<

Miesten jääkiekko olympialaisissa 2018

Sampo Anttila 14.02.2018

Leijonien Olympialaiset käynnistyivät Suomen Miesten jääkiekolla 15.2.2018. Seuraamme Suomen Leijonien Olympiaturnausta ja liitämme juttuun runsaasti linkkejä. Slovakkia yllätti Olympialipun alla pelanneet venäläiset ja Slovenia voitti jatkoajalla Yhdysvallat. Suomi voitti avausottelussaan Saksan. Suomi peittosi Norjan. Alkuerien viimeinen ottelu Ruotsia vastaan oli tiukka, mutta Suomi hävisi ja Suomi pelaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Koreaa vastaan. Suomen ensimmäinen ottelu pudotuspeleissä oli vaikea, Korea iski kaksi maalia, Suomi viisi. Puolivälierissä Leijonat olivat todellisessa testissä, kun vastaan asettui Kanada. Jännittävässä ottelussa mentiin kaksi erää maalittomasti, kolmannen erän alussa Kanada teki maalin, jolla se varmisti tien välierään. Suomi kotimatkalle maalin tappiolla. Myös Ruotsi hävisi puolivälierissä, Saksa välieriin. Venäjän olympiaryhmä finaaliin, Tshekki pronssiotteluun. Saksa Finaaliin, Kanada pronssiotteluun. Olympiakisojen ensimmäisen kultamitalin Suomelle toi Iivo Niskanen 50 km:n perinteisellä. Onnea Iivolle!!! Olympiapronssi maistui Kanadan joukkueelle, Tshekki neljänneksi. Huippujännittävä finaali päättyi vasta jatkoerässä Venäjän olympiaurheilijoiden kultajuhliin. Saksa oli vielä 55 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua johdossa 2 - 3.

 

 

11.2.2018 PyeongChang
Jääkiekko Leijonat
Olympialaiset

 

 Alku   Alkuerät   Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan   

Leijonat Olympialaisissa 2018

Suomen Leijonat pelasivat alkuerät odotetusti, kaksi voittoa ja yhden niukan tappion, tietysti Ruotsille. Suomi lähtee tavoittelemaan pudotuspeleissä mitalipeleihin. yhdellä alkuerän tappiolla Leijonat aloittavat pudotuspelien ensimmäisen kierroksen Koreaa vastaan. Suomi selvitti voitolla Koreasta puolivälieriin, jossa Kanada kuittasi selvän voiton ja Suomen Leijonien tie jatkoon katkesi.

 

Mitaliottelut

Puolivälierissä suurin yllätys koettiin, kun Saksa voitti Kanadan. Venäjän olympiaryhmä tyrmäsi Norjan toiveet jatkopaikasta. Finaalissa kohtaavat Saksa ja Venäjä (OAR). Katkeran tappion kokenut Kanada ja Tshekki taistelivat olympiapronssista. Kanada voitti lopulta pronssin.

Finaali oli todellinen trilleri, jossa Saksa oli 60 min. hienoisesti niskan päällä. Saksan kultaunelma oli korkeimmillaan, kun Saksan Jonas Müller teki 2 - 3 maalin ajassa 56:44. Venäjän Nikita Gusev iski kuitenkin tasoihin alivoimalla, ilman maalivahtia. Maali oli Gusevin toinen maali tässä ottelussa. Ottelu meni jatkoerään tilanteessa 3 - 3. 

Jatkoerää ehdittiin pelata hieman yli yhdeksän minuuttia, kun Saksan Patrick Reimer sai jäähyn korkeasta mailasta ja Venäjän Kirill Kaprizov teiki ottelun voittomaalin. Olympiakulta on ensimmäinen Venäjän kulta, vaikka virallisesti kulta merkitään Venäjän olympiaurheilijoille ja heille soitettiin olympiahymni. Lipunnostossa oli ykköspaikalla olympialippu.

