<

Kyle Turris Oulun Kärppiin

Sampo Anttila 06.10.2012 Oulu

Ottawa Senatorsin keskushyökkääjä Kyle Turris tuli Ouluun ja seurasi Kärppien ja TPS:n taistoa Oulun Energia Areenalla. Turris pelasi viimeisen ottelunsa Oulun Kärpissä 8.12.2012.

Oulun Kärpät 6.10.2012

 

Kyle Turris, s.14.8.1989, New Westminster, Brittiläinen Kolumbia

Pelipaikka Keskushyökkääjä
Joukkue Oulun Kärpät
Numero  77
Sopimus NHL:n työsulun ajan
Paino 88 kg
Pituus 186 cm
Maila R

24-vuotias Turris on NHL-varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen (numerolla 3) varaus kesältä 2007. Varaajana oli Phoenix, jossa Turris pelasi ensimmäiset kautensa NHL:ssä. Turris siirtyi kesken viime kauden Ottawaan, jossa hän pelasi 49 ottelua tehoin 12+17. Yhteensä Turris on pelannut NHL:ssä 186 runkosarjaottelua (31+44). Mies on nuorten maailmanmestari Kanadan joukkueessa vuodelta 2008.

Oikealta laukova kanadalainen tulee Ouluun oikeaan aikaan Jari Viuhkolan (kuva) ollessa edelleen loukkaantuneena ja Jussi Jokisen lähtiessä takaisin Pohjois-Amerikkaan.
-    Ajoitus on hyvä. Uskomme Kylen pelaavan meillä jo perjantaina Helsingin IFK:ta vastaan, sanoo Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho.
-    Sopimus on samalla periaatteella kuin Jasonin (Demers), eli Turris pelaa meillä NHL:n alkamiseen asti tai loppukauden, ellei NHL ala, sanoo Aho.

Hyökkääjä ehtii Ouluun viikolla, mutta lähetti terveiset etukäteen.
-    Olen innoissani päästessäni pelaamaan. Mukavaa, että asiat järjestyivät nopeasti, sanoi Turris terveiset meren takaa.

 

 Kyle Turris, jääkiekkoura

2003-04 North Shore WC Midget AAA
2004-05 Grandview Steelers
2005-06 Burnaby   Express
  Canada   Pacific U17
2006-07 Burnaby   Express
  Canada   U18
  Canada   West U19
2007-08 Univ.   of Wisconsin
  Phoenix   Coyotes
  Canada   U20
2008-09 Phoenix   Coyotes
  San   Antonio Rampage
2009-10 San   Antonio Rampage
2010-11 Phoenix   Coyotes
  San   Antonio Rampage
2011-12 Phoenix   Coyotes
  Ottawa   Senators
2012-13 Ottawa   Senators
2012 Kärpät  

Kyle Turris pelasi Oulun Kärpissä 12.10. - 8.12.2012  yhteensä 21 ottelua hyvillä tehoilla 19 pistettä (7+12).

Kärpistä lähtenyt Kyle Turris on kertonut viihtyneensä huonosti Suomessa ja Oulussa. 19.12.2012 Turris kiistää artikkelin negatiiviset tiedot Kärpille lähettämässään vastineessa.

Oulun Kärpät, joukkue kaudella 2012 - 2013, SM-liiga

Otteluohjelma 2012 - 2013, Oulun Kärpät, SM-liiga ja playoff-ottelut. Linkit juttuihin ja videoihin


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Sm-liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 4 273 kertaa
Uutisia on luettu 7 547 209 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 250 350 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com