<

Kolmas erä oli koitua Kärppien tappioksi, SM-liigaa 5.2.2011

Sampo Anttila 05.02.2011 Oulu

Kärpät kohtasi kotonaan SaiPa:n pirteän joukkueen Raksilan Energia Areenalla. Kärpät pelasi hyvän ensimmäisen ja toisen erän, mutta antoi tilaa Saipalle kolmannessa erässä. Ottelu meni voittolaukauskilpailuun saakka.

 

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  
Otteluselostukset  SM-liigajoukkueet  Valokuvat ja video 

 

Kärpät - SaiPa  4 - 3 (2 - 0,  1 - 1, 0 - 2, 0 - 0) VL

Oulu 5.2.2011
Yleisöä 5459

Oulun Kärpät ja SaiPa ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Niistä Kärpät on voittanut niukasti kaksi ottelua ja SaiPa kerran. Tällä kertaa Kärpät oli niukasti parempi, vaikka johti ottelua jo 3 - 1. Kolmannen erän nukahtelu johti SaiPan tasoitukseen ja vei ottelun jatkoajalle.

Miikka Salomäki nauttii tuulettamalla selällään tekemästään maalista, Kärpät - SaiPa 5.2.2011
Miikka Salomäki nauttii tuulettamalla selällään tekemästään maalista, 2 - 0 Miikka Salomäki (Kamil Kreps)

Voittomaalikilpailun aloittanut Pavel Rosa ampui jälleen kylmän rauhallisesti maalin. SaiPan Dale McTavis ja Richard Lintner epäonnistuivat, osin Petri Koiviston hyvien torjuntojen vuoksi. Kamil Krepsin onnistuttua lisäpiste jäi Ouluun maalein 3 - 4. Kamil Kreps oli mukana kaikissa Kärppien maaleissa (1 + 2).

Kamil Kreps, Oulun Kärpät 5.2.2011 Kärpät - SaiPa SM-liigaa Oulussa
Kamil Krepsin luistin kulki liukkaasti, hän oli mukana kaikissa Kärppien maaleissa (1 + 3)

43 Antti Aarnio, SaiPa- Antti pelasi ensimmäistä kertaa entistä seuraansa vastaan Raksilassa 5.2.2011 Kärpät - SaiPa ottelussa.
43 Antti Aarnio, SaiPa- Antti pelasi ensimmäistä kertaa entistä seuraansa vastaan Raksilassa 

 

Otteluohjelma 2010 - 2011

 

16.09. Kärpät - SaiPa 1 - 2
18.11. SaiPa - Kärpät 2 - 3
28.12. SaiPa - Kärpät 0 - 1

 

 

 

 

Maalit

Mikko Lehtonen tuulettaa 3 - 1 maaliaan (Kamil Kreps), 5.2.2011 Kärpät - SaiPa SM-liigaa Oulussa
Mikko Lehtonen 3 - 1 (Kamil Kreps)

 

Aika

Maalit 

Tekijä (syöttäjät) 

Joukkue

07:49

1 - 0

Kamil Kreps (Jan Snopek)

Kärpät

17:06

2 - 0

Miikka Salomäki (Kamil Kreps)

Kärpät

33:29

2 - 1

Jesse Saarinen

SaiPa

39:59

3 - 1

Mikko Lehtonen (Kamil Kreps)

Kärpät

47:22

3 - 2

Jarno Koskiranta (Mikko Pukka, Tero Koskiranta)

SaiPa

48:57

3 - 3

Dale McTavis (Tyler Redenbah, Joni Tuominen)

SaiPa

 

4 - 3 VL

Kamil Kreps

Kärpät

 
 
Pavel Rosa (kuvassa) ja Kamil Kreps onnistuivat voittomaalilaukauksessaan. Kärpät - SaiPa 5.2.2011 SM-liigaa Oulussa
Pavel Rosa onnistui voittomaalilaukauksessaan 
 
Kamil Kreps onnistui voittolaukauksessaan ja varmisti lisäpisteen Kärpille 5.2.2011 Kärpät - SaiPa SM-liigaa Oulussa
Kamil Kreps onnistui voittolaukauksessaan ja varmisti lisäpisteen Kärpille
 
  
 

