEMI |
| D2 |
ETELÄ |
TOMI ISOKAMULA |
| D2 |
POHJOINEN |
JANNE VIMPARI |
| E1 |
ETELÄ |
EINO JÄRVELÄ |
| E1 |
POHJOINEN |
OLLI JANSSON |
| E2 |
MUSTA |
EETU SALORANTA |
| E2 |
VALKOINEN |
OLLI KÄLKÄJÄ |
| NAISET SM |
|
FANNY JALONEN |
| NAISET 2 |
|
PAULA ROMPPAINEN |
| TYTÖT |
|
JATTA KOLEHMAINEN |
| AHMAT 1 |
|
ANSSI HEIKKINEN |
| AHMAT 2 |
|
JAAKOB KEMPPAINEN |
| ORAVAT 1 |
|
ANSSI UISTOLA |
| ORAVAT 2 |
|
OSSI KARVONEN |
| MAJAVAT 1 |
|
JOAKIM REGINA |
| MAJAVAT 2 |
|
SAMI ANTTILA |
| PUUMAT |
|
EEMELI HEIKKINEN |
| KOTKAT |
|
NIKO VÄISÄNEN |
| SUDET |
|
TOMMI MÄKI-PENTTILÄ |
| PANTTERIT |
MUSTAT |
JOONAS TYNI |
| PANTTERIT |
SINISET |
IISAKKI ILMARINEN |
| MNNESOTA |
|
JONI LUTTINEN |
| BUFFALO |
|
MIKKO JUNTUNEN |
| ST LOUIS BLUES |
JYMMY LAHTINEN |
LISÄÄ KUVIA SEURAAVALLA SIVULLA >>>

|