<

Kärpät - JYP ja Halloween tapahtuma

Sampo Anttila 29.10.2016

JYP on aina odotettu vierasjoukkue Oulussa. Lauantaille osuva kotipeli kiinnosti lähes 6000 katsojaa. Ottelu tarjosi jännitettävää aivan viimeisille sekunneille.

 

 

29.10.2016 Oulu
Jääkiekko, Liiga
Oulun Energia Areena
Yleisöä 5645

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Kärpät – JYP 1 – 3 (0 - 0, 0 - 2, 1 - 1)

Kärpät oli häviöllä JYP:n toisen erän maalien seurauksena 2 - 0 aina kolmannen erän viimeisille minuuteille. Joukkueen herättäjänä toimi Niklas Hagmanin kavennusmaali kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Kärpät pelasi ilman maalivahtia lähes ottelun loppuun, mutta lisämaalit eivät vain onnistuneet. JYP:n Jani Tuppurainen niittasi vielä parikymmentä sekuntia ennen loppua ylivoimalla tyhjiin päätöslukemiksi 1 - 3.

Positiivista Kärppä-pelissä oli, että vahvistukseksi hankittu Niklas Hagman on saamassa pelituntuman ja maalisihdin kuntoon. Hagmanin illan monet hyvät laukaukset ja maali antavat odottaa jatkossa hyvää. 

Seuraava kotipeli Kärpät - Pelicans on ti 15.11. klo 18:30. 


Ottelun yhteydessä vietettiin Kärppä Ladies järjestämää Halloween hyväntekeväisyystapahtuma

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

  

Maalit 

 

Maali  Aika   Maalintekijä            Syöttäjät                

0 - 1  YV

20:28

Juha-Pekka Hytönen

Jerry Turkulainen, Sami Niku

 

0 - 2 VM

30:55

Antti Suomela

Jani Tuppurainen

 

1 - 2 IM

57:24

Niklas Hagman

Mikko Lehtonen, Shaun Heshka

 

1 - 3 YV TM

59:38

Jani Tuppurainen

Joonas Nättinen

 

 #f7d66d

Tilastot

Kärpät

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Hagman, Niklas

9

OH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

0

5

20,0

0

-

18:57

Hakanpää, Jani

58

OP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

0

-

9:31

Heshka, Shaun

26

OP

0

1

1

0

1

0

1

0

0

0

5

0,0

0

-

25:03

Humaloja, Miska

27

KH

0

0

0

4

0

0

0

0

0

0

0

-

10

20,0

13:46

Kalapudas, Antti

21

KH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

6

33,3

10:30

Kukkonen, Lasse

5

VP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

2

0,0

0

-

28:00

Lehtonen, Mikko

19

OH

0

1

1

14

1

0

1

0

0

0

2

0,0

0

-

14:48

Leskinen, Ville

12

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

14:05

Metsävainio, Tino

38

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

1

0,0

5:57

Mikkola, Ilkka

6

VP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

0

-

15:24

Mäkelä, Aleksi

37

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

0

-

9:18

Niemelä, Mikko

28

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

19:34

Olausson, Niklas

16

KH

0

0

0

2

1

0

1

0

0

0

0

-

0

-

15:42

Pyörälä, Mika

17

VH

0

0

0

2

1

0

1

0

0

0

6

0,0

21

47,6

24:40

Ronkainen, Taneli

22

VP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

11:19

Ruohomaa, Mikael

13

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

20

45,0

22:16

Sailio, Jari

41

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

16:08

Vartiainen, Tuomas

20

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

7:34

Välimaa, Tommi

72

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

9:37

 MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Aittokallio,   Sami

74

31

2

93,94

0

0

0

0

58:08

 

Rynnäs, Jussi

40

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

 