Tilastot

Kärpät 

NoNimiMaalitSyötötPisteet+-±Lauk.Rang.Aika
27 Joonas Donskoi 0 0 0 +3 -1 +2 4 0 16.28
33 Tomi Karhunen 0 0 0 - - - - 0 -
23 Joonas Kemppainen 0 0 0 0 0 0 2 0 13.21
21 Tomi Körkkö 0 0 0 0 -1 -1 2 0 4.40
28 Ville Pokka 0 0 0 0 0 0 0 2 2.35
49 Ville-Matti Koponen 0 0 0 0 -2 -2 1 0 8.41
19 Juho Keränen 0 0 0 0 -2 -2 1 0 11.38
31 Petri Koivisto 0 0 0 - - - - 0 -
17 Kristian Kuusela 0 0 0 0 0 0 6 0 16.12
11 Kimmo Koskenkorva 0 0 0 0 0 0 5 0 16.44
26 Mikko Lehtonen 1 0 1 +2 -1 +1 5 0 23.54
6 Ilkka Mikkola 0 0 0 +1 -1 0 1 0 28.02
16 Pavel Rosa 0 0 0 0 0 0 5 0 16.24
62 Petr Tenkrat 0 0 0 0 0 0 5 0 21.08
3 Vladimir Sicak 0 0 0 +1 -2 -1 5 4 27.18
22 Miikka Salomäki 1 0 1 +3 -1 +2 1 2 14.29
71 Ivan Huml 0 0 0 0 0 0 3 0 23.23
84 Kamil Kreps 1 2 3 +3 -1 +2 5 0 19.21
56 Timo Helbling 0 0 0 +1 -2 -1 4 2 23.09
44 Jan Snopek 0 1 1 +1 -1 0 4 4 21.40

Miikka Salomäki, Oulun Kärpät 5.2.2011 Kärpät - Saipa SM-liigaa Oulussa
Miikka Salomäki

  

SaiPa

NoNimiMaalitSyötötPisteet+-±Lauk.Rang.Aika
77 Elmeri Kaksonen 0 0 0 0 -2 -2 2 0 13.31
44 Jarno Lippojoki 0 0 0 0 -1 -1 0 2 16.02
14 Anssi Löfman 0 0 0 +1 0 +1 1 0 18.38
13 Jesse Mankinen 0 0 0 0 0 0 2 0 10.09
43 Antti Aarnio 0 0 0 0 0 0 3 0 13.43
81 Carlo Grünn 0 0 0 0 -3 -3 1 0 9.07
40 Jarno Koskiranta 1 0 1 +2 0 +2 5 2 16.38
60 Tero Koskiranta 0 1 1 +2 0 +2 2 0 12.45
28 Juha Kiilholma 0 0 0 0 -1 -1 1 0 12.36
8 Ville Koho 0 0 0 0 -2 -2 4 0 15.09
38 Jere Myllyniemi 0 0 0 - - - - 0 -
22 Dale McTavish 1 0 1 +1 -1 0 12 0 18.31
48 Mikko Pukka 0 1 1 +1 0 +1 1 0 22.08
26 Joni Tuominen 0 1 1 +1 -1 0 0 2 16.13
85 Jesse Saarinen 1 0 1 +2 0 +2 4 0 13.11
88 Per Savilahti-Nagander 0 0 0 0 -2 -2 2 2 17.48
33 Brian Salcido 0 0 0 +2 0 +2 2 4 26.07
41 Richard Lintner 0 0 0 +2 -2 0 6 2 32.52
2 Andreas Bernard 0 0 0 - - - - 0 -
18 Tyler Redenbach 0 1 1 +1 0 +1 2 0 23.08

Kärpät - Saipa 5.2.2011 SM-liigaa Oulussa
Kiekko tekee kipeää, 8 Ville Koho, SaiPa. Villeä lohduttamassa mv. Jere Myllyniemi

 

Pisteet



Kärpät

Kamil Kreps

1+2

Mikko Lehtonen

1+0

Miikka Salomäki

1+0

Jan Snopek

0+1

  

SaiPa

Dale McTavish

1+0

Jarno Koskiranta

1+0

Jesse Saarinen

1+0

Tyler Redenbach

0+1

Mikko Pukka

0+1

Tero Koskiranta

0+1

Joni Tuominen

0+1

 

