<

Kärpät - KooKoo, Kärpät jatkaa kärjessä

Sampo Anttila 24.10.2017

Kärpät oli tyly isäntä, KooKoo jäi nollille

 

24.10.2017 Oulu
Jääkiekko, Liiga
Oulun Energia Areena
Yleisöä 4576

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kärpät – KooKoo 5 – 0 (1 - 0, 1 - 0, 3 - 0)

Kärpät kohtasi KooKoon ensimmäistä kertaa tällä kaudella. KooKoo oli lähtenyt jo hyvissä ajoin Ouluun. Toni Kähkösen muistissa on, että Kärpät matkustaa pitkiä matkoja jatkuvasti, kaikki vastustajat ovat kaukana.

"Joukkue nousi bussin kyytiin jo maanantaina ja lähti kiipeämään halki Suomen kohti Oulua, joten KooKoo pääsee keskittymään tiistai-illan kamppailuun koko päivän ilman matkustamista.

– Tavallaan on kiva päästä poikain kanssa reissuun, mutta kyllä se niin pitkä bussimatka on, ettei se kovin mukavaa ole. Vähän voisi lyhyempi matka olla! Muuten ihan kiva juttu, Kähkönen nauraa." [KooKoo]

 

Kärpät oli saanut sairaslistaa lyhyemmäksi, Kukkonen palasi johtamaan joukkoja ja Humaloja oli tutussa vauhdissa. KooKoo ei löytänyt keinoa iskeä kiekkoa Kärppien maaliin. Mutta ei se helppoa ollut Kärpilläkään, kaksi ensimmäistä erää teki tiukkaa ja ajoittain tehtävä näytti mahdottomalta. Maalissa Veini Vehviläinen pelasi kauden toisen nollapelinsä.

 

 Kärppien seuraava kotipeli Kärpät - Lukko on to 26.10. klo 18:30. 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalit 

 

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät 

 

1 - 0 YV VM

7:07

Shaun Heshka

Mikael Ruohomaa, Julius Junttila

 

2 - 0

35:39

Mikael Ruohomaa

Charles Bertrand, Julius Junttila

 
3 - 0 48:17 Charles Bertrand Mikael Ruohomaa  
4 - 0 TM 53:09 Ville Leskinen    
5 - 0 55:19 Jesse Ikonen Miska Humaloja, Jari Sailio  

#f7d66d

Alumnien tähdet

1. tähti
    Julius Junttila, Kärpät

2. tähti
    Miika Koivisto, Kärpät

3. tähti
    Veini Vehviläinen, Kärpät

Valitsija
   Pekka (Pökö) Karjala

 

Tilastot

 

Kärpät

Nimi

No

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Bertrand, Charles

3

OH

1

1

2

0

2

0

2

0

0

0

7

14,3

0

-

15:06

Hakanpää, Jani

58

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

16:05

Heshka,   Shaun

26

OP

1

0

1

0

3

0

3

1

0

1

6

16,7

0

-

18:04

Humaloja, Miska

27

KH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

8

50,0

14:44

Ikonen,   Jasse

62

OH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

0

1

100,0

0

-

10:36

Junnila,   Jyri

84

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

2

50,0

10:21

Junttila, Julius

13

VH

0

2

2

2

1

0

1

0

0

0

3

0,0

1

100,0

17:32

Kivihalme, Teemu

61

VP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

0

-

18:19

Koivisto, Miika

55

VP

0

0

0

0

2

0

2

0

0

0

3

0,0

0

-

21:39

Kukkonen, Lasse

5

VP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

0

-

17:50

Kupari, Rasmus

19

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

7

71,4

9:04

Lasu, Nicklas

31

KH

0

0

0

4

1

0

1

0

0

0

6

0,0

17

52,9

19:26

Leskinen, Ville

12

OH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

0

3

33,3

1

0,0

16:15

Mäenalanen, Saku

8

VH

0

0

0

0

2

0

2

0

0

0

5

0,0

0

-

16:20

Niemelä, Mikko

28

OP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

0

-

0

-

15:51

Ronkainen, Taneli

22

VP

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

12:32

Ruohomaa, Mikael

33

KH

1

2

3

2

2

0

2

0

0

0

7

14,3

19

73,7

17:04

Sailio,   Jari

41

VH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

4

0,0

1

0,0

13:51

Vartiainen, Tuomas

20

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

9:12

MV

Nimi

No

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Rynnäs,   Jussi

40

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Vehviläinen, Veini

35

29

0

100,00

0

0

0

0

60:00

 