Best Players Selected By The Directorate

 

Suomalaiset tuomarit finaalissa

Rantala on historian ensimmäinen suomalaispäätuomari olympiafinaalissa. Aleksi Rantalalle olympialaiset olivat uran
ensimmäiset. Sakari Suomiselle olympialaiset olivat uran toiset, finaalissa hän toimi linjatuomarina. Hän oli aikaisemmin mukana vuonna 2014 Sotshissa. Erotuomarivalvojana finaalissa toimi Jukka Pakaslahti.
Competition Officials   Game Officials Assignment

 

Joukkueiden loppujärjestys

1.   Venäjän olymiaurheilijat, kulta
2.   Saksa, hopea
3.   Kanada , pronssi
4.   Tshekki  
5.   Ruotsi
6.   Suomi
7.   USA
8.   Norja
9.   Slovenia
10. Sveitsi
11. Slovakia
12. Korea                

 

 

15.2.2018

Suomi - Saksa 5 - 2 (2 - 1 , 2 - 0 , 1 - 1)

Leijonien avauspeli sujui ilman suuria yllätyksiä. Kärppätaustaiset pelaajat olivat vahvassa roolissa. Mika Pyörälä teki maalin edustalla vahvaa työtä ja onnistui maalinteossa, syöttäjinä Lajunen ja Manninen. Kapteeni Lasse Kukkonen iski näyttävän maalin Saksan maalin ylänurkkaan. Kemppainen ohjasi maalin edestä Tolvasen syötön maaliin. Lepistö iski siniviivalta kovan lämärin ja avausmaali oli tosiasia jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Nuori huippulupaus Eeli Tolvanen onnistui näyttävällä maalilla ja kolmella syötöllä avausottelun tehokkaimmaksi pelaajaksi.

Nimi

Pisteet

 

 

M+S=P

 

Eeli Tolvanen

1+3=4

 

Sami Lepistö

1+1=2

 

Joonas Kemppainen

1+1=2

 

Petri Kontiola

0+2=2

 

Lasse Kukkonen

1+0=1

 

Mika Pyörälä

1+0=1

 

Teemu Hartikainen

0+1=1

 

Jani Lajunen

0+1=1

 

Sakari Manninen

0+1=1

 

Suomi sai hyvän avausottelun, kun vielä onnistumisia tuli laajalla rintamalla, on Leijonilta lupa odottaa hyvää turnausta.

TV5

Suomi - Saksa maalikooste (Google Chrome)

 

 

16.2.2018

FIN - NOR 5 - 1 (1 - 1 , 1 - 0 , 3 - 0)

Suomen Leijonat pelasi hyvän ottelun, joka tiivistyi ottelun kolmanteen erään.

Ensimmäinen erä alkoi tiukasti Norjan painostaessa Suomen Leijonia. Norja tekikin ensimmäisen maalin ylivoimalla 0 – 1. Suomen tasoitusta jouduttiin odottamaan aina seitsemännelletoista minuutille, kun Eeli Tolvasen lämäri puhui. Maali oli ylivoimamaali.

Toisessa erässä Suomi pääsi johtoon, maalintekijänä jälleen Tolvanen. Norja ei saanut peliä kulkemaan kuin ajoittaen. Tolvasen maali jäi erän ainoaksi.

Norjan peli hieman hyytyi kolmannessa erässä. Suomi hallitsi erää ja teki kolme maalia, maalintekijöinä Savinainen, Lepistö ja Sakari Manninen. Manninen teki ensimmäisen arvokisamaalinsa.

Maalilla Mikko Koskinen pelasi jälleen hyvän ottelun, torjunnat 4+8+9=21, vastaavasti Norjan maalilla Lars Haugenin torjunnat 9+8+8=25.  

Nimi

Pisteet

 

 

M+S=P

 

Eeli Tolvanen

2+0=2

 

Sami Lepistö

1+1=2 

 

Petri Kontiola

0+2=2

 

Sakari Manninen

1+0=1

 

Veli-Matti Savinainen

1+0=1

 

Jukka Peltola

0+1=1

 

Jarmo Koskiranta

0+1=1

 

TV5

Suomi - Norja 16.2.2018 maalikooste (Google Chrome)

 

18.2.2018

Ruotsi - Suomi 3 - 1 (1-0 , 0-1 , 2-0)

Leijonien maalisihti oli hukassa, hyvistäkään paikoista ei onnistuttu saamaan kiekkoa maaliin. Ruotsin pelaajien näyttelijäsuoritukset menivät läpi tuomarikaksikolle, jäähyt Suomi 7*2=14 min. ja Ruotsi 5*2=10 min. Suomen ainoan maalin teki Joonas Kemppainen aivan Ruotsin maaliviivalta.

