<

Kärpät - Jukurit, Rynnäs Kärppien lukkona

Sampo Anttila 16.12.2016

Kärpät otti jälleen voiton Jukureista, nyt samoin loppunumeroin kuin edellisessä Kärpät - Jukurit ottelussa. Yleisön tunteita kuumensi Kärpiltä hylätty maali.

 

16.12.2016 Oulu
Jääkiekko, Liiga
Oulun Energia Areena
Yleisöä 4561

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kärpät – Jukurit 2 – 1 (0 - 1, 0 - 0, 2 - 0)

Kärppien kaataminen ei onnistunut tälläkään kertaa Jukureiden vauhdikkaalta joukkueelta. Kärppien puolustuspeli oli onnistunutta ja Rynnäs oli joukkueen vakaa peruspilari, 27 torjuntaa ja vain yksi maali.

Saku Mäenalanen on vastannut niihin suuriin odotuksiin, joita häneen on kohdistunut Nuorten MM 2014-kisojen mestaruuden jälkeen. Kauden viidestä maalistaan Mäenalanen on tehnyt neljä kahdessa viimeisessä ottelussa. Sakusta on kehittynyt huipputaitava pelimies, josta kuullaan vielä paljon hyviä uutisia.


Päätuomari Jukka Virta hylkäsi Kärppien toisessa erässä tekemän maalin ja antoi Jani Hakanpäälle jäähyn estämisestä ajassa 34:02.

Kärppien seuraava kotipeli Kärpät - Ilves on ti 20.12. klo 18:30. 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalit 

8 Saku Mäenalanen, Oulun Kärpät
8 Saku Mäenalanen, Oulun Kärpät

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät 

 

0 – 1   

12:03

Marko Kauppinen

Niko Laakkonen

 

1 – 1

49:22

Saku Mäenalanen

Ville Leskinen

 

2 – 1 VM

57:29

Saku Mäenalanen

Mikko Lehtonen, Mika Pyörälä

 

#f7d66d

Tilastot

Kärpät

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Albert, John

39

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

0

-

1

0,0

11:18

Anttila, Sami

18

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

6:18

Hakanpää, Jani

58

OP

0

0

0

2

1

0

1

0

0

0

3

0,0

0

-

17:49

Hermonen, Julius

33

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

5:58

Heshka, Shaun

26

OP

0

0

0

0

1

1

0

0

0

0

3

0,0

0

-

24:34

Hruska, Jan

57

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

8

37,5

9:21

Kalapudas, Antti

21

KH

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

5

0,0

16

43,8

20:34

Kestilä, Aku

25

KH

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

1

0,0

6

50,0

9:43

Koskenkorva, Jesse

51

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

14

42,9

18:02

Kukkonen, Lasse

5

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

5

0,0

0

-

24:10

Lehtonen, Mikko

19

OH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

8

0,0

0

-

18:17

Leskinen, Ville

12

OH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

6

0,0

0

-

20:32

Mikkola, Ilkka

6

VP

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

0

-

15:33

Mäenalanen, Saku

8

VH

2

0

2

0

2

0

2

0

0

1

7

28,6

1

100,0

19:43

Mäkelä, Aleksi

37

OP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

1

0,0

0

-

11:36

Niemelä, Mikko

28

VP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

2

0,0

0

-

23:39

Pyörälä, Mika

17

VH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

2

0,0

12

50,0

20:54

Saarinen, Jesse

86

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

0

-

16:36

Siikaluoma, Taneli

7

7. P

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Aittokallio, Sami

74

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Rynnäs, Jussi

40

27

1

96,43

0

0

0

0

60:00

 

 

Jukurit
82 Henrik Koivisto, Jukurien kultakyärä
82 Henrik Koivisto, Jukurien kultakyärä

