<

Tyttöjen U18 jääkiekon MM2012 kisat Tshekissä 31.12. - 7.1.

Sampo Anttila 31.12.2011 - 07.01.2012 Zlin & Prerov Tshekki

Tyttöjen MM-kisat pelataan Tshekissä kahdeksan maan kesken. Suomi pelaa B-lohkossa yhdessä Kanadan, Sveitsin ja Saksan kanssa. Oulun Kärppiä Suomen maajoukkueessa edustavat Johanna Koivisto, Jenni Maamäki ja Kristiina Meriläinen. Laura Lehtikangas joutui jäämään pois kisoista loukkaantumisen vuoksi. Suomi aloitti voitolla Saksasta maalein 3 - 0. Suomi - Sveitsi 3 - 5. Kanada - Suomi 7 - 0. Puolivälierissä Ruotsi - Suomi, Ruotsi voitti jatkoajalla 2 - 1. Suomen jatkohaaveet kariutuivat, edessä oli vielä sijoitusottelu sijoista 5.-6. Suomi nappasi 5. sijan, Saksalle jäi 6. sija. Kisojen päätöspäivänä kullasta taistelevat USA ja Kanada. Kanada otti kultaa loppuottelu päättyi 0 - 3.

 

U18 MM2012 kisat Tshekissä 31.12. - 7.1.

Tyttöjen jääkiekon MM2012 kisat järjestettiin Tshekissä. Mukana oli kahdeksan joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon A ja B. Lohkossa A pelasiavat Tshekki, Ruotsi, USA ja Venäjä. Lohkossa B pelasiavat Suomi, Kanada, Sveitsi ja Saksa. U18 MM-kisoja on järjestetty vuodesta 2008. Ensimmäiset kisat järjestettiin Kanadassa.

Loppusijoitukset

1. Kanada
2. USA
3. Ruotsi
4. Saksa
5. Suomi
6. Tshekki
7. Venäjä
8. Sveitsi

Kisat päättyivät lauantaina jolloin edessä oli pudotusottelu Sveitsin ja Venäjän välillä, sekä mitaliottelut.

Suomi pelasi sijoitusottelussa Saksaa vastaan hyvin, laukaukset olivat 40-26 Suomelle. Ottelu päättyi 5 - 3 ja suomelle 5. sija.

Pudotuspelit (Playoff Round) Suomi hävisi Ruotsille 2 - 1 jatkoajalla. Hyvä taistelu ei riittänyt ja joukkue taistelee 5. sijasta perjantaina 6.1..   Ruotsi jatkaa välieriin. Toisessa otteluparissa Saksa - Tshekki, Saksa meni välieriin varsinaisella peliajalla maalein 2 -1. Sijoitusottelussa Suomea vastaan asettuu Tshekki.

Suomi voitti alkukierroksilla Saksan 3 - 0. Suomen lohkossa Kanada voitti kaikki ottelunsa ja otti täydet pisteet. Saksa, Suomi ja Sveitsi päätyvät tasapisteisiin yhdellä voitolla. Sijoitus määräytyi maalieron perusteella.

 

Alkukierros

Lohkon kolme parasta puolivälieriin, neljänneksi tulleet pudotuspeliin. Lohkovoittajat suoraa välieriin.

Lohko A

Sij. Joukkue Ottelut Voitot Jatkoaika-
voitot

Jatkoaika-
tappiot

Tappiot Maali-
ero
Tehdyt
maalit
Päästetyt
maalit
Pisteet
1 USA 3 3 0 0 0 27 28 1 9
2 SWE 3 3 0 0 1 0 10 10 6
3 CZE 3 3 0 0 2 -13 4 17 3
4 RUS 3 3 0 0 3 -14 2 16 0

 

Lohko B

Sij. Joukkue Ottelut Voitot Jatkoaika-
voitot

Jatkoaika-
tappiot

Tappiot Maali-
ero
Tehdyt
maalit
Päästetyt
maalit
Pisteet
1  CAN 3  3 0 0 0 25 26 1 9
2  GER 3  1 0 0 2 -4 6 10 3
3  FIN 3  1 0 0 2 -6 6 12 3
4  SUI 3  1 0 0 2 -15  7 22 3