 

KooKoo

Nimi

 

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Bjorkstrand, Patrick

62

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

16:32

Hakulinen, Anrei

94

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

1

0,0

13:04

Hyvärinen, Toni

19

VH

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

9:37

Juutilainen, Jan-Mikael

27

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

10

0,0

12:49

Järvinen, Ville

17

VP

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

18:07

Keränen, Michael

71

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

1

100,0

15:25

Kristensen, Emil

28

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

5

0,0

0

-

21:54

Kähkönen, Toni

85

VH

0

0

0

2

0

2

-2

0

0

0

2

0,0

0

-

18:05

Leivo,   Tomi

24

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

12:51

Liivik,   Siim

72

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

0

-

22

50,0

19:32

Newton,   Jake

55

OP

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

4

0,0

0

-

20:04

Niemi,   Jyri

88

VP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

20:42

Pelli,   Arttu

3

OP

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

5

0,0

0

-

21:30

Pitkänen, Miikka

61

KH

0

0

0

2

0

2

-2

0

0

0

2

0,0

15

60,0

17:29

Pöysti,   Eetu

79

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

10:21

Tamminen, Sami

11

13. H

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

Tuhkanen, Niko

10

VP

0

0

0

0

0

4

-4

0

0

0

3

0,0

0

-

18:59

Vainikainen, Ville

80

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

5

0,0

0

-

13:38

Virtanen, Mikko

51

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

0

-

7

14,3

11:24

MV

Nimi

No

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Järvenpää, Juha

1

41

4

91,11

0

0

0

0

59:22

 

Salminen, Oskari

43

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Lyhenteet

PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, T% Torjuntaprosentti

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video 

 

Tuomarit

Päätuomarit


16 Timo Metsälä ja 6 Mikko Kaukokari

Linjatuomarit

37 Jussi Thomann 43 Santeri Orava

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalivahtien torjunnat


35 Veini Vehviläinen, Oulun Kärpät 7+8+14=29 torjuntaa

 


1 Juha Järvenpää, KooKoo 12+18+11=41 torjuntaa, pois 52:31-53:09

 

 

  Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kokoonpanot

 

Kärpät 

1. kenttä
     13 Julius Junttila 33 Mikael Ruohomaa  3 Charles Bertrnd 
         55 Miika Koivisto  26 Shaun Heska

2. kenttä
     8 Saku Mäenalanen  31 Nicklas Lasu  12 Ville Leskinen  
         5 Lasse Kukkonen, 28 Mikko Niemelä   

3. kenttä
     20 Tuomas Vartiainen  19 Rasmus Kupari  84 Jyri Junnila
         61 Teemu Kivihalme  58 Jani Hakanpää

4. kenttä   
     41 Jari Sailio  27 Miska Humaloja  62 Jasse Ikonen
         22 Taneli Ronkainen

Maalivahdit
     35 Veini Vehviläinen
         40  Jussi Rynnäs

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

 

KooKoo

1. kenttä
     85 Toni Kähkönen  72 Sim Liivik  71Michael Keränen
         88 Jyri Niemi  28 Emil Kristnsen

2. kenttä
     80 Ville Vainikainen  61 Miikka Pitkänen  62 Patrick Bjärkstrand
         10 Niko Tuhkanen  55 Jake Newton

3. kenttä
     94 Anrei Hakulinen  51 Mikko Virtanen  24 Tomi Leivo
         17 Ville Järvinen  3 Arttu Pelli

4. kenttä
     19 Toni Hyvärinen  27 Jan-Mikael Juutilainen  79 Eetu Pöysti
         11 Sami Tamminen

Maalivahdit
     1 Juha Järvenpää
         35 Oskari Salminen 

 

 

Päävalmentaja

 Tuomas Tuokkola

Valmentajat

 Simo Mälkiä, Lovro Bajc, Kari Lehtonen

Joukkueenjohtaja

 

Huoltajat

 Mika Kujala, Kari Lindqvist, Timo Lantta, Jukka Salminen

Lääkäri

 

Hieroja

 Teemu Valtonen

Fysio

 Antti Järvinen

KooKoo Hockey Oy

(Lv. n. 4,3 M€ v. 2017 )

Toimitusjohtaja

Sakari Välimaa

Hallitus 

pj. Jouni Frimmodig

http://www.kookoo.fi

 

Kapteenisto

C Toni Kähkönen,  A Henrik Forsberg,  A Siim Liivik,  A Jake Newton

  


 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

 

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

Runkosarja 

Pistetilasto, Oulun Kärpät

    

Charles Bertrand

Julius Junttila

  

24.10.2017

 

Nimi  

PP

O

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

1.