Suomen otteluilme oli kunnossa ja pelirytmi riittävä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Suomea vastaan asettuu Korea, voitolla Suomi saa puolivälierissä vastaansa Kanadan. 

Yle Urheilu

TV5

Suomi - Ruotsi 18.2.2018 maalikooste

 

20.2.2018

Suomi - Korea 5 - 2 (1-0 , 2-2 , 2-0)

Korealaisyleisö oli kannustamassa joukkuettaan, joka on pelannut tiensä ansaitusti pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Suomen Leijonat eivät tienneet, mitä tuleman pitää. Suomi oli selvinnyt 3 - 0 johtoon Kontiolan kahdella ja Heiskasen maalilla.

Korea sai ottelun puolivälissä maalin, joka sai paikalliselta yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Korea nosti karvausta ja iski ahneesti kiinni Leijonien puolustusalueella, tuloksena maali. Korean maalintekijät Brock Radunske ja Jin Hui Ahn.

Kolmannessa erässä Suomi ryhdistäytyi ja sai kaksi maalia, maalintekijöinä Juuso Hietanen ja Sakari Manninen,

Yle Urheilu

TV5

Suomi - Korea 20.2.2018 maalikooste

 

21.2.2018 puolivälierät

Kanada - Suomi 1 - 0 (0 - 0 , 0 - 0 , 1 - 0)

Suomen Leijonat pelasivat hyvin. ensimmäisessä erässä Suomi oli aloitteellinen ja puolusti hyvin. Laukaisupaikolle kuitnkin päästiin vain muutama kerta, maalivahtien torjunnat 5 - 4. Toinen erä oli Suomelta kunniakasta puolustamista ja Mikko Koskinen torjui 18 kertaa, kun erän alussa loukkaantunut Ben Scrives 1 kertaa ja Kevin Poulin 9 kertaa.

Kolmannen erän alussa Kanada iski kirvelevän maalin, kun Eric O´dell voitti aloituksen ja Maxim Noreau iski lujan laukauksen Koskisen oikealta puolelta maalin perukoille. Loppuerä oli kovaa yrittämistä ja puolustamista, mutta hyvistäkään paikoista ei maalia saatu, vaikka puolitoista minuuttia pelattiin kuudella ilman maalivahtia. Katkera tappio, mutta kunniakas, jos niin voi ilmaista. Leijonat pelasi olympiturnauksen parhaan pelin ja voivat palata kotiin pystyssä päin.

Yle Urheilu

TV5

Suomi - Kanada 21.2.2018 maalikooste

 

Otteluohjelma

Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan

 

Pudotuspelit

 

Finaali

Nr.

pvm.

Alkaa klo Suomen aika

Koti

-

Vieras 

Tulos/   Seuraa)*

 

Tilasto

Results voi myös seurata

30

25.02.2018

06:10

OAR

-

GER

4 - 3 JA

Tilasto

Results Yle  Maalikooste

 

Pronssiottelu

Nr.

pvm.

Alkaa klo Suomen aika

Koti

-

Vieras 

Tulos/   Seuraa)*

 

Tilasto

Results voi myös seurata

29

24.02.2018

14:10

CZE

-

CAN

4 - 6

Tilasto

Results Yle  Maalikooste

 

Välierät

Nr.

pvm.

Alkaa klo
Suomen aika

Koti

-

Vieras 

Tulos/
  Seuraa)*

 

Tilasto

Results
voi myös seurata

27

23.02.2018

09:40

CZE

-

OAR

0 - 3

Tilasto

Results  Maalikooste

28

23.02.2018

14:10

CAN

-

GER 

3 - 4

Tilasto

Results 

Yle Urheilu

 

Puolivälierät

Nr.

pvm.

Alkaa klo
Suomen aika

Koti

-

Vieras 

Tulos/
  Seuraa)*

 

Tilasto

Results
voi myös seurata

23

21.02.

05:10

CZE

-

USA

3 - 2 VL

Tilasto

Results

24

21.02.

09:40

OAR

-

NOR

6 - 1

Tilasto

Results

25

21.02.

14:10

CAN

-

FIN

1 - 0

Tilasto

Results

26

21.02.

