<

Pelicans kovassa iskussa, Kärpien loppukiri ei riittänyt

Sampo Anttila 22.10.2011 Oulu

Pelicans sai ottelun hallintaan ensimmäisen erän onnekkaiden maalien avustuksella. SM-liigan yllättäjä Lahden Pelicans pitelee sarjataulukon kärkipaikkaa ennakkoluulottomalla pelaamisella. Kai Suikkanen on rakentamassa jälleen jättiyllätystä.

 

Kärpät - Pelicans 2 - 3 (0 - 2, 0 - 1, 2 - 0)

SM-liiga, runkosarja
22.10.2011 Oulu
Oulun Energia Areena
Yleisöä 6555

Kärpät hallitsi ensimmäistä erää. Mutta tuurikin oli Pelicans-joukkueen puolella, ainakin ensimmäisen erän lopussa tehdyissä kahdessa, 18 sekunnin välein tehdyissä maaleissa.  Janne Tavi ja Tommi Paakkolanvaara merkkauttivat maalin tililleen, erä Pelicansille 0 - 2.

Toisessa erässä Pelicans sai potkua edellisen erän maaleista, mutta Kärpät puolusti ja pelasi kohtuullisen erän. Pelicans kuittasi erän tililleen, kun Matias Loppi laukoi maalin kulmalta tilanteeksi 0 - 3.

Kolmannessa erässä Kärpät lisäsi vauhtia ja pääsi erän puolivälin jälkeen kaventamaan Juha Keräsen ohjurilla 1 - 3 ja noin minuutin kuluttua edellisestä Joonas Komulainen 2 - 3. Hostikka otettiin maalilta puolitoista minuuttia ennen erän päätöstä, mutta lisämaaleja ei saatu yleisön hillittömän kannustuksenkaan avulla.

Pelicans jatkaa hyviä pelejä ja keikkuu SM-liigan kärkipaikalla, eikä ihme - peli on hyvin valmiin näköistä. Jos otteet jatkuvat samanlaisena, runkosarjan päätyttyä Pelicans on sarjan kärkipaikoilla. Nykyotteilla Pelcansin kilpailijaksi voi veikata KalPaa.

 

Aikaisemmat kohtaamiset

Otteluohjelma 2010 - 2011

Otteluohjelma 2011 - 2012

 

Maalit

Kärpät - Pelicans 22.10.2011 JUNNUT.com

Aika Maali Tekijä (syöttäjät) Joukkue
17.07 0 - 1 Janne Tavi (Jarkko Immonen, Vili Sopanen)  Pelicans
17.25 0 - 2 Tommi Paakkolanvaara (Markus Seikola, Kari Sihvonen) Pelicans
38.55 0 - 3 Matias Loppi (Aaron Brocklehurst, Arttu Luttinen) Pelicans
51.10 1 - 3 Juho Keränen (Mikko Lehtonen, Joonas Komulainen) Kärpät
52.17 2  - 3 Joonas Komulainen (Juho Keränen, Juho Jokinen) Kärpät

 

 

Kärpät

Paita Nimi Maalit Syötöt Pisteet + - ± Lauk. Rang. Aika
25 Juho   Jokinen 0 1 1 +2 -2 0 0 0 16.54
13 Julius   Junttila 0 0 0 0 0 0 3 2 15.31
33 Tomi   Karhunen 0 0 0 - - - - 0 -
23 Joonas   Kemppainen 0 0 0 0 0 0 5 0 15.41
30 Joonas   Komulainen 1 1 2 +2 -2 0 8 0 18.30
2 Ville   Pokka 0 0 0 0 -1 -1 4 0 21.21
18 Mikko   Alikoski 0 0 0 0 -1 -1 0 2 7.13
1 Ville   Hostikka 0 0 0 - - - - 0 -
27 Juha-Pekka Haataja 0 0 0 0 -1 -1 3 0 12.32
19 Juho   Keränen 1 1 2 +2 -2 0 8 0 19.12
11 Kimmo   Koskenkorva 0 0 0 0 0 0 2 0 13.56
26 Mikko   Lehtonen 0 1 1 +2 -1 +1 2 0 17.35
6 Ilkka   Mikkola 0 0 0 0 -1 -1 4 0 23.34
5 Atte   Ohtamaa 0 0 0 0 -1 -1 3 0 20.49
24 Jari   Viuhkola 0 0 0 +2 -2 0 3 0 20.27
12 Pekka   Saarenheimo 0 0 0 0 -1 -1 2 0 8.19
22 Miikka   Salomäki 0 0 0 0 0 0 3 2 17.03
71 Ivan Huml 0 0 0 0 0 0 3 0 15.31
82 Michal   Vondrka 0 0 0 0 0 0 4 0 11.55
44 Jan   Snopek 0 0 0 0 0 0 0 0 19.20