Junttila, Julius

VH

19

4

21

25

6

16

15

1

3

0

2

73

5,5

9

55,6

19:37

2.

Bertrand, Charles 

OH

19

13

8

21

6

20

11

9

2

0

2

107

12,1

5

60,0

18:31

3.

Ruohomaa, Mikael

KH

18

6

10

16

10

17

15

2

2

0

0

85

7,1

421

59,6

19:51

4.

Koivisto, Miika

VP

19

4

11

15

10

19

12

7

2

0

0

83

4,8

0

-

21:40

5.

Leskinen, Ville

OH

9

7

3

10

0

8

2

6

0

0

0

36

19,4

4

25,0

16:28

6.

Mäenalanen, Saku

VH

19

4

6

10

4

12

4

8

1

0

1

66

6,1

19

36,8

15:51

7.

Hakanpää, Jani

OP

19

4

5

9

8

14

10

4

1

0

2

58

6,9

0

-

16:44

8.

Humaloja, Miska

KH

17

4

5

9

4

11

8

3

0

0

1

37

10,8

214

42,5

15:04

9.

Kivihalme, Teemu

VP

19

2

7

9

12

17

8

9

1

0

0

56

3,6

0

-

18:04

10.

Heshka,   Shaun

OP

14

6

1

7

6

13

4

9

3

0

2

54

11,1

2

50,0

19:00

11.

Lasu, Nicklas

KH

19

1

5

6

10

14

4

10

0

0

0

52

1,9

317

46,7

17:51

12.

Sailio,   Jari

VH

16

0

6

6

68

8

4

4

0

0

0

42

0,0

8

25,0

14:34

13.

Ikonen,   Jasse

VH

15

3

1

4

6

7

5

2

1

0

0

25

12,0

68

51,5

10:25

14.

Kukkonen, Lasse

VP

18

0

4

4

14

7

11

-4

0

0

0

42

0,0

0

-

19:12

15.

Kupari, Rasmus*

KH

15

3

0

3

0

8

2

6

0

0

0

29

10,3

64

48,4

11:10

16.

Ronkainen, Taneli

VP

10

1

2

3

4

6

5

1

0

0

1

16

6,2

0

-

12:14

17.

Junnila,   Jyri

OH

19

1

2

3

0

7

6

1

0

0

0

35

2,9

30

46,7

12:28

18.

Mäkelä, Aleksi

OP

14

0

3

3

0

7

6

1

0

0

0

16

0,0

1

100,0

11:47

19.

Niemelä, Mikko

OP

19

0

3

3

2

11

11

0

0

0

0

13

0,0

0

-

16:24

20.

Karvinen, Otto+

VH

6

0

1

1

4

4

2

2

0

0

0

15

0,0

1

0,0

10:28

21.

Koskenkorva, Jesse*

KH

3

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

3

0,0

24

41,7

9:24

22.

Koblizek, Radek*

OH

1

0

1

1

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

3

0,0

13:05

23.

Kestilä,   Aku

KH

14

0

1

1

2

3

6

-3

0

0

0

19

0,0

56

41,1

10:08

24.

Anttila,   Sami+

VH

3

0

0

0

0

2

1

1

0

0

0

7

0,0

0

-

11:18

25.

Rynnäs,   Jussi

MV

19

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

26.

Vehviläinen, Veini

MV

19

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

27.

Hermonen, Julius*

VH

1

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

5:38

28.

Kangas, Kristian*

OH

3

0

0

0

0

1

1

0

0

0

0

1

0,0

0

-

5:00

29.

Koivisto, Juha

OH

5

0

0

0

0

1

1

0

0

0

0

3

0,0

0

-

10:05

30.