14:10

SWE

-

GER

3 - 4 JA

Tilasto

Results

*) Seuraa/tulos, näkyy ottelun alettua                                                                                           #b9e1fc

 

Ensimmäinen kierros, Play-offs Qualifications

Nr.

pvm

Time

Koti

-

Vieras

Tulos/
  Seuraa)*

 

Tilasto

Results
voi myös seurata

19

20.2.

05:10

USA

-

SVK

5 - 1

Tilasto

Results

20

20.2.

09:40

SLO

-

NOR

1 - 2 JA

Tilasto

Results

21

20.2.

14:10

FIN

-

KOR

5 - 2

Tilasto

Results  Yle

22

20.2.

14:10

SUI

-

GER

1 - 2 JA

Tilasto

Results

 Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan 

Alkuerät

Nr

Lohko

pvm. Alkaa klo
Suomen aika
Ottelu
   koti - vieras
Tulos/
   Seuraa *)

 

Results
voi myös seurata

1

B

14.2.

14:10

SVK - OAR

3 - 2

Tilasto

Results

2

B

14.2.

14:10

USA - SLO

2 - 3 JA

Tilasto

Results

3

C

15.2.

05:10

FIN - GER

5 - 2

Tilasto

Results 
[Leijonat]

4

C

15.2.

09:40

NOR - SWE

0 - 4

Tilasto

Results

5

A

15.2.

14:10

CZE - KOR

2 - 1

Tilasto

Results

6

A

15.2.

14:10

SUI - CAN

1 - 5

Tilasto

Results

7

B

16.2.

05:10

USA - SVK

2 - 1

Tilasto

Results

8

B

16.2.

09:40

OAR - SLO

8 - 2

Tilasto

Results

9

C

16.2.

14:10

FIN - NOR

5 - 1

Tilasto

Results

10

C

16.2.

14:10

SWE - GER

1 - 0

Tilasto

Results

11

A

17.2.

05:10

CAN - CZE

2 - 3 VL

Tilasto

Results

12

A

17.2.

09:40

KOR - SUI

0 - 8

Tilasto

Results

13

B

17.2.

14:10

OAR - USA

4 - 0

Tilasto

Results

14

B

17.2.

14:10

SLO - SVK

3 - 2 vl

Tilasto

Results

15

C

18.2.

05:10

GER - NOR

2 - 1 VL

Tilasto

Results

16

A

18.2.

09:40

CZE - SUI

4 - 1

Tilasto

Results

17

A

18.2.

14:10

CAN - KOR

4 - 0

Tilasto

Results

18

C

18.2.

14:10

SWE - FIN

3 - 1

Tilasto

Results

*) Seuraa/tulos, näkyy ottelun alettua                                                                                           #b9e1fc

 

Sarjataulukko lohko A

 

JOUKKUE

O

V

JAV

JAH

H

TM

-

PM

ME

P

 

1

CZE

3

2

1

0

0

9

-

4

5

8

 

2

CAN

3

2

0

1

0

11

-

4

7

7

 

3

SUI

3

1

0

0

2

10

-

9

1

3

 

4

KOR

3

0

0

0

3

1

-

14

-13

0

 

 

Sarjataulukko lohko B

 

JOUKKUE

O

V

JAV

JAH

H

TM

-

PM

ME

P

 

1

OAR

3

2

0

0

1

14

-

5

9

6

 

2

SLO

3

0

2

0

1

8

-

12

-4

4

 

3

USA

3

1

0

1

1

4

-

8

-4

4

 

4

SVK

3

1

0

1

1

6

-

7

-1

4

 

 

 Sarjataulukko lohko C

 

JOUKKUE

O

V

JAV

JAH

H

TM

-

PM

ME

P

 

1

SWE

3

3

0

0

0

8

-

1

7

9

 

2

FIN

3

2

0

0

1

11

-

6

5

6

 

3

GER

3

0

1

0

2

4

-

7

-3

2

 

4

NOR

3

0

0

1

2

2

-

11

-9

1

 

#b9e1fc

 

Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan

 

Pistetilastot

Scoring Leaders

Goalkeepers

 

Goal Scoring Leaders

Face-Off Leaders

 

Assist Leaders

Plus Minus Leaders

 

Defensemen Scoring Leaders

Most Penalised Players

 

 

Suomen Leijonat

Tilastot

No.

Neme

Pos.