 

 

Tytöt U18 MM2012 Suomen joukkueen kokoonpano

Maalivahdit
1 Isabella Portnoj, Blues Espoo
30 Tiina Ranne, Team Oriflame Kuortane

Puolustajat:
2 Johanna Koivisto, Kärpät Oulu
3 Anna Kilponen, Team Oriflame Kuortane
4 Jenna Tuovinen, Team Oriflame Kuortane
5 Reetta Lindholm, NuPS Nummela
6 Kristiina Meriläinen, Kärpät Oulu
7 Reetta Valkjärvi, Pelicans 2000 Hollola
9 Ella Viitasuo, Kiekko-Reipas Lahti
11 Susanne Uppgård, Team Oriflame Kuortane

Hyökkääjät
13 Emma Ritari, KalPa Kuopio
15 Venla Kotkaslahti, Team Oriflame Kuortane
16 Suvi Ollikainen, Team Oriflame Kuortane
18 Anni Rantanen, Ilves Tampere
20 Christa Alanko, Team Oriflame Kuortane
21 Vilma Tanskanen, Team Oriflame Kuortane
23 Noora Tulus, KJT Kerava
24 Emma Nuutinen, Kiekko-Vantaa Itä
25 Laura Vainionpää, Team Oriflame Kuortane
26 Saana Valkama, Team Oriflame Kuortane
28 Jenna Suokko, Ilves Tampere
29 Jenni Maamäki, Kärpät Oulu

Johtoryhmä
Juuso Toivola, päävalmentaja
Ville Koho, valmentaja
Jouko Reinikainen, maalivahtivalmentaja
Sami Piilikangas, joukkueenjohtaja
Sari Malmi, lääkäri
Kari Aalto, huoltaja
Arto Sieppi, GM

 

Tyttöjen U18 MM-kisojen mitalit

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia Paikka, maa
2012 CAN USA SWE Zlin & Prerov, CZE
2011 USA CAN FIN Stockholm, SWE
2010 CAN USA SWE Chicago IL, USA
2009 USA CAN SWE Fussen, GER
2008 USA CAN CZE Calgary AB, CAN

 

 

Alkukierros Ottelun parhaat pelaajat
Aikataulu Tuomariston valitsemat parhaat pelaajat
Tuomarit Valmentajien valitsemat joukkueen parhaat pelaajat
Toimitsijat  

 

Ottelut

Pvm.      No.      Ottelu                 Tulos                Tilastot  
31.12.
 14:00
1
  PRE
CZE - SWE 1 - 4
(0-2, 1-1, 0-1)
Kokoonpanot
Tilastot
 
31.12.
  14:00
2
  PRE
CAN - SUI 13 - 1
(2-1, 5-0, 6-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
31.12.
  18:00
3
  PRE
USA - RUS 8 - 0
(2-0, 2-0, 4-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
31.12.
  18:00
4
  PRE
FIN - GER 3 - 0
(1-0, 1-0, 1-0)
Kokoonpanot
Tilastot

Suomen avausmaali ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla 1 - 0 Suokko (Rantanen, Alanko). Suomi otti viisi kaksiminuuttista.

Toisen erän maalista vastasi Kilponen (Alanko Suokko) 2 - 0

Kolmas erä oli Suomen taistelua nollapelin puolesta, Isabella Portnoj pelasi nollapelin ja torjui kaikkiaan 45 laukausta (Saksan Fuchs 23 laukausta). Kolmannen erän ainoan maalin teki jälleen Suomi, loppunumeroiksi 3 - 0 viimeisteli Ollikainen (Linholm, Koivisto). 