Maalivahdit

Petri Koivisto, Oulun Kärpät 20.1.2011
Petri Koivisto, Kärpät

Petri Koivisto, Kärpät 10+9+7+1=27
Jere Myllyniemi, SaiPa 9+10+12+1=32

 

Palkitut

Kamil Kreps, Kärpät 3 tähteä

Miikka Salomäki, Kärpät 2 tähteä

Antti Aarnio, SaiPa 1 tähti

 

Tuomarit


Päätuomarit Jukka Hakkarainen, Tom Laaksonen
Linjatuomarit Timo Malinen ja Teemu Sorakangas

 

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  
Otteluselostukset  SM-liigajoukkueet  Valokuvat ja video

  

Oulun Kärpät SM-liigassa 2010 - 2011 

 

Pistetilasto 8.2.2011

Joonas Donskoi johtaa Kärppien maalitilastoa kärkeen 13 maalilla. Pistetilastoa johtaa Petr Tenkrat 24 pistettä, seuraavina Joonas Donskoi ja Kamil Kreps 21 pisteellä. 

Sij Nimi No  Ottelut  Maalit  Syötöt  Pist  Rang   ± Lauk  L%  Aika 
1. Tenkrat, Petr 62 34 12 12 24 61 -9 145 8,3 18.07
2. Kreps, Kamil 84 44 11 13 24 41 -9 124 8,9 18.52
3. Donskoi, Joonas  27 41 13 8 21 8 4 127 10,2 14.47
4. Kuusela, Kristian 17 48 8 12 20 28 -10 202 4,0 18.08
5. Lehtonen, Mikko 26 34 10 9 19 28 2 183 5,5 22.27
6. Mikkola, Ilkka 6 46 3 16 19 34 -8 165 1,8 24.11
7. Koskenkorva, Kimmo 11 47 10 8 18 20 1 109 9,2 15.00
8. Rosa, Pavel 16 26 3 14 17 10 -6 125 2,4 18.04
9. Keränen, Juho 19 42 7 9 16 34 1 87 8,0 12.55
10. Sicak, Vladimir 3 38 4 11 15 66 -1 112 3,6 22.59
11. St. Pierre, Martin 91 27 8 6 14 6 -8 86 9,3 18.45
12. Luomala, Marko 71 30 4 9 13 12 4 77 5,2 15.36
13. Salomäki, Miikka  22 29 4 4 8 18 1 39 10,3 10.30
14. Ohtamaa, Atte 5 34 0 8 8 24 3 82 0,0 19.25
15. Junttila, Julius  13 28 4 3 7 6 0 66 6,1 11.37
16. Kemppainen, Joonas 23 49 2 5 7 6 9 86 2,3 15.35
17. Karppinen, Veikko 15 48 2 5 7 22 -5 60 3,3 11.15
18. Hedström, Jonathan 20 18 2 4 6 16 -9 16 12,5 14.32
19. Alikoski, Mikko 18 24 1 5 6 6 4 25 4,0 11.03
20. Liljeblad, Joni  29 21 1 5 6 12 2 33 3,0 16.45
21. Ylönen, Antti 4 45 0 5 5 14 2 57 0,0 16.38
22. Komulainen, Joonas  30 11 2 2 4 2 -5 19 10,5 13.11
23. Helbling, Timo 56 28 2 2 4 34 -20 65 3,1 21.15
24. Koponen, Ville-Matti 49 12 0 2 2 0 -2 9 0,0 9.52
25. Ståhlhammar, Tomi 21 3 1 0 1 6 0 2 50,0 8.00
26. Körkkö, Tomi  21 11 1 0 1 2 -3 29 3,4 7.42
27. Snopek, Jan 44 7 0 1 1 12 0 16 0,0 19.10
28. Metso, Teemu 12 14 0 1 1 10 -2 18 0,0 14.55
29. Huml, Ivan 71 3 0 0 0 0 0 13 0,0 21.11
30. Toivo, Riku  49 5 0 0 0 0 0 6 0,0 8.49
31. Lehto, Nico  7 15 0 0 0 6 -1 21 0,0 12.28
32. Pokka, Ville  28 2 0 0 0 2 -2 0 0,0 6.06
33. Mäkiaho, Toni 20 5 0 0 0 2 -2 9 0,0 13.23
34. Jokinen, Juho 25 4 0 0 0 2 -3 7 0,0 20.41
35. Kiren, Toni 12 8 0 0 0 2 -4 8 0,0 14.30

  

 

Sarjataulukko 5.2.2011

Sij.

