<

Kärpät - KalPa, hyvällä taloudella on merkitystä

Sampo Anttila 03.02.2014 Oulu

KalPa pelasi vahvasti vajaalla miehistöllä kärkijoukkuetta vastaan.

 

 

1.2.2014 Oulu
Liiga, runkosarja
Oulun Energia Areena
Yleisöä  

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Kärpät - KalPa 4 - 1 (1-0, 3-0, 0-1)

KalPa on joutunut taloudellisesti ahtaalle, pelaajat ovat myynnissä. KalPan pelaaminen oli kuitenkin sitoutunutta ja vauhdikasta. Kärkijoukkue Kärppiä vastaan tasoero tuli kuitenkin näkyviin maalipaikkojen hyödyntämisessä ja pelivarmuudessa.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa ensimmäisen erän lopulle, kun Kärppien ykköskenttään Jari Viuhkolan vierelle sijoitettu Joonas Komulainen sivalsi kiekon maaliin aivan KalPa-maalin edestä.

Toinen erä oli Kärppien vahva tuleminen, kolme maalia ratkaisi ottelun Kärpille. Ensin Juhamatti Aaltonen pisti taidokkaasti kiekon nuoren KalPa-maalivahdin Henri Kiviahon ja maalin kehikon välistä maaliin. Kärpät pelasi kahden miehen ylivoimalla. Kärppien kolmannen maalin iski Atte Ohtamaa. Neljäs Kärppä-maali syntyi Julius Junttilan voimakkaan nousun ja hyökkäysalueella hyvän kiekonjätön pääsi hyödyntämään Jari Viuhkola. Viuhkolan maali oli 4 - 0 Kärppien sinetti kotijoukkueelle.

Kolmatta erää ehdittiin pelata jo reilusti yli puolivälin, kun KalPan puolustaja Miika Koivisto onnistui ohittamaan Liigan huipputorjujan ja Jussi Rynnäksen kymmenes nollapeli jäi odottamaan seuraavaa peliä.

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 

Maalit

 

Maali

Aika

Maalintekijä

Syöttäjät

1 - 0 18:44 Joonas Komulainen Ari Vallin, Julius Junttila
2 - 0 YV 21:08 Juhamatti Aaltonen Ben Maxwell, Ivan Huml
3 - 0 25:01 Atte Ohtamaa Ville Pokka, Mika Pyörälä
4 - 0 36:15 Jari Viuhkola Julius Junttila
4 - 1 56:07 Miika Koivisto Jussi Pesonen, Mikael Seppälä

 

Tehopisteet


#50 Juhamatti Aaltonen, Oulun Kärpät

Kärpät

Joonas Komulainen 1+0=1
Jari Viuhkola 1+0=1
Atte Ohtamaa 1+0=1
Juhamatti Aaltonen 1+0=1
Julius Junttila 0+2=2
Ville Pokka 0+1=1
Ari Vallin 0+1=1
Ivan Huml 0+1=1
Mika Pyörälä 0+1=1
Ben Maxwell 0+1=1

 


#5 Puolustaja Miika Koivisto, KalPa

KalPa

Miika Koivisto 1+0=1
Jussi Pesonen 0+1=1
Mikael Seppälä 0+1=1

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Tuomarit

 

Päätuomarit

Levonen Jari
Pajula Jari-Pekka 

Linjatuomarit

Perämäki Harri
Orava Samuli

 

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 


#1 Maalivahti Toni Eskelinen, Oulun Kärpät

 

Maalivahtien torjunnat

 


Jussi Rynnäs, Oulun Kärpät 7+8+6=21

 


Henri Kiviaho, KalPa 6+7+7=20

  

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video 

 

 

Kokoonpanot

 

 

 Kärpät 

 1. Kenttä

 

13 Julius Junttila

24 Jari Viuhkola 

30 Joonas Komulainen

5 Lasse Kukkonen

28 Mikko Niemelä

    

2. Kenttä

 71 Ivan Huml

49 Ben Maxwell

50 Juhamatti Aaltonen

9 Atte Ohtamaa

2 Ville Pokka

       

3. Kenttä

17 Mika Pyörälä

23 Joonas Kemppainen

72 Joonas Donskoi

25 Vladimir Eminger

55 Ari Vallin

       

4. Kenttä

8 Saku Mäenalanen

19 Juho Keränen 

 29 Mikko Alikoski

 

Maalivahdit

40 Jussi Rynnäs

Varalla 1 Toni Eskelinen

Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

 