01.01.
  16:00
5
  PRE
CZE - RUS 2 - 0
(0-0, 0-0, 2-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
01.01.
  16:00
6
  PRE
FIN - SUI 3 - 5
(2-1, 1-4, 0-0)
Kokoonpanot
Tilastot

Sveitsi pelasi hyvän ottelun ja laukoi ahkerasti. Suomi aloitti ottelun hyvin, vieden ensimmäisen erän 2 - 1. Suomen maalit viimeistelivät Rivari (Kotkaslahti) 1 - 0 ja Rantanen (Alanko, Koivisto).

Toinen erä meni Sveitsille 1 - 4. Sveitsi aloitti jo minuutin jälkeen tasoittaen Waidacherin maalilla 2 - 2. Suomi pelasi ylivoimaa mutta menetti mahdollisuuden jäähyyn. Sveitsi meni johtoon 2 - 3 maalilla teikijäStanz (Waidacher, Scheurer).  Suomi meni vielä tasoihin Kotkaslahden toisella maalilla 3 - 3 (Kilponen, Tulus), maali oli ylivomamaali kahden sveitsiläisen istuessa jäähyllä. Sveitsi teki vielä kaksi maalia erän lopulla. Toinen erä päättyi 3 -5 mikä jäikin ottelun loppunumeroiksi.

Kolmannessa erässä ei saatu kovasta yrityksestä huolimatta ottelua käännetyksi Suomelle. Suomen maalivahti Isabella Portnoj torjui jälleen 45 laukausta, kun vastaavasti Sveitsin maalivahti Janine Alder torjui 30 laukausta. 

 

Sveitsi otti nyt takaisin sen mitä, edellisenä vuotena Suomen pronssijoukkue 4.1.2011 vei heiltä (Sveitsi - Suomi 1 - 4).

01.01.
  20:00
7
  PRE
SWE - USA 0 - 7
(0-3, 0-0, 0-4)  
Kokoonpanot
Tilastot
 
01.01.
  20:00
8
  PRE
GER - CAN 0 - 6
 (0-1, 0-1, 0-4)
Kokoonpanot
Tilastot
 
03.01.
  16:00
9
  PRE
RUS - SWE 2 - 6
(0-2, 1-2, 1-2)
Kokoonpanot
Tilastot
 
03.01.
  16:00
10
  PRE
SUI - GER 1 - 6
(1-1, 0-1, 0-4)
Kokoonpanot
Tilastot
 
03.01.
  20:00
11
  PRE
USA - CZE

13 - 1
(3-0, 5-1, 5-0)

Kokoonpanot
Tilastot
 
03.01.
  20:00
12
  PRE
CAN - FIN 7 - 0
(3-0, 2-0, 2-0)

Kokoonpanot
Tilastot

 

 
04.01.
  16:00
13
  QF
SWE     - FIN  2 - 1
(0-0, 1-0, 0-1, 0-1)

Kokoonpanot
Tilastot

 

 

Suomen ainoan maalin 1 - 1 teki Emma Nuutinen ja syötti Anni Rantanen. Ruotsin maalintekijät Linn Peterson ja Matildah Andersson.

Tasaisen ottelun tyly päätös jatkoajalla, Ruotsi jatkoon ja Suomen Play-off pelit pelattu. Suomi pelaa perjantaina sijoista 5-6.

04.01.
  18:00
14
  REL
SUI - RUS 4 - 2
(1-1, 1-0, 2-1)
Kokoonpanot
Tilastot
 
04.01.
  20:00
15
  QF
GER     -  CZE 2 - 1
(1-0, 0-0, 1-1)
Kokoonpanot
Tilastot
 
06.01.
  16:00
16
  SF
USA     -   GER  7 - 1
(3-1, 1-0, 3-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
06.01.
  16:00
17
  REL
RUS - SUI 5 - 3
(2-1, 1-1, 2-1)

Kokoonpanot
Tilastot

 
06.01.
  20:00
18
  SF
CAN     -   SWE 7 - 0
(3-0, 2-0, 2-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
06.01.
  20:00
19
 P5-6
FIN - CZE 5 - 3
(1-1, 1-1, 3-1)
Kokoonpanot
Tilastot

Tshekki teki avausmaalin yhdeksännellä minuutilla 0 - 1 Samantha Kolowratova (Denisa Krizova). Suomi tasoitti aivan erän lopulla, viimeisellä minuutilla 1 - 1 Venla Kotkaslahti (Jenna Suokko, Suvi Ollikainen).