Joukkue

Ottelut  

Pisteet

1.

JYP

49

107

2.

Ässät

50

99

3.

HIFK

49

96

4.

HPK

50

82

5.

Jokerit

49

79

6.

KalPa

50

79

7.

Lukko

50

77

8.

Blues

49

75

9.

Ilves

49

68

10.

Tappara

50

66

11.

Kärpät

49

64

12.

SaiPa

50

53

13.

TPS

49

48

14.

Pelicans

49

45

 
 

  

 

Ottelut

Otteluohjelma 2010 - 2011 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin

Oulun Kärpät 5.2.2011 voittoisan Kärpät - SaiPa jälkeen

Kokosimme Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen otteluohjelman, ottelutulokset sekä linkit junnut.com juttuihin ja SM-liigan tilastoihin. 
 

KATSO: Otteluohjelma 2010 - 2011 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin

 _____________________

 

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  
Otteluselostukset  SM-liigajoukkueet  Valokuvat ja video

 

   

Joukkueen kokoonpano, Oulun Kärpät 2010 -2011

Maalivahdit

 1

Ville Hostikka

FIN

M

21.03.1985

25 

Lappenranta 

190 

90 

31

Koivisto, Petri

FIN

M

15.11.1986

24

Kiiminki

177

81

L

33

Karhunen, Tomi *

FIN

M

29.10.1989

21

Oulu

179

79

L

35

Rautiola, Antti

FIN

M

08.02.1988

23

Äänekoski

187

80

L

35

Saarela, Tuomas *

FIN

M

22.09.1993

17

Kiiminki

175

65

L

 Puolustajat

3

Sicak, Vladimir

CZE

P

01.12.1980

30

Hradec Kralove

179

88

L

4

Ylönen, Antti

FIN

OP

15.09.1983

27

Liminka

173

83

L

5

Ohtamaa, Atte

FIN

OP

06.11.1987

23

Nivala

188

92

L

6

Mikkola, Ilkka

FIN

VP

18.01.1979

32

Oulu

181

89

L

7

Lehto, Nico *

FIN

P

19.06.1990

20

Oulu

183

88

L

12

Kiren Toni 

FIN 

VP 

18.06.1984 

26 

Lahti 

185 

90 

12

Metso, Teemu

FIN

P

23.08.1985

25

Oulu

180

79

L

25

Jokinen, Juho

FIN

OP

25.07.1986

24

Kalajoki

190

92

L

26

Lehtonen, Mikko

FIN

P

12.06.1978

32

Kiiminki

184

92

L

28

Niemelä, Mikko *

FIN

VP

09.10.1990

20

Oulu

187

87

R

28

Pokka Ville * 

FIN 

03.06.1994 

16

Tornio 

182

85 

29

Liljeblad, Joni *

FIN

P

17.09.1989

21

Oulu

182

80

L

44

Snopek, Jan 

CZE 

22.06.1976 

34 

Praha

193 

101 

R

56

Helbling Timo 

SUI

P

21.07.1981

29

Basel

190

102

R

 Hyökkääjät

11

Koskenkorva, Kimmo

FIN

H

21.06.1978

32

Haukipudas

173

78

L

13

Junttila, Julius *

FIN

H

15.08.1991

19

Oulu

179

74

L

15

Karppinen, Veikko

FIN

KH

30.01.1986

25

Kajaani

184

87

L

16

Rosa, Pavel

CZE

OH

07.06.1977

33

Most

182

88

R

17

Kuusela, Kristian

FIN

OH

19.02.1983

27

Seinäjoki

175

83

R

18

Alikoski, Mikko

FIN

OH

28.07.1986

24

Oulu

173

80

L

19

Keränen, Juho

FIN

VH

07.04.1985

25

Keitele

176

89

R

21

Körkkö, Tomi

FIN

26.03.1991 

19

Oulu 

184 

74 

21

Ståhlhammar, Tomi

FIN

KH

09.03.1988

22

Turku

177

78

L

22

Salomäki, Miikka *

FIN

H

09.03.1993

17

Raahe

178

84

L

23

Kemppainen, Joonas

FIN

H

07.04.1988

22

Kajaani

188

97

L

24

Viuhkola, Jari

FIN

KH

27.02.1980

