<

MM2012 USA oli vahva, Suomi ei löytänyt maalijyvää

Sampo Anttila 13.05.2012 Oulu

Ennakkoon USA:aa pidettiin vahvana vastustajana Suomelle. Tämä toteutui, USA oli pitelemätön ja voitti ottelun 0 - 5.

 

 

13.5.2012 Helsinki
IIHF Jääkiekon MM-kisat 2012
Hartwall Areena
Yleisöä 12652

  

Suomi - USA  0 - 5 (0 - 1, 0 - 2, 0 - 2)

 

USA aloitti vahvasti. Suomi oli ensimmäisessä erässä pahasti pulassa. USA rynnisti Suomen maalille, eikä puolustus kyennyt antamaan laadukkaita syöttöjä kovassa paineessa. Suomi joutui ottamaan jäähyjä ja oli hätää kärsimässä. Ottelun avausmaalin teki USA:n Max Paciortty maalinedustilanteesta, joka syntyi takapäädyn puolustustilanteesta annetusta huonosta purusta suoraa maalin eteen.

Ensimmäisen erän tapahtumat toistuivat, Suomi puolusti alakynnessä ja USA kävi päälle. USA hallitsi toistakin erää ja Suomi otti jäähyjä. USA:n paine realisoitui kahdeksi maaliksi erän lopulla, maalintekijät Kyle Palmieri 0 – 2 ja pitkän painostuksen päätteeksi, ylivoimalla Justin Faulk.

Kolmanteen erään Suomi ei saanut pelin luonnetta käännettyä. USA takoi erän alkuun vielä kaksi maalia. Ilmeisesti Anssi Salmelan pää ei kestänyt tulossa ollutta tappiota. Hän taklasi täysin järjettömän ja erittäin vaarallisella tavalla USA:n pelaajan päätyplekseihin, seurauksena 5 minuutin jäähy ja ottelurangaistus. Suomi taisteli jäähyt kunnialla, mutta mihinkään kavennuksiin ei ollut rahkeita. USA otti täysin ansaitusti suurinumeroisen voiton ja saa todennäköisesti pudotuspeleissä vastaansa jälleen Suomen.

Suomen seuraava ottelu on maanantaina, vastustajaksi asettuu Kazakstan.

 

Ottelun maalit

Aika Maali Joukkue Tekijä (Syöttäjät)
44:08 0 - 5 EQ USA 9.   RYAN Bobby
      (25.   SMITH Craig)
42:12 0 - 4 EQ USA 34.   BUTLER Chris
      (2.   PETRY Jeff)
      (13. ATKINSON Cam)
37:56 0 - 3 PP1 USA 27.   FAULK Justin
      (7. GOLIGOSKI Alex)
      (67. PACIORETTY Max)
35:33 0 - 2 EQ USA 61.   PALMIERI Kyle
      (13.   ATKINSON Cam)
      (34.   BUTLER Chris)
16:19 0 - 1 EQ USA 67.   PACIORETTY Max

 

Katso IIHF videot

 

Aikaisemmin Junnut.com sivuilla

Jääkiekon MM-kisat 2012 Ottelut ja tulosseuranta
MM2012,  Suomi vahva alussa, Kanada kuittasi lopussa 
MM2012, Ranska ja Suomi taistelivat "eri sarjassa"  
MM2012 Suomi jyräsi Sveitsin kolmannessa erässä
MM2012 Suomen toinen voitto, Slovakia vahva vastus
MM 2012 Suomi avasi voitolla Valko-Venäjästä 1 - 0
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen valinnat MM 2012 kisoihin 5. - 20.5.2012


Suomi päihitti Norjan Rovaniemellä ja Vaasassa
14. Pohjois-Suomen jääkiekkopäivät 2011
Oulussa yli 20 000 juhli jääkiekon 2011 MM-sankareita
Mikael Granlundin ilmaveivistä postimerkki Oulussa juhlitaan MM-kultaa
Jääkiekon MM-kisat 2011 Slovakiassa Jääkiekon MM-kisat 2012 Suomessa, SJL infoa


 

Liitteet:

Tilastot
Joukkueiden kokoonpanot
Suomi, joukkue
USA, joukkue

Lähteet ja linkit:

IIHF
Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonat,fi

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 4 493 kertaa
Uutisia on luettu 7 739 158 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 664 705 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com