Vartiainen, Tuomas*

OH

8

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

16

0,0

1

0,0

10:07

Kaikki pelaajat pistetilasto 

Jussi Rynnäs, Oulun Kärpät Veini Vehviläinen, Oulun Kärpät
Jussi Rynnäs Veini Vehviläinen

Mv                                                

 

Nimi

PO

Aika

V

T

H

TO

PM

NP

KA

T%

M

S

P

R

V%

1.

Vehviläinen, Veini

10

597:36

8

0

2

247

15

2

1,51

94,27

0

0

0

0

80,00

2.

Rynnäs,   Jussi

9

545:16

4

2

3

211

21

0

2,31

90,95

0

0

0

0

55,56

Lyhenteet O Ottelut,  PO Pelatut ottelut,  V Voitot,  T Tasapelit,  H Häviöt,  TO Torjunnat,  PM Päästetyt maalit, NP Nollapelit,  KA Päästettyjä maaleja keskimäärin,  T% Torjuntaprosentti,  M Tehdyt maalit,  S Syötöt,  P Pisteet,  R Rangaistusminuutit,  V% Voittoprosentti,  * Tulokas,  + Loukkaantunut,  ! Pelikiellossa,  # Siirtynyt pelaaja 

Sarjataulukko                                    

 

Joukkue

O V T H TM PM LP P P/O YV% AV%

1.

Kärpät

19

12

2

5

64

38

1

39

2,05

20,78%

89,29%

2.

TPS

17

11

5

1

57

38

1

39

2,29

24,36%

92,45%

3.

Lukko

18

9

4

5

50

32

3

34

1,89

16,92%

93,33%

4.

Tappara

18

8

6

4

49

37

3

33

1,83

19,30%

83,64%

5.

Pelicans

18

9

3

6

56

43

2

32

1,78

27,27%

86,96%

6.

JYP

18

9

2

7

52

44

1

30

1,67

20,31%

77,97%

7.

Ässät

17

7

4

6

50

47

3

28

1,65

14,81%

77,50%

8.

SaiPa

17

5

6

6

36

49

5

26

1,53

7,14%

77,22%

9.

KooKoo

18

5

7

6

53

60

3

25

1,39

21,54%

75,00%

10.

HPK

18

6

1

11

42

45

1

20

1,11

18,03%

89,87%

11.

HIFK

16

5

4

7

36

40

0

19

1,19

19,30%

80,00%

12.

Sport

17

4

5

8

44

58

2

19

1,12

13,43%

69,49%

13.

Ilves

17

3

5

9

45

64

4

18

1,06

13,85%

74,55%

14.

KalPa

16

4

3

9

28

42

1

16

1,00

16,07%

86,89%

15.

Jukurit

18

4

3

11

34

59

0

15

0,83

18,97%

70,97%

Sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavien kriteerien mukaisessa järjestyksessä: 1. kokonaispisteet, 2. kolmen pisteen otteluvoitot, 3. maaliero, 4. tehdyt maalit, 5. keskinäiset ottelut. #dfe1e1   #f7d66d

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

Junnut.com-sivuilla

Liiga, SM-liiga

 

 

 

Otteluohjelma 2017 - 2018

Oulun Kärpät 2017 - 2018 Joukkue

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten SM-liiga

 

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2017 - 2018

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten Liiga, SM-sarja

 

 

Oulun Kärpät Naisten Liigassa  2017 - 2018

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

 

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2017 - 2018

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

  Kärpät C-Nuorten SM-sarja 2017-2018, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Otteluohjelma 2016-2017

C-Nuorten SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

 

 

Katso videot    

Ruutu

Katso video ja kuvat ottelusta Kärpät - KooKoo 24.10.2017

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Liiga
KooKoo
Suomen Jääkiekkoliitto

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Leijonat Channel One Cup:ssa

Tiistai 12.12.2017

Kärpät - KalPa

Sunnuntai 10.12.2017


Kärpät - Ässät, Suomi 100

Lauantai 2.12.2017

Kärpät- Sport

Sunnuntai 3.12.2017




K-Laser/KKP – Jokerit

Sunnuntai 19.11.2017

Kiekko-Laser/KKP - KalPa

Lauantai 11.11.2017

AIK/Laser HT - Riemu

Lauantai 11.11.2017




Uutiset sivuillesi?
Luettu: 275 kertaa
Uutisia on luettu 6 213 003 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 13 195 815 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com