JYP

Nimi

#

PP

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

Hotakainen,   Valtteri

21

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

15

40,0

14:15

Hytönen,   Juha-Pekka

15

KH

1

0

1

0

0

1

-1

1

0

0

6

16,7

10

70,0

15:31

Kalteva,   Mikko

7

VP

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

5

0,0

0

-

20:31

Kanninen,   Henri

71

KH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

4

0,0

14

64,3

16:41

Kolehmainen,   Janne

55

VH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

1

0,0

0

-

15:53

Kuukka, Mikko

91

OP

0

0

0

2

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

13:19

Niku, Sami

8

VP

0

1

1

2

1

0

1

0

0

0

3

0,0

0

-

14:48

Nättinen,   Joonas

9

OH

0

1

1

2

1

0

1

0

0

0

6

0,0

1

100,0

18:08

Pihlman,   Tuomas

49

OH

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

16:33

Pulli, Juuso

2

VP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

3

0,0

0

-

16:08

Rooba, Robert

88

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

9:27

Salmio, Mikko

33

VH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

2

0,0

0

-

11:32

Suomela,   Antti

14

KH

1

0

1

0

1

0

1

0

0

1

8

12,5

14

57,1

18:19

Tavi, Janne

22

OH

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

6

0,0

0

-

15:43

Tuppurainen,   Jani

12

VH

1

1

2

0

1

0

1

1

0

0

3

33,3

0

-

18:00

Turkulainen,   Jerry

32

VH

0

1

1

0

0

0

0

0

0

0

1

0,0

4

100,0

13:44

Vaakanainen,   Urho

13

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

3

0,0

0

-

17:05

Vainio, Juuso

5

OP

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

12:47

Yonkman,   Nolan

43

OP

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

0

-

0

-

16:45

MV

Nimi

#

TO

PM

T%

M

S

P

R

Aika

 

Tuokkola,   Pekka

83

0

0

-

0

0

0

0

0:00

 

Vehviläinen,   Veini

35

23

1

95,83

0

0

0

0

60:00

 

Lyhenteet

PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, T% Torjuntaprosentti

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video 

 

 

Tuomarit



Päätuomarit 
   22 Aaro Brännare ja 6 Mikko Kaukokari

Linjatuomarit  51 Lasse Lappalainen ja 52 Harri Perämäki

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

 

 

Maalivahtien torjunnat


74 Sami Aittokallio, Oulun Kärpät  9+13+9=31 torjuntaa pois 56:42-57:24, 57:44-58:20, 58:37-58:59, 59:19-59:38

 


35 Veini Vehviläinen, JYP 8+2+13=23 torjuntaa

 

 

  Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

 

Kokoonpanot

Kärpät 

1. kenttä
17 Mika Pyörälä, 16 Niklas Olausson, 9 Niklas Hagman 
      5 Lasse Kukkonen, 26 Shaun Heshka

2. kenttä
12 Ville Leskinen, 13 Mikael Ruohomaa, 19 Mikko Lehtonen 
       22 Taneli Ronkainen, 28 Mikko Niemelä

3. kenttä
41 Jari Sailio,  21 Antti Kalapudas, 20 Tuomas Vartiainen
      6 Ilkka Mikkola,  58 Jani Hakanpää 

4. kenttä
 38 Tino Metsävainio, 27 Miska Humaloja, 72 Tommi Välimaa
      37 Aleksi Mäkelä

Maalivahdit
 74 Sami Aittokallio
     40  Jussi Rynnäs      

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

 

 

JYP

1. kenttä
55 Janne Kolehmainen, 21 Valtteri Hotakainen, 49 Tuomas Pihlman
     2 Juuso Pulli, 5 Juuso Vainio

2. kenttä
32 Jerry Turkulainen, 15 Juha-Pekka Hytönen, 22 Janne Tavi
     8 Sami Niku, 43 Nolan Yonkman

3. kenttä
12 Jani Tuppurainen, 14 Antti Suomela, 9 Joonas Nättinen
    7 Mikko Kalteva, 13 Urho Vaakanainen