KalPa 

1. Kenttä

 55 Janne Kolehmainen

39 Jukka Voutilainen 

21 Kalle Kerman 

3 Jeffry Foss 

5 Miika Koivisto 

       

2. Kenttä

 14 Petri Lammassaari

15 Joonas Rikkinen 

4 Jussi Pesonen 

38 Adam Masuhr 

50 Juuso Riikola 

        

 3. Kenttä

 26 Pasi Kouvalainen

16 Saku Kinnunen 

84 Jyri Junnila 

46 Jussi Timonen 

57 Joonas Lyytinen 

       

 4. Kenttä

 

 

25 Mikael Seppälä 

 

Maalivahdit

32 Henri Kiviaho 

Varalla
31 Antti Ore

 

 Kapteenisto: C Jussi Timonen, A Adam Masuhr

Päävalmentaja

Jari Laukkanen

Valmentajat

 

Joukkueenjohtaja

 

Huoltajat

 

Lääkäri  
Fysioterapeutti  
Hierojat Holopainen

KalPa Hockey Oy

(Lv. n.  M€ v. 2013 )

Toimitusjohtaja

Toni Saksman

Hallitus

pj. Sami Kapanen, Kari Penttilä, Mika Sutinen, Markku Keinänen 

www.kalpa-hockey.fi

 

 

  

 


  

Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

 Pistepörssi


#49 Hyökkääjä Ben Maxwell, Oulun Kärpät

Oulun Kärpät, Pistepörssi 1.2.2014

Sij.

Nimi

Pelipaikka

Ottelut

Maalit

Syötöt

Pisteet

1.

Huml, Ivan

KH

46

9

31

40

2.

Maxwell, Ben

OH

35

15

17

32

3.

Aaltonen,   Juhamatti

OH

33

12

18

30

4.

Kemppainen,   Joonas

KH

45

16

13

29

5.

Donskoi, Joonas

OH

46

10

19

29

6.

Pyörälä, Mika

VH

46

9

19

28

7.

Junttila, Julius

VH

42

12

13

25

8.

Kukkonen, Lasse

VP

46

11

11

22

9.

Viuhkola, Jari

KH

41

4

18

22

10.

Pokka, Ville

OP

41

5

16

21

11.

Kähkönen, Toni

OH

42

8

11

19

12.

Ohtamaa, Atte

VP

43

5

12

17

13.

Vallin, Ari

VP

45

1

13

14

14.

Komulainen,   Joonas

KH

33

8

4

12

15.

#Komulainen,   Joonas

KH

33

8

4

12

16.

Lehtonen, Mikko

VP

24

5

4

9

17.

Suoranta, Simon

VH

39

4

5

9

18.

Keränen, Juho

KH

38

3

3

6

19.

Mäenalanen, Saku *

VH

18

2

3

5

20.

#Mäenalanen,   Saku *

H

18

2

3

5

21.

Alikoski, Mikko

OH

36

2

3

5

22.

Eminger,   Vladimir

OP

36

1

4

5

23.

Rynnäs, Jussi

M

42

0

1

1

24.

#Kveton, David

OH

5

0

1

1

25.

Niemelä, Mikko

OP

43

0

1

1

26.

Eskelinen, Toni *

M

11

0

0

0

27.

Karhunen, Tomi

M

39

0

0

0

28.

#Körkkö, Tomi

OH

3

0

0

0

29.

#Manninen,   Sakari *

KH

4

0

0

0

 

 

Junnut.com -sivuilla

Otteluohjelma 2013 - 2014, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut. Linkit juttuihin ja videoihin
Oulun Kärpät, joukkueen kokoonpano

Otteluohjelma Oulun Kärpät Nuorten SM-liigassa 2013 - 2014

Oulun Kärpät Naisten SM-sarjassa 2013 - 2014

Nuorten (U20) jääkiekon MM-kisat Ruotsissa. Suomen Nuorille kultaa.
Suomen jääkiekkomaajoukkue Sotshiin
Juhamatti Aaltonen palaa Kärppiin ja Sakari Manniselle jatkosopimus

 

 

 Alkuun  Maalit  Tuomarit  Torjunnat  Joukkueet  Pistepörssi  Valokuvat ja video

 

Katso videot

Katso kuvat ja video ottelusta Kärpät - KalPa 1.2.2014

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
KalPa
Liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 4 813 kertaa
Uutisia on luettu 7 684 850 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 545 359 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com