<

Kiekko- Laser voitti Mestis-jääkiekon Pohjois-Suomen derbyn, Kajaanin Hokki nurin Raksilassa

Eero Pylkäs 19.01.2011 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Mestis-jääkiekkoilun ylpeydet Kiekko-Laser ja Hokki iskivät yhteen kiihkeässä paikallisderbyssä Raksilassa keskiviikko iltana. Jos oli Kajaanin Hokki hallinnut kauden edellisiä kohtaamisia, niin nyt oli Kiekko-Laserin vuoro kuitata vanhat velat.

Kiekko-Laser – Hokki 4 - 1 (3 - 0, 1 - 0, 0 - 1)

Kotijoukkue aloitti erityisen terävästi ja vauhdikkaasti. Jo kolmessa minuutissa ensimmäinen kiekko toimitettiin Hokin nuottaan ylivoimalla. Ennen ensimmäistä erätaukoa taululla loisti 3 - 0.

Toisessa erässä Kiekko-Laser säilytti kovan luistelutemponsa ja onnistui lisäämään jmaalitiliään edelleen. Joukkue puolusti myös hyvin Hokin lähentelyt. Maalivahti Antti Rautiola oli maalissaan Hokille ohittamaton muuri. Tauolle päästiin 4-0 tilanteessa mutta erän loppuun Kiekko-Laser sai kaksi jäähyä.

Päätöserän alussa Hokki hyödynsi kahden miehen ylivoimansa kavennus osumalla. Mutta Hokin kiri ei tuonut enempää tulosta vaikka K-Laser ottikin  useita jäähyjä. Hokin rynnistykset olivat kyllä vauhdikkaita mutta K-Laserin viimeisenä lukkona Antti Rautiola kesti maalillaan ja liimasi tärkeät kopit varmistaen Oululaisten voiton.

Kiekko- Laserille irtosi näin Mestis-jääkiekkoilun Pohjos-Suomen paikallisderbyn makea voitto. Toistatuhattapäinen yleisö poistui myös suut messingillä leutoon talvi-iltaan, kun tärkeät Mestiksen- sarjapisteet jäivät Ouluun.

Kiihkeä paikallisottelu loi paineita myös erotuomareille. Mutta liigatuomari rutiinillaan Keränen ja Sorakangas pitivät ottelun hyvin kuosissaan.

Kiekko-Laserin voitossa oli myös aimo annos tunnetta. Voitollaan joukkue saattoi näin onnitella seuran puheenjohtajaa iloisesta perhetapahtumasta. Ottelun aikana nimittäin kuulutettiin Kiekko-Laserin puheenjohtaja Janne Koskelaisen perheeseen syntyneen potran vauvan. Yleisö onnitteli Jannea aplodein. Myös www.junnut.com onnittelee Jannea perheenlisäyksestä.

 

Ottelun 19.01.2011 kentälliset

K-Laser

MV

30 RAUTIOLA Antti (AM)

29 WIK Victor

1.

8 METSO Teemu

18 LILJEBLAD Joni (A)

25 JUNTTILA Julius

7 KOPONEN Ville-Matti (A)

27 STÅHLHAMMAR Tomi

2.

22 LEINONEN Tommi

21 MATTILA Akseli

23 RAJALA Ville

17 MEMONEN Iiro

61 PELTONEN Tomi

3.

16 NIEMELÄ Mikko

3 HIMANKA Markus

12 TOIVO Riku

11 HAKOMÄKI Oskari

71 JOKI-ERKKILÄ Aku (C)

4.

 

 

10 PERKKIÖ Matias

19 NÄTTINEN Jussi

15 LÖFMAN Jari

 

Hokki

4.

20 FOFANOV Evgeni

19 WEDMAN Joonas

14 SAVOLAINEN Jani

 

 

3.

25 KOMULAINEN Joonas

23 KOMULAINEN Ville (A)

10 MÄKIAHO Mika

95 HEIKKINEN Jarkko (C)

5 LUKKARI Heikki

2.

22 VIRTANEN Juha (A)

15 LAAKSONEN Jere

16 SAARENPÄÄ Niko

34 TÖRNVALL Iikka

31 SHVALEV Aleksei

1.

8 REIVONEN Antti

17 PALONEN Niko

9 SUHONEN Teemu

6 HYVÄRINEN Ville

4 MAKKONEN Jussi

MV

33 KOSKELA Sami

1 TOIVONEN Juha (AM)

 

Tilastot

1. Erä

00:00 

MV

TOIVONEN Juha

Hokki

aloittaa

00:00 

MV

RAUTIOLA Antti

K-Laser

aloittaa

02:31 

2min

LUKKARI Heikki

Hokki

Koukkaaminen

03:16 

1 - 0 YV VT

PELTONEN Tomi (MEMONEN Iiro, PERKKIÖ Matias)

K-Laser

 

07:31 

2 - 0 SR VoM

KOPONEN Ville-Matti (JUNTTILA Julius, NIEMELÄ Mikko)

K-Laser

 

07:47 

Aikalisä

 