4. kenttä
33 Mikko Salmio, 71 Henri Kanninen, 88 Robert Rooba
91 Mikko Kuukka

Maalivahdit
35 Veini Vehviläinen
     83 Pekka Tuokkola

Päävalmentaja

Marko Virtanen

Valmentajat

Anti Turunen, Niilo Konttinen, Ari-Pekka Siekkinen

Joukkueenjohtaja

Aku Vallenius

Huoltajat

Kari Virpiö, Pekka Vesamaa, Kari Jääskeläinen

Lääkäri

 

Fysioterapeutti

 

Kiropraktikko

 

JYP Jyväskylä Oy

(Lv. n.7,2 M€ v. 2016 )

Toimitusjohtaja

Aku Vallenius  

Hallitus 

Jukka Seppänen (pj.), Sari Rito-Ekonen, Anssi Lyytinen, Kari Tyni ja Heimo Viinanen.

http://www.jypliiga.fi/

 

Kapteenisto

C Juha-Pekka Hytönen
A Mikko Kalteva
A Ossi Louhivaara
A Tuomas Pihlman
A Jani Tuppurainen

  

 


 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Pistepörssi

Oulun Kärpät

 

29.10.2016

#

Nimi

PP

O

M

S

P

R

+

-

±

YV

AV

VM

L

L%

A

A%

Aika

1.

Pyörälä, Mika

VH

16

8

6

14

8

10

3

7

3

0

1

59

13,6

168

48,8

21:51

2.

Heshka, Shaun

OP

16

3

9

12

10

10

6

4

1

0

1

61

4,9

0

-

24:34

3.

Olausson,   Niklas

KH

12

2

9

11

14

7

1

6

1

0

0

11

18,2

91

42,9

18:36

4.

Lehtonen,   Mikko

OH

16

1

6

7

28

6

6

0

1

0

0

89

1,1

0

-

16:22

5.

Kukkonen,   Lasse

VP

14

2

4

6

18

8

4

4

2

0

0

46

4,3

0

-

25:45

6.

Ruohomaa,   Mikael

KH

16

1

4

5

8

5

10

-5

0

0

1

40

2,5

266

48,9

18:57

7.

Kähkönen,   Toni+

VH

13

2

2

4

2

3

9

-6

1

0

1

16

12,5

7

14,3

16:19

8.

Sailio, Jari

VH

16

2

2

4

6

4

11

-7

0

1

1

31

6,5

3

66,7

15:33

9.

Kalapudas,   Antti

KH

14

1

3

4

0

2

11

-9

0

0

0

9

11,1

96

41,7

12:19

10.

Leskinen,   Ville

OH

14

2

1

3

0

2

5

-3

1

0

0

36

5,6

1

100,0

14:06

11.

Saarinen,   Jesse+

VH

7

1

2

3

0

3

2

1

1

0

0

22

4,5

0

-

16:48

12.

Hagman,   Niklas

VH

6

2

0

2

2

2

3

-1

1

0

0

31

6,5

2

50,0

18:39

13.

Humaloja,   Miska

KH

16

1

1

2

4

5

4

1

0

0

0

21

4,8

187

51,9

13:20

14.

Mikkola,   Ilkka

VP

16

0

2

2

18

3

13

-10

0

0

0

25

0,0

0

-

16:52

15.

Kestilä, Aku*+

VH

10

1

0

1

4

1

3

-2

0

0

0

15

6,7

19

42,1

9:26

16.

Mäkelä,   Aleksi

OP

12

1

0

1

6

1

3

-2

0

0

0

15

6,7

0

-

8:48

17.

Hakanpää,   Jani

OP

16

0

1

1

8

7

13

-6

0

0

0

28

0,0

0

-

17:30

18.

Ronkainen, Taneli

VP

12

0

0

0

2

5

2

3

0

0

0

13

0,0

0

-

10:44

19.

