<

Naisleijonien turnaussyksy käyntiin Pohjois-Suomesta

Sampo Anttila 18.08.2016 Oulu

Leireilyä Rovaniemellä, pelit Luulajassa, Torniossa ja Oulussa Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen turnaussyksy polkaistaan käyntiin elokuun lopussa. Leireiltyään Rovaniemellä kolmen päivän ajan Naisleijonat kohtaa Ruotsin naisten maajoukkueen kolmena päivänä peräkkäin pelattavissa otteluissa: torstaina 1.9. pelataan Luulajassa, perjantaina 2.9. Torniossa ja lauantaina 3.9. Oulussa.

18.8.2016 Oulu
Leijonat, Naisten maajoukkue
Tiedote SJL

 

 

Finnkampen 2016


Päävalmentaja Pasi Mustonen, taustalla valmentaja Juuso Toivola

 

Finnkampenin nimeä kantavat maaottelut tuovat suomalaisen naiskiekon kirkkaimmat tähdet pelaamaan Pohjois-Suomeen. Päävalmentaja Pasi Mustosen luotsaamassa joukkueessa ovat mukana mm. maailman parhaaksi naispuolustajaksi tituleerattu Jenni Hiirikoski ja yksi naiskiekon itseoikeutetuista tähdistä ja samalla Naisleijonien kokenein pelaaja Riikka Välilä. Myös Suomen maalivahtiosasto hakee vertaistaan: kevään MM-kisoissa esiintyneet Meeri Räisänen ja Anni Keisala saavat rinnalleen Noora Rädyn.

Naisleijonien kausi ja valmistautuminen kohti keväällä pelattavia MM-kisoja käynnistyy Ruotsi-otteluista, jotka toimivat niin valmennukselle kuin pelaajille hyvänä tasonmittarina uuden kauden alkajaisiksi. Kummallakin joukkueella on peleissä yksi tavoite: Tiukoista otteluista tunnetut joukkueet haluavat kumpikin haltuunsa Pohjolan kiekkovaltikan ja samalla voitollisen startin kiekkokaudelle 2016-17.

Finnkampen 2016 - Otteluohjelma

To 1.9.2016 klo 18.00* Ruotsi – Suomi (Coop Arena, Luulaja, Ruotsi)
Pe 2.9.2016 klo 18.00 Suomi - Ruotsi (Hannulanmäen jäähalli, Tornio)
La 3.9.2016 klo 15.00 Suomi - Ruotsi (Energia Areena, Oulu)
*Luulajan ottelu alkaa Ruotsin aikaa klo 18, Suomen aikaa klo 19.

Pääsyliput Tornion otteluun aikuisilta 5€ ja alle 16-vuotiailta 2€. Oulun ottelun pääsyliput aikuisilta 10€ ja alle 16-vuotiailta 5€. Alle 7-vuotiailla lapsilla on ilmainen sisäänpääsy kumpaankin Suomessa pelattavaan otteluun.

Suomen kokoonpano (pelaajan nimi & seura)

Maalivahdit:
Anni Keisala, Kärpät Oulu
Meeri Räisänen, Kiekkokopla Joensuu
Noora Räty, KJT Kerava

Puolustajat:
Jenni Hiirikoski, Luleå Hockey SWE
Mira Huhta, Blues Espoo
Sini Karjalainen, Team Kuortane
Rosa Lindstedt, HV 71 SWE
Isa Rahunen, Kärpät Oulu
Ronja Savolainen, Luleå Hockey SWE
Minnamari Tuominen, Linköping HC SWE

Hyökkääjät:
Sanni Hakala, Kärpät Oulu
Michelle Karvinen, Luleå Hockey SWE
Sari Kärnä, Ilves Tampere
Linnea Melotindos, Team Kuortane
Niina Mäkinen, Kärpät Oulu
Petra Nieminen, Team Kuortane
Saila Saari, Kärpät Oulu
Sara Säkkinen, Team Kuortane
Susanna Tapani
Noora Tulus, Luleå Hockey SWE
Saana Valkama, Univ. of Vermont USA
Riikka Välilä, HV 71 SWE
Linda Välimäki, Blues Espoo

Johtoryhmä:
Pasi Mustonen, päävalmentaja
Juuso Toivola, valmentaja
Tommi Pärmäkoski, valmentaja
Simo Vehviläinen, maalivahtivalmentaja
Markus Arvaja, psyykkinen valmentaja
Tiina Karinen, joukkueenjohtaja
Karri Kirjasuo, lääkäri
Teemu Silius, naprapaatti
Hemmo Järä, huoltaja
Arto Sieppi, GM

 

Naisten jääkiekon maajoukkue kohtasi Oulussa Ruotsin


 

Kuvaajat:

Leijonat.fi

Lähteet ja linkit:

Suomen Jääkiekkoliitto
Oulun Kärpät 46
Otteluohjelma 2016 - 2017, Oulun Kärpät Naiset

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 2 036 kertaa
Uutisia on luettu 7 740 164 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 666 165 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com