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Asplund,   Turo

12

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

23

73,9

19:00

Auvinen, Henri

2

VP

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

3

0,0

0

-

14:07

Budish,   Zach

18

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

4

25,0

15:25

Henritius, Teemu

16

KH

0

0

0

0

1

1

0

0

0

0

0

-

10

30,0

13:29

Hietanen, Valtteri

52

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

4

0,0

0

-

20:16

Jaatinen, Antti

43

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

6

0,0

0

-

20:28

Karalahti, Keni

3

OP

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

7

0,0

0

-

15:32

Kauppinen, Marko

10

OP

1

0

1

0

1

0

1

0

0

0

5

20,0

0

-

21:24

Koivisto, Henrik

82

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

6

0,0

12

66,7

16:32

Kumpulainen, Janne

20

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

12:37

Laakkonen, Niko

23

OH

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

4

0,0

0

-

13:20

Lähde, Nestori

19

VH

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

1

0,0

0

-

11:50

Nättinen, Topi

14

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

5

0,0

6

16,7

11:11

Piipponen, Samuli

7

VP

0

0

0

2

1

1

0

0

0

0

3

0,0

0

-

20:00

Piitulainen, Jesper

54

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

17:42

Ritamäki, Janne

33

OH

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

1

100,0

15:07

Roine, Miika

9

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

4

0,0

2

50,0

21:00

Sipiläinen, Olli

39

13. H

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

Tallberg, Teemu

38

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

4

0,0

0

-

17:12

 MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Norja, Mika

1

24

2

92,31

0

0

0

0

57:54

 

Rajaniemi, Sami

30

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Lyhenteet

PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, T% Torjuntaprosentti

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video 

 

Tuomarit

7 Jukka Virta, päätuomari SM-Liiga Oy

Päätuomarit 
7 Jukka Virta ja 24 Jari Leppäalho

Linjatuomarit
37 Jussi Thomann ja 51 Lasse Lappalainen

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Maalivahtien torjunnat


40 Jussi Rynnäs, Oulun Kärpät 7+10+10=27 torjuntaa


1 Mika Norja, Jukurit 11+5+8=24 torjuntaa, pois 57:54-60:00

 

 

  Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kokoonpanot

Kärpät 

1. kenttä
17 Mika Pyörälä, 57 Jan Hruska, 19 Mikko Lehtonen
     5 Lasse Kukkonen, 26 Shaun Heshka

2. kenttä
8 Saku Mäenalanen, 21 Antti Kalapudas, 12 Ville Leskinen 
     28 Mikko Niemelä, 58 Jani Hakanpää

3. kenttä
86 Jesse Saarinen, 51 Jesse Koskenkorva, 39 John Albert  
    6 Ilkka Mikkola, 37 Aleksi Mäkelä

4. kenttä 
33 Julius Hermonen, 25 Aku Kestilä, 18 Sami Anttila
         7 Taneli Siikaluoma       

Maalivahdit
40  Jussi Rynnäs 
        74 Sami Aittokallio

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

 

Jukurit

1. kenttä
9 Miika Roine, 12 Turo Asplund, 54 Jesper Piitulainen
   52 Valtteri Hietanen, 43 Antti Jaatinen

2. kenttä
38 Teemu Tallber, 82 Henrik Koivisto, 18 Zach Budish
    7 Samuli Piipponen, 10 Marko Kauppinen

3. kenttä
19 Nestori Lähde, 16 Teemu Henritius, 23 Niko Laakkonen
    2 Henri Auvinen, 3 Keni Karalahti

4. kenttä
20 Janne Kumpulainen, 14 Topi Nättinen, 33 Janne Ritamäki
    39 Olli Sipiläinen

Maalivahdit
1 Mika Norja
   30 Sami Rajaniemi

 

Päävalmentaja

Risto Dufva

Valmentajat

Ville Nieminen, Juuso Hahl, Mika Tarvainen, Mikko Hakkarainen 

Joukkueenjohtaja

Mikko Hakkarainen

Huoltajat

Matti Tuominen, Markku Honkanen

Lääkäri

Jouni Huttunen, Mikko Honkanen

Hieroja

Pentti Nöyränen

Liiga-Saipa Oy

(Lv. n. 1,3  M€ v. 2016 )

Toimitusjohtaja

 vt. Jukka Toivakka, 1.1.2017 alkaen Tuomas Muotka

Hallitus 

pj. Jukka Toivakka


http://www.jukurit.fi/

 

Kapteenisto

C Marko Kauppinen
A Turo Asplund
A Jesper Piitulainen

  

 


 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Pistepörssi

Oulun Kärpät

 

16.12.2016

#

Nimi

PP

O

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

1.