Mäenalanen,   Saku+

VH

1

0

0

0

0

1

0

1

0

0

0

2

0,0

0

-

14:15

20.

Siikaluoma, Taneli*

VP

1

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

-

0

-

0:00

21.

Väliharju,   Sami*

MV

2

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

22.

Aittokallio,   Sami

MV

14

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

23.

Rynnäs, Jussi

MV

16

0

0

0

0

-

-

-

0

0

0

0

-

0

-

-

24.

Metsävainio,   Tino*

VH

6

0

0

0

0

0

1

-1

0

0

0

5

0,0

13

46,2

7:30

25.

Albert, John+

KH

3

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

4

0,0

47

42,6

16:13

26.

Anttila, Sami*+

VH

4

0

0

0

2

0

1

-1

0

0

0

2

0,0

0

-

7:12

27.

Bryhnisveen,   Nicolai

VP

9

0

0

0

0

1

2

-1

0

0

0

5

0,0

0

-

6:37

28.

Välimaa,   Tommi

OH

9

0

0

0

8

1

2

-1

0

0

0

10

0,0

0

-

8:34

29.

Kuiri, Niko*

VH

1

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

8:11

30.

Koblizek,   Radek*

OH

3

0

0

0

0

0

2

-2

0

0

0

1

0,0

0

-

7:41

31.

Vartiainen,   Tuomas*

OH

8

0

0

0

0

1

3

-2

0

0

0

14

0,0

0

-

12:22

32.

Niemelä,   Mikko

OP

16

0

0

0

20

1

8

-7

0

0

0

37

0,0

0

-

20:41

Lyhenteet PP Pelipaikka, O Ottelut, M Maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, + Pluspisteet, - Miinuspisteet, ± Plus-miinus-erotus, YV Ylivoimamaalit, AV Alivoimamaalit, VM Voittomaalit, L Laukaukset, L% Laukausprosentti, B Blokatut laukaukset, A Aloitukset, A% Aloitusprosentti, Aika Keskimääräinen peliaika, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja

Maalivahdit

#

Nimi

PO

Aika

V

T

H

TO

PM

NP

KA

T%

M

S

P

R

V%

1.

Aittokallio, Sami

6

370:58

0

4

1

147

13

0

2,10

91,88

0

0

0

0

40,00

2.

Rynnäs, Jussi

11

601:38

4

2

5

220

22

2

2,19

90,91

0

0

0

0

45,45


Lyhenteet V Voitot, T Tasapelit, H Häviöt, TO Torjunnat, PM Päästetyt maalit, NP Nollapelit, KA Päästettyjä maaleja keskimäärin, T% Torjuntaprosentti, M Tehdyt maalit, S Syötöt, P Pisteet, R Rangaistusminuutit, V% Voittoprosentti, * Tulokas, + Loukkaantunut, ! Pelikiellossa, # Siirtynyt pelaaja 

Sarjataulukko

#

Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

LP

P

P/O

YV%

AV%

 

1.

Tappara

16

11

2

3

48

31

0

35

2,19

30,00%

87,50%

 

2.

KalPa

16

8

5

3

47

37

2

31

1,94

16,18%

81,48%

 

3.

Sport

17

6

7

4

45

40

3

28

1,65

20,34%

88,89%

 

4.

HPK

16

5

7

4

46

37

5

27

1,69

16,18%

84,13%

 

5.

TPS

16

6

5

5

42

34

3

26

1,62

12,70%

83,64%

 

6.

HIFK

16

5

6

5

32

30

5

26

1,62

9,76%

73,33%

 

7.

Ässät

16

7

2

7

31

36

2

25

1,56

7,84%

82,76%

 

8.

Jukurit

16

7

3

6

35

35

0

24

1,50

21,15%

75,00%

 

9.

Ilves

16

6

4

6

41

45

2

24

1,50

22,95%

76,19%

 

10.