Toisessa erässä Tshekki meni reilun kahden minuutin jälkeen johtoon 1 - 2 Tereza Vanisova. Suomi tasoitti jälleen reilun kolmen minuutin kuluttua  tsekin istuessa jäähyllä, 2 - 2 Saana Valkama (Anna Kilponen).

Kolmas erä alkoi Suomen johtomaalilla 3 - 2 Jenna Suokko (Emma Nuutinen, Suvi Ollikainen). Tshekit iskivät muutaman minuutin kuluttua tasoihin 3 - 3 Klara Chmelova. Suomi otti Tshekkien tasoituksen jälkeen lähes välittömästi johtopaikan 4 - 3 Vilma Tanskanen (Reetta Valkjärvi). Tshekit ottivat maalivahdin pois noin puolitoisto minuuttia ennen erän päätöstä. Suomi hyödynsi tilanteen ja viimeisteli loppunumeroiksi alivoimalla 5 -3 Noora Tulus.

Suomen sijoitukseksi tuli 5. sija, Tshekille jäi 6. sija. 

07.01.
  16:00
20
  BMG
SWE - GER  4 - 1
(0-1, 1-0, 3-0)
Kokoonpanot
Tilastot
 
07.01.
  18:00
21
  REL
SUI - RUS

2 - 3
(1-2, 1-0, 0-0,  0-1)

Kokoonpanot
Tilastot
 
07.01.
  20:00
22
  GMG
USA - CAN 0 - 3
(0-2, 0-0, 0-1 )
Kokoonpanot
Tilastot
 

BMG = Bronze Medal Game , GMG = Gold Medal Game , P5-6 = Placement Round 5th/6th , PRE = Preliminary Round , QF = Quarterfinals , REL = Relegation Round , SF = Semifinals 

CAN = Canada , CZE = Czech Republic , FIN = Finland , GER = Germany , RUS = Russia , SUI = Switzerland , SWE = Sweden , USA =United States of America

Order of the games with "tbd" in place of the team match-up will be decided by IIHF Directorate upon completion of the previous round.

 

Joukkueiden tiedot

Joukkuetilastot

Osallistujaluoettelot
CAN / CZE / FIN / GER / RUS / SUI / SWE / USA 

Joukkueen kokoonpano 
 CAN / CZE / FIN / GER / RUS / SUI / SWE / USA

Pelaajatilastot joukkueittain

CAN / CZE / FIN / GER / RUS / SUI / SWE / USA

 

Pelaajatilastot

Scoring Leaders Plus Minus Leaders
Goal Scoring Leaders Most Penalised Players
Assist Leaders Goalkeepers (SVS%)
Face-Off Leaders Defensemen Scoring Leaders

 

Aikaisemmin aiheesta JUNNUT.com sivuilla

Tyttöleijonat voittivat MM-pronssia, Kärpät kukitti Johanna Koiviston, Milla Heikkisen ja valmentaja Lauri Merikiven

Kärpät - Suomi NMJ 17 - 0, maajoukkue harjoitteli puolustuspeliä C-nuorten SM-sarjassa

Vancouver 2010 olympiapronssimitalistit kukitettiin Oulussa

Vancouver 2010 Jääkiekko, naisten joukkue, kokoonpano

Suomen naisten Olympiajoukkueen "Kova marraskuu" C-nuorten sarjassa


 

Lähteet ja linkit:

IIHF Ice Hockey U18 Women's World Championship Zlin & Prerov, CZECH REPUBLIC
Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonat.fi

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 6 558 kertaa
Uutisia on luettu 7 547 048 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 249 938 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com