GP

G

A

PTS

PIM

+/-

GWG

PPG

SHG

SOG

SG%

TM

M/G

TSh

AT/S

2

LEHTONEN Mikko

D

1

0

0

0

0

-1

0

0

0

0

0.00

19:09

19:09

26

0:44

4

KIVISTO Tommi

D

4

0

0

0

0

+3

0

0

0

1

0.00

55:29

13:52

85

0:39

5

KUKKONEN Lasse

D

5

1

0

1

2

0

0

0

0

3

33.33

63:45

12:45

104

0:36

12

ANTTILA Marko

F

3

0

1

1

2

0

0

0

0

4

0.00

22:07

7:22

31

0:42

13

JUNTTILA Julius

F

5

0

1

1

0

-1

0

0

0

3

0.00

66:33

13:18

99

0:40

18

LEPISTO Sami

D

5

2

3

5

4

+4

0

2

0

16

12.50

113:52

22:46

147

0:46

19

KOSKINEN Mikko

GK

5

0

0

0

0

 

0

0

0

0

0.00

 

 

 

 

20

TOLVANEN Eeli

F

5

3

6

9

4

+1

2

2

0

16

18.75

82:16

16:27

110

0:44

23

KEMPPAINEN Joonas

F

5

2

2

4

2

+1

0

1

0

7

28.57

96:05

19:13

132

0:43

24

LAJUNEN Jani

F

4

0

1

1

6

0

0

0

0

3

0.00

49:00

12:15

77

0:38

25

ENLUND Jonas

F

5

0

0

0

0

-1

0

0

0

2

0.00

73:40

14:44

111

0:39

27

KONTIOLA Petri

F

5

2

4

6

6

+1

0

2

0

6

33.33

83:05

16:37

119

0:41

31

RAMO Karri

GK

3

0

0

0

0

 

0

0

0

0

0.00

 

 

 

 

37

PYORALA Mika

F

5

1

0

1

0

+1

0

0

0

4

25.00

64:45

12:57

101

0:38

38

HIETANEN Juuso

D

5

1

1

2

4

+1

0

1

0

7

14.29

79:26

15:53

109

0:43

40

KOSKIRANTA Jarno

F

5

0

2

2

0

0

0

0

0

8

0.00

77:16

15:27

118

0:39

42

HEISKANEN Miro

D

5

1

0

1

2

0

1

0

0

9

11.11

83:16

16:39

122

0:40

50

KOIVISTO Miika

D

5

0

1

1

2

-1

0

0

0

8

0.00

78:54

15:46

120

0:39

55

OHTAMAA Atte

D

5

0

0

0

0

-2

0

0

0

2

0.00

85:19

17:03

127

0:40

62

OSALA Oskar

F

4

0

1

1

0

+1

0

0

0

2

0.00

28:19

7:04

38

0:44

65

MANNINEN Sakari

F

5

2

1

3

0

+3

0

0

0

8

25.00

62:35

12:31

92

0:40

70

HARTIKAINEN Teemu

F

4

0

1

1

0

-1

0

0

0

8

0.00

56:02

14:00

77

0:43

77

METSOLA Juha

GK

2

0

0

0

0

 

0

0

0

0

0.00

 

 

 

 

81

PELTOLA Jukka

F

5

0

1

1

2

+2

0

0

0

0

0.00

59:21

11:52

90

0:39

86

SAVINAINEN Veli-Matti

F

5

1

1

2

2

-1

0

0

0

9

11.11

67:43

13:32

94

0:43

Maalivahdit

No.

Name

GPT

GKD

GPI

MIP

MIP%

GA

SVS

SOG

SVS%

GAA

SO

W

L

19

KOSKINEN Mikko

5

5

5

296:38

100.00

8

109

117

93.16

1.62

0

3

2

31

RAMO Karri

5

3

0

00:00

0.00

0

0

0

0.00

0.00

0

0

0

77

METSOLA Juha

5

2

0

00:00

0.00

0

0

0

0.00

0.00

0

0

0

 

A

Assists

AT/S

Average time   per shift

D

Defence

F

Forward

G

Goals

GA

Goals against

GAA

Goals against as average
  per 60 minutes

GK

Goalkeeper

GKD

Goalkeeper dressed

GP

Number of games played

GPI

Games played in

GPT

Number of games
played by  team

GWG

Game winning goals

L

Number of games lost

MIP

Minutes and seconds played

MIP%

MIP as percentage

M/G

Minutes per game

No.