Pyörälä, Mika

VH

31

13

14

27

12

18

13

5

3

0

2

107

12,1

368

43,2

21:11

2.

Heshka, Shaun

OP

31

4

13

17

18

17

14

3

2

0

2

135

3,0

0

-

23:47

3.

Lehtonen, Mikko

OH

29

7

9

16

48

13

10

3

3

0

1

159

4,4

0

-

15:51

4.

Olausson, Niklas+

KH

12

2

9

11

14

7

1

6

1

0

0

11

18,2

91

42,9

18:36

5.

Kukkonen, Lasse

VP

29

4

6

10

22

11

9

2

4

0

0

83

4,8

0

-

24:27

6.

Leskinen, Ville

OH

25

3

5

8

2

6

7

-1

2

0

0

64

4,7

1

100,0

14:12

7.

Mäenalanen, Saku

VH

16

5

2

7

4

11

8

3

0

0

3

51

9,8

8

50,0

16:06

8.

Saarinen, Jesse

VH

12

2

4

6

6

7

5

2

1

0

0

29

6,9

0

-

15:57

9.

# Hagman, Niklas

VH

14

2

4

6

2

3

8

-5

1

0

0

62

3,2

9

22,2

18:18

10.

Kalapudas, Antti

KH

29

2

4

6

4

6

17

-11

0

0

0

35

5,7

244

43,4

12:46

11.

Ruohomaa, Mikael+

KH

18

1

5

6

10

7

11

-4

0

0

1

42

2,4

303

48,5

18:41

12.

# Tlusty, Jiri

VH

14

1

4

5

4

3

8

-5

1

0

0

46

2,2

0

-

17:46

13.

Kähkönen, Toni+

VH

17

2

2

4

2

3

10

-7

1

0

1

19

10,5

8

12,5

14:52

14.

Sailio, Jari+

VH

16

2

2

4

6

4

11

-7

0

1

1

31

6,5

3

66,7

15:33

15.

Albert, John

KH

13

1

3

4

4

3

5

-2

1

0

0

29

3,4

73

45,2

15:15

16.

Niemelä, Mikko

OP

31

1

3

4

20

8

16

-8

0

0

1

69

1,4

1

0,0

20:35

17.

Mikkola, Ilkka

VP

29

0

4

4

32

8

23

-15

0

0

0

55

0,0

0

-

16:58

18.

Humaloja, Miska+

KH

27

1

2

3

8

7

6

1

0

0

0

31

3,2

321

48,9

13:29

19.

Mäkelä, Aleksi

OP

26

1

2

3

12

7

11

-4

0

0

0

39

2,6

0

-

11:46

20.

Hruska, Jan

KH

15

0

3

3

2

4

10

-6

0

0

0

29

0,0

194

49,5

14:50

21.

Koskenkorva, Jesse*

KH

5

2

0

2

2

4

1

3

0

0

0

7

28,6

51

35,3

14:30

22.

Kestilä, Aku*

VH

23

1

1

2

6

3

7

-4

0

0

0

33

3,0

44

40,9

11:06

23.

Ronkainen, Taneli

VP

26

0

2

2

8

12

8

4

0

0

0

47

0,0

0

-

12:27

24.

Anttila, Sami*

VH

13

1

0

1

4

1

4

-3

0

0

0

11

9,1

0

-

10:04

25.

Hakanpää, Jani

OP

24

0

1

1

16

9

16

-7

0

0

0

45

0,0

0

-

17:00

26.

Korhonen, Juho*

VP

1

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

27.

Väliharju, Sami*

MV

4

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

28.

Hermonen, Julius*

VH

10

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

15

0,0

0

-

9:22

29.

Aittokallio, Sami

MV

27

0

0

0

2

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

30.

Rynnäs, Jussi

MV

31

0

0

0

2

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

31.

Metsävainio, Tino*

VH

8

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

13

0,0

33

33,3

8:58

32.