 

Pelicans

Paita Nimi Maalit Syötöt Pisteet + - ± Lauk. Rang. Aika
12 Joonas   Hurri 0 0 0 +2 -2 0 1 0 14.17
25 Pekka   Jormakka 0 0 0 0 0 0 2 0 15.30
6 Joonas Järvinen 0 0 0 +1 0 +1 2 0 20.42
33 Joonas   Kuusela 0 0 0 - - - - 0 -
39 Marko   Pöyhönen 0 0 0 +1 -1 0 1 0 11.18
15 Vili   Sopanen 0 1 1 +1 -1 0 7 0 16.09
24 Janne   Tavi 1 0 1 +1 -1 0 2 0 13.51
4 Max Wärn 0 0 0 0 0 0 3 0 15.03
32 Niko   Hovinen 0 0 0 - - - - 0 -
23 Jarkko   Immonen 0 1 1 +1 -1 0 2 0 13.54
7 Joonas   Jalvanti 0 0 0 0 0 0 2 0 20.45
9 Arttu   Luttinen 0 1 1 +1 0 +1 1 0 17.13
26 Jan   Latvala 0 0 0 0 0 0 1 0 22.44
3 Matias   Loppi 1 0 1 +1 -1 0 4 0 18.38
20 Tommi   Paakkolanvaara 1 0 1 +1 0 +1 3 0 10.53
22 Markus   Seikola 0 1 1 +1 0 +1 3 0 23.32
28 Kari   Sihvonen 0 1 1 +1 -1 0 0 2 10.17
19 Ryan   Lasch 0 0 0 +1 0 +1 0 0 18.40
16 Justin   Hodgman 0 0 0 0 0 0 3 0 16.35
2 Aaron   Brocklehurst 0 1 1 +2 -2 0 4 0 18.00

 

Kapteenisto: C Arttu Luttinen, A Jan Latvala A Matias Loppi

Päävalmentaja Kai Suikkanen 

Valmentaja Riku-Petteri Lehtonen, Mv. valmentaja Pasi Nurminen, Joukkueenjohtaja / videovalmentaja Simo Vehviläinen, Fysioterapeutti Juaha Nakari, Hieroja Janne Kaartti, Huolto Martti Malinen ja Reijo Loukiainen. Joukkueen lääkäri Petri Villa

Toimitusjohtaja Ilkka Kaarna

Lahden Pelicans Oy:n hallituksen kokoonpano: Ilkka Viljanen (pj.), Sami Kallinen, Petri Kumpulainen, Jarno Lindeman, Pasi Nurminen, Ilkka Kaarna

 

Torjunnat

 

mv. Ville Hostikka, Oulun Kärpät 22.10.2011 JUNNUT.com
Ville Hostikka, Kärpät 9+8+8=25, vaihto ulso 58.37


mv. Niko Huovinen, Pelicans 22.10.2011 JUNNUT.com
Niko Huovinen, Pelicans 
18+7+15=40

 

Tuomarit

Päätuomarit Stefan Fonselius ja Vesa Keränen. Linjatuomarit Timo Malinen ja Teemu Sorakangas

Teemu Sorakangas, Vesa Keränen, Stefan Fonselius ja Timo Malinen 22.10.2011 JUNNUT.com
Teemu Sorakangas, Vesa Keränen, Stefan Fonselius ja Timo Malinen