Jersey   number

PIM

Penalties in minutes

Pos.

Position on team

PPG

Power play goals

PTS

Points

SG%

Percentage of goals from  total shots

SHG

Shorthanded goals

SO

Shutouts

SOG

Shots on goal

SVS

Saves

SVS%

SVS as percentage
of total SOG

TM

Total minutes played

TSh

Total shifts played

W

Number of games won

+/-

Plus/minus net

 

 

 

 

Aikataulut ja TV, radio

Jääkiekko aikataulu

 Yle Areenasta jääkiekkoa  Live-stream

Tv Opas

Radion olympialähetykset

Discovery esittää miesten jääkiekon yksinoikeudella TV5- ja Eurosport -kanavilla. TV5-kanavalla nähdään kaikki Suomen pelit sekä välierä- ja mitaliottelut.

 

Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan 

 

 

 

Joukkueiden kokoonpanot

CAN,  Kanada

PDF

 

CZET,Tshekki

PDF

 

FIN,   Suomi

PDF

 

GER,  Saksa

PDF

 

KOR,  Korea

PDF

 

NOR,  Norja

PDF

 

OAR,

PDF

 

SLO,  Slovenia

PDF

 

SUI,  Sveitsi

PDF

 

SVK, Slovakia

PDF

 

SWE, Ruotsi

PDF

 

USA,  Yhdysvallat

PDF

 

Suomen Leijonat

No

Nimi

Maila

Pituus
  cm

Paino
  kg

Synt.

Seura

Maalivahdit

19

KOSKINEN   Mikko

L

201

95

1988

SKA St. Petersburg

 

31

RÄMO Karri  

L

188

93

1986

Jokerit Helsinki

 

77

METSOLA Juha  

L

177

69

1989

Amur Khabarovsk

 

Puolustajat

2

LEHTONEN   Mikko

L

183

88

1994

Tappara Tampere

 

4

KIVISTÖ   Tommi

L

186

94

1991

Jokerit Helsinki

 

5

KUKKONEN   Lasse

L

184

85

1981

Karpat Oulu

 

18

LEPISTÖ Sami  

L

183

87

1984

Jokerit Helsinki

 

38

HIETANEN   Juuso

R

180

85

1985

Dynamo Moscow

 

42

HEISKANEN   Miro

L

184

83

1999

HIFK Helsinki

 

50

KOIVISTO   Miika

L

184

87

1990

Karpat Oulu

 

55

OHTAMAA Atte  

L

188

96

1987

Ak Bars Kazan

 

Hyökkääjät

12

ANTTILA   Marko

R

203

104

1985

Jokerit Helsinki

 

13

JUNTTILA   Julius

L

178

81

1991

Karpat Oulu

 

20

TOLVANEN   Eeli

L

179

82

1999

Jokerit Helsinki

 

23

KEMPPAINEN Joonas

L

190

102

1988

Salavat Yulaev Ufa

 

24

LAJUNEN Jani  

L

189

94

1990

HC Lugano

 

25

ENLUND Jonas  

L

183

86

1987

Sibir Novisibirsk

 

27

KONTIOLA   Petri

R

183

97

1984

Lokomotiv Yaroslavl

 

37

PYÖRÄLÄ Mika  

L

182

81

1981

SC Bern

 

40

KOSKIRANTA   Jarno

L

192

92

1986

SKA St. Petersburg

 

62

OSALA Oskar  

L

194

110

1987

Metallurg Magnitogorsk

 

65

MANNINEN   Sakari

L

172

76

1992

Orebro HK

 

70

HARTIKAINEN   Teemu

L

186

104

1990

Salavat Yulaev Ufa

 

81

PELTOLA   Jukka

L

184

85

1987

Tappara Tampere

 

86

SAVINAINEN Veli-Matti

L

182

82

1986

Yugra Khanty-Mansisk

 

Lasse Kukkonen osallistuu jo neljänsiin olympialaisiin ja on Leijonien kapteeni.
varakapteenit Petri Kontiola ja Sami Lepistö  

 

Toimihenkilöt

Lauri Marjamäki  Mikko Manner  Ari Hilli

Tehtävä

Nimi

Synt.