JYP

16

5

7

4

38

37

2

24

1,50

23,33%

90,20%

 

11.

Pelicans

16

6

3

7

43

37

2

23

1,44

11,86%

80,00%

 

12.

Kärpät

16

4

6

6

31

40

2

20

1,25

23,53%

81,82%

 

13.

SaiPa

16

5

3

8

40

50

1

19

1,19

14,29%

80,00%

 

14.

KooKoo

16

3

5

8

34

50

3

17

1,06

22,03%

78,33%

 

15.

Lukko

17

2

5

10

37

51

3

14

0,82

13,64%

86,76%

 

Sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavien kriteerien mukaisessa    järjestyksessä: 1. kokonaispisteet, 2. kolmen pisteen otteluvoitot,    3. maaliero, 4. tehdyt maalit, 5. keskinäiset ottelut.

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Junnut.com -sivuilla 

Liiga, SM-liiga

 

 

Oulun Kärpät   2016 - 2017 Joukkue

Otteluohjelma 2016 - 2017

Oulun Kärpät 2015 - 2016 Joukkue

Otteluohjelma 2015 - 2016

Otteluohjelma 2014 - 2015

Oulun Kärpät 2014 - 2015 Joukkue

Otteluohjelma 2013 – 2014

Oulun Kärpät 2013 - 2014 Joukkue

Otteluohjelma 2012 – 2013

Oulun Kärpät 2012 - 2013 Joukkue

Otteluohjelma 2011 - 2012

Oulun Kärpät 2011 – 2012 Joukkue

Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten

Oulun Kärpät 2010 – 2011

Oulun   Jääkiekkotuomarit 60 v.

Oulun Kärpät 2009 – 2010

Tapahtumia   2008 - 2009

Oulun Kärpät 2008 – 2009

Oulun Kärpät 2007 – 2008

Oulun Kärpät 2006 – 2007

Oulun Kärpät 2005 - 2006

Oulun Kärpät 2004 - 2005

Oulun Kärpät 2003 -2004

Oulun Kärpät 2002 - 2003

 

Nuorten   SM-liiga

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2016 - 2017

Otteluohjelma   ja kokoonpano Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2015 - 2016

Otteluohjelma   Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2014 - 2015

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

 

 

Naisten SM-sarja

 

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2016 - 2017

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2015 - 2016

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2014 - 2015

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2012 - 2013

European Women   Champions Cup 2013 mestari Tornado Moskovasta, Kärpät pronssille

Oulun Kärpät Naisten   Suomen Mestari 2012

Oulun Kärpät Naisten   SM-sarjassa 2011 - 2012

Naiset ja juniorit   menestyivät kaudella 2011 - 2012

Vancouver 2010   olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

 

B-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2016 - 2017

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2015 - 2016

Otteluohjelma Oulun   Kärpät B-nuorten SM-sarjassa 2014 - 2015

 

 

C-nuorten SM-sarja

Otteluohjelma   2016-2017

C-Nuorten   SM-sarja 2014-2015, Otteluohjelma, kuvat, videot ja tulokset

Oulun Kärpät C-nuorten SM-sarja Playoffit   2014

 

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Sivuilla aikaisemmin  Valokuvat ja video

 

Katso videot      Ruutu

Katso kuvat ottelusta Kärpät - JYP 29.10.2016

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti   


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
JYP
Liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:







Jääkiekon MM 2017, IIHF Ice Hockey World Championship

Perjantai 5.5.2017 - Perjantai 21.5.2017

Pikkuleijonat Slovakiassa U18 MM2017

Torstai 13.4.2017 - Torstai 23.4.2017

Unkari - Suomi MM-leirillä

Perjantai 7.4.2017



Naisten jääkiekon MM 2017

Perjantai 31.3.2017 - Perjantai 7.4.2017




Uutiset sivuillesi?
Luettu: 1 149 kertaa
Uutisia on luettu 5 998 374 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 12 734 465 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com