 

 

Alkuun Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

 

Oulun Kärpät SM-liigassa 2011 - 2012

Pistepörssi 1.11.2011

# Nimi Nr PP O M S P R ± YV AV VM L L% Aika
1. Salomäki,   Miikka 22 OH 15 7 5 12 26 8 2 0 0 57 12,3 16.06
2. Keränen,   Juho 19 OH 18 6 5 11 8 1 2 0 2 63 9,5 15.13
3. Viuhkola,   Jari 24 KH 18 2 9 11 12 -1 1 0 1 36 5,6 18.18
4. Koskenkorva,   Kimmo 11 VH 18 5 3 8 12 6 0 1 0 54 9,3 15.00
5. Junttila,   Julius 13 OH 16 2 6 8 4 3 0 0 0 49 4,1 13.47
6. Komulainen,   Joonas * 30 VH 18 2 6 8 6 -2 0 0 1 47 4,3 12.22
7. Kemppainen,   Joonas 23 KH 18 4 3 7 4 8 0 0 0 41 9,8 15.42
8. Lehtonen,   Mikko 26 VP 14 3 3 6 2 5 1 0 2 66 4,5 20.30
9. Vondrka,   Michal 82 VH 18 3 3 6 12 3 1 0 0 38 7,9 15.46
10. Ohtamaa,   Atte 5 VP 18 3 3 6 16 2 0 1 0 50 6,0 20.20
11. Donskoi,   Joonas 72 VH 16 3 3 6 4 1 0 1 0 38 7,9 15.25
12. Huml, Ivan 71 KH 13 2 4 6 0 4 0 0 1 35 5,7 15.39
13. Haataja, Juha-Pekka 27 OH 13 0 5 5 2 -3 0 0 0 28 0,0 15.10
14. Mikkola,   Ilkka 6 VP 17 1 2 3 14 3 0 0 1 54 1,9 24.06
15. Eklund,   Oscar 15 OP 6 0 3 3 4 4 0 0 0 25 0,0 21.51
16. Saarenheimo,   Pekka 12 KH 12 0 3 3 4 -1 0 0 0 17 0,0 11.22
17. Snopek,   Jan 44 OP 18 0 3 3 26 -2 0 0 0 29 0,0 18.29
18. Alikoski,   Mikko 18 OH 12 1 1 2 8 -3 1 0 0 8 12,5 9.25
19. Mäntymaa,   Ville 8 OP 9 1 0 1 8 5 0 0 0 31 3,2 21.17
20. Lehto,   Nico * 7 OP 5 1 0 1 2 -2 0 0 0 6 16,7 12.26
21. Niemelä,   Mikko * 28 OP 5 0 1 1 2 0 0 0 0 4 0,0 13.22
22. Jokinen,   Juho 25 VP 7 0 1 1 6 -1 0 0 0 10 0,0 18.36
23. Pokka,   Ville * 2 OP 10 0 1 1 0 -2 0 0 0 21 0,0 20.02
24. Suoranta,   Simon * 37 OH 2 0 0 0 0 -1 0 0 0 4 0,0 6.15
25. Körkkö,   Tomi * 21 OH 2 0 0 0 0 -1 0 0 0 1 0,0 8.04
26. Koponen, Ville-Matti 49 KH 6 0 0 0 2 -3 0 0 0 8 0,0 9.17

* = tulokas

 

Alkuun Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

  

 

Sarjataulukko 30.10.2011

Kärpät - Pelicans 22.10.2011 JUNNUT.com

 

Sij. Joukkue Ottelut Pisteet
1. KalPa 18 41
2. Pelicans 18 40
3. Ässät 18 35
4. Jokerit 17 35
5. Kärpät 17 28
6. TPS 19 28
7. HIFK 17 26
8. JYP 19 26
9. Lukko 17 25
10. Blues 17 25
11. Tappara 18 19
12. SaiPa 18 17
13. HPK 19 17
14. Ilves 18 13

 

 

Ottelut Kausi 2011 - 2012

Kärpät - Lukko SM-liitaa 20.9.2011 JUNNUT.com

Otteluohjelma 2011 - 2012 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin Kokosimme Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen otteluohjelman, ottelutulokset sekä linkit junnut.com juttuihin ja SM-liigan tilastoihin.