30

Oulu

183

89

L

27

Donskoi, Joonas *

FIN

H

13.04.1992

18

Raahe

181

75

R

30

Komulainen, Joonas *

FIN

H

01.06.1990

20

Kuhmo

166

73

L

49

Koponen Ville-Matti

FIN

H

04.01.1984

27

Lahti 

186 

86 

49

Milotinsky, Michal

CZE

H

25.02.1990

20

Brno

189

75

L

49

Toivo, Riku *

FIN

H

25.07.1989

21

Oulunsalo

183

76

R

62

Petr Tenkrat

CZE

H

31.05.1977

33

Kladno

182

83

R

71

Huml Ivan

CZE

H

06.09.1981

29

Kladno

189

83

L

84

Kreps, Kamil

CZE

H

18.11.1984

26

Litomerice

185

86

R

 * Tähdellä merkityt pelaajat ovat tulokkaita

Kapteenisto

C Ilkka Mikkola
A Mikko Lehtonen
A Kristian Kuusela (Jari Viuhkola)

 _____________________

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  
Otteluselostukset  SM-liigajoukkueet  Valokuvat ja video

  

Oulun Kärpät Oy

Urheilukatu 5 A, 90130 Oulu
Puh. 08-815 5700

Toimitusjohtaja
 Juha Junno

Toimistopäällikkö
Hanna-Kaisa Lyytikäinen

Urheilutoimen johtaja
 Harri Aho

Yhteyspäällikkö
 Jouni Loponen

Hallitus
 Tommi Virkkunen, pj.
 Heikki Airio
 Heikki Kontsas
 Arto Ylimartimo
 Jari Pirinen
 Pasi Hagman, sihteeri
 

Päävalmentaja 
 Hannu Aravirta

 

Valmentajat
 Jari Laukkanen
 Toni Sihvonen
 Erno Moilanen
 Harri Hakkarainen/Lappidoc

 

Muu tiimi
 Aki Karjalainen
 Jukka Tikanto
 Petri Koivunen
 Arto Pekkala
 Martti Lakovaara
 Esa Sihvonen
 Janne Lukkari

 

Oulun Energia Areena (Oulun Jäähalli, Raksila): - junnut.com

Kotihalli

Oulun Energia Areena
Teuvo Pakkalankatu 11

  

Kärppä-säätiö

Asiamies Pasi Hagman
Urheilukatu 5 B 90130 Oulu
Puh. (08) 335 003
Fax. (08) 335 002
www.karppa-saatio.fi

Perustettu 2002. Säätiö omistaa valtaosan Oulun Kärpät Osakeyhtiön osakkeista. Säätiö tukee taloudellisesti oululaista ja pohjoissuomalaista juniorijääkiekkoilua ja sen junioritoimintaa.

Hallitus
Heikki Airio (pj.), Jouni Kukkonen (vpj.), Sampo Anttila, Timo Heikkinen, Juha Juntunen, Heikki Kontsas, Timo Levo, Suvi Lindén, Harri Martinmäki, Matti Pörhö, Arto Ylimartimo

 

  

 Otteluselostukset

KUUNTELE KÄRPPÄSELOSTUKSET, Ari
Ari "Stenkka" Stenius, jääkiekkoselostaja Radio Mega

Kuuntele Kärppämatsien selostukset Radio Megalta

   


 

    

 

SM-liigajoukkueet 2010 - 2011

 

Blues, HIFK, HPK, Ilves, Jokerit, JYP, KalPa, Kärpät, Lukko, Pelicans, SaiPa, Tappara, TPS, Ässät

 


 

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Otteluohjelma   Oulun Kärpät Joukkue  
Otteluselostukset  SM-liigajoukkueet  Valokuvat ja video

 Maalikooste RuutuNelonen

 

Katso video lehdistötilaisuudesta ja kuvat ottelusta Kärpät - SaiPa 5.2.2011.

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti

 


 

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Kärpät
SaiPa
SM-liiga
Suomen Jääkiekkoliitto

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 7 539 kertaa
Uutisia on luettu 7 922 403 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 17 074 847 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com