 

Päävalmentaja

MARJAMÄKI Lauri

1977

 

Valmentaja

HILLI Ari

1968

 

Valmentaja

MANNER Mikko

1974

 

Valmentaja

TAPOLA Jussi

1974

 

Huoltaja

KOIVUNEN Riku

1976

 

Fysioterapeutti

VAITINEN Timo

1962

 

Lääkäri

OUNAP Jammu

1966

 

Joukkueen joht.

SULIN Juha

1961

 

 

 


 

 

 

Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan

 

 

Olympisaavutuksia

Henkilökohtaiset saavutukset

 

 Näin pelataan

 Valitut joukkueet, 2015 World Ranking

Tournament Format

The 12 teams are seeded in three groups of four teams each and will play a round robin within their group including 18 games (three per team).

 The teams and groups were seeded according to the 2012 IIHF Men’s World Ranking. The tournament includes the top-eight nations, three qualifiers and host Korea.

 The 2018 Olympic Winter Games Men’s Ice Hockey Tournament is operated according to the same format like in Vancouver 2010 and Sochi 2014.

The Final Round includes 4 Qualification Playoff Games, 4 Quarter-Final Games, 2 Semi-Final Games, one Bronze Medal Game and one Gold Medal Game:

At the conclusion of the Preliminary Round all 12 teams will be ranked according to a special criterion. This ranking will be used for seeding the teams in the Qualification Playoff games and will used for calculating the Final Ranking at the conclusion of the 2018 Olympic Winter Games Men’s Tournament.

The following criteria will be used in the order presented to determine this ranking following completion of the Preliminary Round (1D – 12D):

•Higher position in the group

•Higher number of points

•Better goal difference

•Higher number of goals scored for

•Better 2017 IIHF World Ranking

After the Preliminary Round, 1D, 2D, 3D and 4D will receive a bye into the Quarter-Finals and will be named as the Home Team for their Quarter-Final pairing. The teams ranked 5-12 will play in the Qualification Playoff games called Group E with the following match-ups:

•5D – 12D (Winner will become E1)

•6D – 11D (Winner will become E2)

•7D – 10D (Winner will become E3)

•8D – 9D (Winner will become E4)

The four winning teams of the Qualification Playoff games will advance to the Quarter Final Round. The four losing teams of the Qualification Playoff games will be ranked 9 through 12 according to their ranking after the Preliminary Round.

The Quarter-Final Games will be played with the following match-ups (Group F ):

•1D – E4 (Winner will become F1)

•2D – E3 (Winner will become F2)

•3D – E2 (Winner will become F3)

•4D – E1 (Winner will become F4)

The four winning teams of the Quarter-Final games will advance to the Semi-Finals. The four losing teams of the Quarter Finals will be ranked 5 through 8 according to their ranking after the Preliminary Round.

The Semi-Final games will be played with the following match-ups. The home team will be the higher ranked team as determined at the completion of the Preliminary Round (Group D):

•F1 – F4

•F2 – F3

The two winning teams of the Semi-Finals will play for the Gold Medal while the two losing teams of the Semi-Finals will play for the Bronze Medal. The team with the higher Preliminary Round ranking will be the home team in each medal game.

 


 

   

Olympialaiset

Junnut.com-sivuilla

Liiga, SM-liiga

 

 

 

Otteluohjelma 2017 - 2018

Oulun Kärpät 2017 - 2018 Joukkue

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten SM-liiga

 

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2017 - 2018

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten Liiga, SM-sarja

 

 

Oulun Kärpät Naisten Liigassa  2017 - 2018

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

 

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2017 - 2018

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

  Kärpät C-Nuorten SM-sarja 2017-2018, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Otteluohjelma 2016-2017

C-Nuorten SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

Alku  Alkuerät  Pudotuspelit   Pistetilasto   Aikataulut ja Tv radio   Joukkueet   Näin pelataan


 

Kuvaajat:

Suomen Jääkiekkoliitto

Lähteet ja linkit:

Leijonat,fi miesten olympiaturnaus
IIHF, PyeongChang 2018
Olympialaiset 2018, miehet otteluohjelma

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018

Kärppien joukkue 2018 - 2019

Torstai 31.5.2018





Jääkiekon MM2018 turnaus Tanskassa

Perjantai 4.5.2018 - Perjantai 20.5.2018




Finaalit Kärpät - Tappara 2018

Maanantai 16.4.2018



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 940 kertaa
Uutisia on luettu 6 789 490 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 14 545 638 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com