 

KATSO myös edellinen kausi:

Otteluohjelma 2010 - 2011 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin

 

_____________________

 

Alkuun Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

 

Joukkueen kokoonpano, Oulun Kärpät 2011 -2012

No Nimi PP Syntymäaika Ikä Syntymäpaikka Pituus Paino Maila
1 Hostikka, Ville M 21.3.1985 26 Lappeenranta 190 90 L
32 Similä, Petteri M 09.04.1990 21 Oulu 196 86 L
33 Karhunen, Tomi M 29.10.1989 21 Oulu 179 79 L
35 Tarkki, Iiro M 01.07.1985 26 Rauma 189 87 L
0 Eminger, Vladimir P 03.04.1992 19 Tuntematon, CZE 188 84 R
2 Pokka, Ville * P 03.06.1994 17 Tornio 182 85 R
5 Ohtamaa, Atte OP 06.11.1987 23 Nivala 188 92 L
6 Mikkola, Ilkka VP 18.01.1979 32 Oulu 181 89 L
7 Lehto, Nico * P 19.06.1990 21 Oulu 183 88 L
8 Mäntymaa, Ville VP 08.03.1985 26 Seinäjoki 191 93 R
15 Eklund, Oscar P 27.08.1988 23 Stockholm, SWE 181 84 L
25 Jokinen, Juho OP 25.07.1986 25 Kalajoki 190 92 L
26 Lehtonen, Mikko P 12.06.1978 33 Kiiminki 184 92 L
28 Niemelä, Mikko * VP 09.10.1990 20 Oulu 187 87 R
44 Snopek, Jan P 22.06.1976 35 Praha, CZE 193 101 R
11 Koskenkorva, Kimmo H 21.06.1978 33 Haukipudas 173 78 L
12 Saarenheimo, Pekka KH 06.05.1982 29 Oulunsalo 180 85 L
13 Junttila, Julius H 15.08.1991 20 Oulu 179 74 L
16 Korkiakoski, Markus * H 04.03.1992 19 Oulu 171 70 L
18 Alikoski, Mikko OH 28.07.1986 25 Oulu 173 80 L
19 Keränen, Juho VH 07.04.1985 26 Keitele 176 89 R
21 Körkkö, Tomi * H 26.03.1991 20 Oulu 184 74 L
21 Ståhlhammar Tomi KH 09.03.1988 23 Turku 177 78 L
22 Salomäki, Miikka H 09.03.1993 18 Raahe 181 93 L
23 Kemppainen, Joonas H 07.04.1988 23 Kajaani 188 97 L
24 Viuhkola, Jari KH 27.02.1980 31 Oulu 183 89 L
27 Haataja, Juha-Pekka OH 31.10.1982 28 Oulu 179 84 R
30 Komulainen, Joonas * H 01.06.1990 21 Kuhmo 166 73 L
37 Suoranta, Simon * H 21.05.1992 19 Vaasa 189 89 L
49 Koponen, Ville-Matti H 04.01.1984 27 Lahti 186 86 R
71 Huml, Ivan H 06.09.1981 30 Kladno, CZE 189 83 L
72 Donskoi,   Joonas H 13.04.1992 19 Raahe 181 75 R
82 Vondrka, Michal H 17.05.1982 29 Budejovice,   CZE 185 86 R
* Tähdellä merkityt pelaajat ovat tulokkaita
 

Kapteenisto

C Ilkka Mikkola A Mikko Lehtonen A Jari Viuhkola A Juha-Pekka Haataja

_____________________

 

Alkuun Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  Valokuvat ja video

 

 

 

Katso kuvat ottelusta Kärpät - Pelicans 22.10.2011.

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


 

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Pelicans
SM-liiga
Suomen Jääkiekkoliitto

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 5 406 kertaa
Uutisia on luettu 7 684 883 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 545 400 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com