Hokki

 

13:08 

2min

SHVALEV Aleksei

Hokki

Kiinnipitäminen

13:08 

10min

VIRTANEN Juha

Hokki

Käytösrangaistus

14:06 

3 - 0 YV

KOPONEN Ville-Matti (LEINONEN Tommi, JUNTTILA Julius)

K-Laser

 

16:53 

2min

KOMULAINEN Joonas

Hokki

Kampitus

 

2. Erä

24:11 

2min

SHVALEV Aleksei

Hokki

Koukkaaminen

30:59 

2min

LILJEBLAD Joni

K-Laser

Estäminen

34:07 

2min

FOFANOV Evgeni

Hokki

Estäminen

34:50 

4 - 0 YV

JUNTTILA Julius (KOPONEN Ville-Matti, STÅHLHAMMAR Tomi)

K-Laser

 

35:23 

2min

SAARENPÄÄ Niko

Hokki

Koukkaaminen

39:09 

2min

STÅHLHAMMAR Tomi

K-Laser

Koukkaaminen

39:09 

2min

STÅHLHAMMAR Tomi

K-Laser

Koukkaaminen

39:09 

2min

LILJEBLAD Joni

K-Laser

Koukkaaminen

 

3. Erä

40:44 

4 - 1 YV2

VIRTANEN Juha (SHVALEV Aleksei, LAAKSONEN Jere)

Hokki

 

47:02 

2min

LILJEBLAD Joni

K-Laser

Estäminen

50:05 

2min

KOPONEN Ville-Matti

K-Laser

Korkea maila

50:05 

2min

KOPONEN Ville-Matti

K-Laser

Korkea maila

50:40 

2min

STÅHLHAMMAR Tomi

K-Laser

Huitominen

50:40 

2min

MÄKIAHO Mika

Hokki

Sukeltaminen

54:16 

2min

(KOMULAINEN Joonas)

Hokki

Liikaa pelaajia

56:51 

2min

JUNTTILA Julius

K-Laser

Huitominen

56:51 

2min

PALONEN Niko

Hokki

Huitominen

 

Yhteenveto

 

Maalivahdit:

RAUTIOLA Antti

K-Laser

7 + 12 + 15 = 34

TOIVONEN Juha

Hokki

13 + 12 + 7 = 32

 

 

 

Palkitut pelaajat

KOPONEN Ville-Matti

K-Laser

Kultainen Kiekkovakiomitali

3

JUNTTILA Julius

K-Laser

Hopeinen Kiekkovakiomitali

2

VIRTANEN Juha

Hokki

Pronssinen Kiekkovakiomitali

1

 

 

Aikalisät:

 

K-Laser

-

 

 

Hokki

07:47

 

 

 

 

Erotuomarit:

 

Päätuomari

KERÄNEN Vesa

 

 

Päätuomari

SORAKANGAS Tuomo

 

 

Linjatuomari

LAPPALAINEN Lasse

 

 

Linjatuomari

ORAVA Samuli

 

 

 

 

Yleisöä:

1172

 

 

 

Toimihenkilöt  Kiekko-Laser

Joukkueen manageri

Miikka Järvenpää

Joukkueenjohtaja

Juhani Lehtonurmi

Päävalmentaja

Mikko Manner

Valmentaja

Teemu Käyhkö

MV-Valmentaja

Marko Hilli

Mediavastaava

Toni Järvenpää

Mediavastaava

Reija Poutanen

Lääkäri

Ville Puukka

Lääkäri

Ville Hokkanen

Huoltaja

Jussi Hekkala

Huoltaja

Jouni Perttunen

Huoltaja

Henri Perttunen

Fysioterapeutti

Janne Lukkari









Toimihenkilöt Hokki

Joukkueenjohtaja

Kiiveri Eino

Päävalmentaja

Kolek Vladimir

Valmentaja

Kuusivuori Jukka

Valmentaja

Happo Kimmo

MV-Valmentaja

Kuusivuori Jukka

Mediavastaava

Oittinen Katja

Lääkäri

Kemppainen Hannu

Huoltaja

Haapala Heikki

Huoltaja

Heikkinen Reijo

Huoltaja

Röntynen Pentti

Huoltaja

Pulliainen Marko

Hieroja

Kosamo Timo




 

SJL :: Mestis

Sarjataulukko

Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

-

PM

P

Jukurit

39

23

7

3

6

147

-

84

86

KooKoo

39

25

3

3

8

136

-

82

84

D Team

39

18

5

2

14

121

-

108

66

Sport

38

18

4

3

13

111

-

94

65

K-Laser

38

18

1

6

13

118

-

111

62

LeKi

39

19

1

1

18

128

-

135

60

SaPKo

39

14

5

5

15

121

-

130

57

K-Vantaa

39

13

5

1

20

113

-

128

50

Jokipojat

39

12

3

7

17

120

-

135

49

HeKi

39

13

3

4

19

110

-

143

49

Hokki

39

11

5

4

19

102

-

121

47

TuTo

39

11

0

3

25

114

-

147

36

 

