<

Taidemaalari Martti Mäki TurusenSahan avajaisnäyttelyssä

Sampo Anttila 03.09.2014 - 20.09.2014 Oulu

Oulun Pikisaareen keväällä valmistunut kulttuurisali osoittautui erinomaiseksi näyttelytilaksi. Martti Mäki valokuvasi talon valmistumisprojektin purkutöistä näyttelypäivään. Pikisaarentie kympin rakentamisprojektin vaiheista kertoo taiteilijan valokuva- ja maalausnäyttely, joka on avoinna 4.-20.9.2014

3.9.2014 Oulu
Kulttuuritapahtuma
Pikisaari

 

Avajaiset

Martti Mäki on taidemaalarina ollut myös kiinnostunut valokuvaamisesta ja dokumentoinut taidetta sekä omaa ympäristöään filmille ja digi-kuviin. Mäki kertoo näyttelyyn valituilla 30 valokuvalla Kulttuuritalon rakentamisprojektin. ”Naapurissa asuvana oli mielenkiintoista seurata ammattimiesten työskentelyä rakentamisen eri vaiheissa ja kuvata heitä ja niitä joilla rakentaminen sujuu.”

Avajaisissa oli salin täydellä kutsuvieraita tutustumassa näyttelyyn ja Kulttuuritaloon. Valokuvien lisäksi näyttelyssä on mukana Martti Mäen maalauksia parilta viime vuodelta. Avajaisten musiikista huolehti perulainen muusikko Jose Moncado.

Kulttuuritalo TurusenSaha

Kulttuurisali on ensimmäisenä keväällä valmistunut tila Kulttuuritalon monista tiloista, joihin kuuluu lisäksi vierasmajoitushuoneet sekä asunto. Kulttuuritalon rakentaminen Pikisaareen on todellinen kulttuuriteko omistajapariskunnalta Marjatta Saha ja Pekka Turunen.

Historiaa

”Oulujoen uitto-osakeyhtiön ruokalaksi rakennettiin talo Pikisaarentie 10 vuona 1923. Uiton merkityksen hiipuessa talo päätyi Oulun kaupungin omistukseen ja sitä vuokrattiin etupäässä taiteilija-asunnoiksi. Talossa oli kolme jopa neljä huoneistoa ja niissä asui vuosien saatossa monia kuuluisia ja menestyneitä taiteilijoita. Taloa muuteltiin ja saneerattiin useasti vuosien varrella vastaamaan ajan ja asukkaiden vaatimuksia. Osittain näistä muutoksista johtuen taloon pesiintyi home ja sädesieni. Talo asetettiin asumiskieltoon vuonna 2000.

Keväällä 2013 talo purettiin ja paikalle rakennettiin saman kokoinen ja mahdollisimman saman näköinen talo. Toki talon käyttötarkoituksen muuttuminen ja nykyajan vaatimukset aiheuttivat taloon pieniä muutoksia. Nyt Pikisaarentie 10:ssä on jälleen komea pohjalainen perinnetalo, joka palvelee oululaisia ja muualtakin tulevia vieraita.” [TurusenSaha]

 

Näyttely

KULTTUURISALISSA 4.-20.9.2014 Martti Mäen valokuva- ja maalausnäyttely
AVOINNA: ma-pe 16.00-20.00  la 11.00-16.00  su 12.00-16.00 Vapaa sisäänpääsy.

 

Aikaisemmin Junnut.com -sivuilla

Martti Mäki - maalauksia ja valokuvia, näyttelyn avajaiset Oulun taidemuseossa 
Martti Mäki, Galleria Harmajassa
Pyhiinvaeltajan päiväkirja - Martti Anttilan valokuvia Oulun taidemuseossa, avajaiset 8.10.2010
Martti Anttilan valokuvia Intian pyhiltä joilta Oulun taidemuseossa 9.10.2010
Raili Kukkohovin akryylimaalauksia Oulun kaupungin kirjastossa 25.6. - 9.8.2009


Oulun Toppilassa vanhat viljasiilot kaatuivat
Lomapäivä Hovisuon liikuntapuistossa
Shanghai Expo 2010 maailmannäyttely
Kesä ja Venetsialaiset Oulujoella
Taitaja 2010 Oulu, SM-kilpailut


Oulun Kärpät Suomen Mestariksi 30 v. sitten
Oulussa yli 20 000 juhli jääkiekon 2011 MM-sankareita 25.5.2011
Kärpät - Tappara 7. finaali, Oulun Kärpät Suomen mestari 2014
Oulun Kärppien mestaruusjuhla 2014


 

Lähteet ja linkit:

TurusenSaha
Oulun Kaupunki
Pikisaari (wikipedia)

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 3 688 kertaa
Uutisia on luettu 7 905 137 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 17 035 820 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com