Siikaluoma, Taneli*

VP

11

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

6

0,0

0

-

4:19

33.

# Bryhnisveen, Nicolai

VP

9

0

0

0

0

1

2

-1

0

0

0

5

0,0

0

-

6:37

34.

# Välimaa, Tommi

OH

9

0

0

0

8

1

2

-1

0

0

0

10

0,0

0

-

8:34

35.

Kuiri, Niko*

VH

1

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

8:11

36.

Koblizek, Radek*

OH

3

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

7:41

37.

Vartiainen, Tuomas*

OH

11

0

0

0

0

1

4

-3

0

0

0

21

0,0

0

-

11:31

Lyhenteet PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, B Blokatut laukaukset, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, Aika Keskimääräinen peliaika, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja

Maalivahdit

Nimi

PO

Aika

V

T

H

TO

PM

NP

KA

T%

M

S

P

R

V%

Rynnäs, Jussi

23

1328:40

9

4

10

526

39

3

1,76

93,10

0

0

0

2

47,83

Aittokallio, Sami

9

546:34

0

4

4

218

22

0

2,42

90,83

0

0

0

2

25,00

Lyhenteet V Voitot, T Tasapelit, H Häviöt, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, NP Nollapelit, KA Päästettyjä maaleja keskimäärin, T% Torjuntaprosentti, M Tehdyt maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, V% Voittoprosentti, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja 

Sarjataulukko

#

Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

LP

P

P/O

YV%

AV%

 

1.

Tappara

30

18

7

5

97

68

5

66

2,20

29,52%

82,00%

 

2.

KalPa

31

17

9

5

92

70

5

65

2,10

20,30%

81,48%

 

3.

TPS

31

16

8

7

94

62

5

61

1,97

16,81%

83,00%

 

4.

HPK

31

10

12

9

84

72

8

50

1,61

12,73%

83,33%

 

5.

Ässät

31

13

6

12

68

70

4

49

1,58

10,78%

88,39%

 

6.

HIFK

30

11

9

10

60

58

6

48

1,60

12,50%

76,19%

 

7.

Pelicans

31

11

7

13

77

73

5

45

1,45

12,96%

79,61%

#dfe1e1

8.

Sport

31

10

10

11

73

79

4

44

1,42

17,00%

85,25%

 

9.

Jukurit

31

12

6

13

71

77

1

43

1,39

19,39%

78,12%

 

10.

Kärpät

31

9

8

14

59

68

4

39

1,26

20,41%

86,54%

#f7d66d

11.

JYP

31

7

13

11

68

78

5

39

1,26

20,35%

85,71%

 

12.

Ilves

30

10

6

14

69

79

2

38

1,27

19,57%

80,18%

 

13.

KooKoo

31

8

10

13

68

87

4

38

1,23

20,00%

80,19%

 

14.

SaiPa

31

9

7

15

72

90

2

36

1,16

13,39%

80,51%

 

15.

Lukko

31

7

8

16

73

94

3

32

1,03

17,24%

83,33%

 

Sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavien kriteerien mukaisessa    järjestyksessä: 1. kokonaispisteet, 2. kolmen pisteen otteluvoitot,    3. maaliero, 4. tehdyt maalit, 5. keskinäiset ottelut.

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Junnut.com -sivuilla 

Liiga, SM-liiga

 

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun   Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten   SM-liiga

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma   Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten SM-sarja

 

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women   Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten   Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit   menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma   2016-2017

C-Nuorten   SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat, videot ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Katso videot     Ruutu

Katso kuvat ja video ottelusta Kärpät - Jukurit 16.12.2016

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Jukurit
Liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Kiekko-Laser/KKP - KalPa

Lauantai 11.11.2017

AIK/Laser HT - Riemu

Lauantai 11.11.2017


Karjala-turnaus 9.-12.11.2017

Maanantai 30.10.2017


K-Laser/KKP – KooKoo, C-junnut

Perjantai 27.10.2017









Uutiset sivuillesi?
Luettu: 839 kertaa
Uutisia on luettu 6 141 531 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 13 037 687 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com