O=Ottelut, V=Voitetut ottelut,JV=Jatkoaika-/Voittomaalikilpailuvoitot, JH= Jatkoaika-/Voittomaalikilpailuhäviöt, H=Hävityt ottelut, TM=Tehdyt maalit, PM=Päästetyt maalit, P=Pisteet


 

Ottelut

Aika

Klo

Koti

Vieras

Tulos

 

 HARJOITUSOTTELUT 

 

 

 

 

10.08.2010

18:30

K-Laser

Sport

0-3

 

14.08.2010

17:00

Hokki

K-Laser

-

 

24.08.2010

18:30

Hokki

K-Laser

8-1

 

25.08.2010

18:30

Sport

K-Laser

3-2 ja

 

01.09.2010

18:30

K-Laser

Kärpät

5-1

 

04.09.2010

18:30

Asplöven

K-Laser

-

 

10.09.2010

18:30

K-Laser

Asplöven

-

 

 RUNKOSARJA

 

 

 

 

15.09.2010

18:30

K-Laser

Sport

4-3

 

17.09.2010

18:30

Hokki

K-Laser

3-1

 

24.09.2010

18:30

Jokipojat

K-Laser

1-5

 

25.09.2010

16:07

K-Laser

TuTo

1-7

 

29.09.2010

18:30

K-Laser

D Team

6-1

 

01.10.2010

18:30

K-Laser

LeKi

3-2

 

04.10.2010

18:30

SaPKo

K-Laser

4-3 ja

 

08.10.2010

18:30

K-Laser

K-Vantaa

5-3

 

10.10.2010

16:00

K-Laser

Suomi U20

4-3 vl

 

15.10.2010

18:30

K-Laser

HeKi

2-1

 

16.10.2010

16:00

Sport

K-Laser

2-1 ja

 

20.10.2010

18:30

K-Laser

Hokki

2-3 vl

 

22.10.2010

18:30

KooKoo

K-Laser

2-3

 

23.10.2010

18:30

Jukurit

K-Laser

4-2

 

27.10.2010

18:30

K-Laser

SaPKo

4-0

Junnut.com 

30.10.2010

16:00

K-Laser

Sport

4-0

 

03.11.2010

18:30

D Team

K-Laser

4-1

 

06.11.2010

16:00

K-Laser

KooKoo

6-4

Junnut.com

10.11.2010

18:30

Hokki

K-Laser

6-1

 

15.11.2010

18:30

K-Laser

Jokipojat

4-2

 

19.11.2010

18:30

LeKi

K-Laser

5-3

 

20.11.2010

16:00

TuTo

K-Laser

1-3

 

24.11.2010

18:30

K-Laser

Jukurit

4-5vl

 

26.11.2010

18:30

HeKi

K-Laser

5-1

 

27.11.2010

16:00

K-Vantaa

K-Laser

5-2

 

01.12.2010

18:30

K-Laser

KooKoo

3-5

Junnut.com

03.12.2010

18:30

Sport

K-Laser

3-2

 

08.12.2010

18:30

K-Laser

Jokipojat

5-1

 

10.12.2010

18:30

D Team

K-Laser

3-2

 

11.12.2010

16:00

K-Laser

D Team

3-0

 

17.12.2010

18:30

Sport

K-Laser

2-5

 

18.12.2010

16:00

K-Laser

TuTo

2-4

 

29.12.2010

18:30

K-Laser

Hokki

3-4 vl

Junnut.com

05.01.2011

18:30

SaPKo

K-Laser

1-3

 

07.01.2011

18:30

K-Laser

LeKi

3-5

 

14.01.2011

18:30

K-Vantaa

K-Laser

4-3 ja

 

15.01.2011

16:00

HeKi

K-Laser

2-5

 

19.01.2011

18:30

K-Laser

Hokki

4-1

Junnut.com

21.01.2011

11:32

KooKoo

K-Laser

1-0

 

22.01.2011

16:00

K-Laser

K-Vantaa

3-1

 

26.01.2011

18:30

K-Laser

Jukurit

1-5

 

28.01.2011

18:30

TuTo

K-Laser

5-2

 

29.01.2011

16:00

LeKi

K-Laser

2-4

 

02.02.2011

18:30

Hokki

K-Laser

4-3

 

04.02.2011

18:30

K-Laser

SaPKo

1-5

 

09.02.2011

18:30

K-Laser

Sport

0-2

 

12.02.2011

16:00

K-Laser

HeKi

6-5 vl

Junnut.com

14.02.2011

16:00

Jukurit

K-Laser

6-3

 

16.02.2011

18:30

Jokipojat

K-Laser

 

 

  

  

Katso kuvat ottelusta Kiekko-Oulu - Hokki 19.1.2011.

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti


 

Kuvaajat:

Eero Pylkäs

Lähteet ja linkit:

SJL Tulospalvelu
Kiekko-Laser
Kajaanin Hokki

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 6 541 kertaa
Uutisia on luettu 7 741 027 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 667 911 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com