<

Kärpät - Ässät, SM-liigaa Oulussa 26.10.2010

Sampo Anttila 26.10.2010 Oulu

Kärppien uudet hankinnat Tenkrat ja St. Pierre antoivat lupauksia paremmasta. Kärpät aloitti vahvasti ja nuori tähti Joonas Donskoi teki komean maalin jo vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Ässien ote kuitenkin tiivistyi toisessa erässä ja voitti ottelun 1 - 4.

  

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Sarjataulukko  Ottelut   Oulun Kärpät Joukkue  
SM-liigajoukkueet  Valokuvat  

   

Kärpät - Ässät, 26.10.2010

Kotiyleisö oli saapunut hallin täydeltä otteluun suurin odotuksin. Kärpät oli julkistanut ja esitellyt kolmen hyökkääjän hankintansa. Pavel Rosa, Petr Tenkrat ja St. Pierre olivat odotettuja pelaajia. Ässät keikkui sarjataulukossa kärkikolmikon lähituntumassa ja voittanut lauantaina Jokerit ja on ollut SM-liigan suurin yllättäjä. Kärpät sen sijaan on yllättänyt heikoilla vierasotteluillaan ja hävinnyt kuudesta vierasottelusta viisi ja pelannut yhden tasan. Kotona Kärpät on voittanut yhdeksästä pelatusta ottelusta viisi ja pelannut yhden tasapelin.

Ottelu käynnistyi Kärppätahdissa. Avausmaalin taituroi Joonas Donskoi (Kristian Kuusela ja Mikko Lehtonen). Kärppäilme oli hyvä ensimmäisessä erässä. Toinen ja kolmas erä meni kuitenkin Ässien tahdissa. Ässien vauhdikas luistelu ja tehokkaat viimeistelyt kaatoivat Oulun Kärpät lukemin 1 - 4.

Rosa, Tenkrat ja Pierre esittäytyivät mediaväelle Kärppä-klubilla
Pavel Rosa, Martin St. Pierre ja Petr Tenkrat esittäytyivät mediaväelle Kärppä-klubilla 25.10.2010

Seuraava ottelu Kärpillä on Helsingissä ensi perjantaina 29.10. Jokereita vastaan. Odotusarvot ovat korkealla ja ottelu tulee olemaan vauhdikasta taistelua. Molemmilla joukkueilla on uusia vahvistuksia. Jokereita vahvistavat Justin Forrest ja Tuomas Pihlman.

Justin Forrest #55, Oulun Kärpät - Pelicans, SM-liigaa Oulussa 24.10.2009
Justin Forrest #55, Oulun Kärpät - Pelicans, 24.10.2009

Justin Forrest kuului kaudella 2005-06 Ässien hopeaa saavuttaneeseen joukkueeseen. Saman värisen mitalin hän sai kaulaansa myös Kärpissä toissa kauden päätteeksi. Forrest aloitti viime kauden Kärpissä, mutta siirtyi marraskuussa Sveitsin liigaan Kloteniin.

Tuomas Philman on pelannut kolme viime kautta JYPissä, jonka riveissä hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 2009 ja pronssia viime keväänä. Kokemusta isokokoisella hyökkääjällä on myös NHL- ja AHL-kaukaloista.

 

Petr Tenkrat #62 teki näyttäviä nousuja vastustajan maalille
Petr Tenkrat #62 teki näyttäviä nousuja vastustajan maalille

 

Kärpät - Ässät 1 - 4 (1 - 0, 0 - 2, 0 - 2)

Aika

Maalit

Maalintekijä (syöttäjät)

Joukkue

02:59

1 - 0 YV

DONSKOI Joonas (KUUSELA Kristian, LEHTONEN Mikko)

Kärpät

24:54

1 - 1

SAVINAINEN Veli-Matti (NIEMI Mika, MÄKILÄ Antti)

Ässät

33:39

1 - 2

NIEMI Mika (MÄKILÄ Antti)

Ässät

52:48

1 - 3

YETMAN Patrick (ZABORSKY Tomas, KUPARINEN Matti)

Ässät

59:02

1 - 4 TM

UUSIKARTANO Aki (SAVINAINEN Veli-Matti)

Ässät

 

Torjunnat

Petri Koivisto #31, Oulun Kärpät
Petri Koivisto, Kärpät 4+12+7=23 (vaihto ulos 58.40, vaihto sisään 59.02)


Eero Kilpelänen #37, Ässät
Eero Kilpeläinen, Ässät 11+13+10=34

 

Tuomarit

Keränen Vesa, Päätuomari
Sorakangas Tuomo, Päätuomari
Juntunen Antti, Linjatuomari
Juntunen Ville, Linjatuomari

 

Kärpät

PaitaNimiMaalitSyötötPisteet+ - ± Lauk. Rang.Aika
27 Joonas Donskoi 1 0 1 0 0 0 8 0 17.17
13 Julius Junttila 0 0 0 0 -1 -1 5 0 11.55
33 Tomi Karhunen 0 0 0 - - - - 0 -
15 Veikko Karppinen 0 0 0 0 0 0 0 0 11.07
23 Joonas Kemppainen 0 0 0 0 0 0 2 0 16.52
49 Riku Toivo 0 0 0 0 0 0 1 0 9.07
18 Mikko Alikoski 0 0 0 0 0 0 2 0 12.07
31 Petri Koivisto 0 0 0 - - - - 0 -
17 Kristian Kuusela 0 1 1 0 -2 -2 7 0 17.58
11 Kimmo Koskenkorva   0 0 0 0 0 0 2 2 15.32
26 Mikko Lehtonen 0 1 1 0 -2 -2 6 0 23.38
29 Joni Liljeblad 0 0 0 0 -1 -1 0 0 17.55
7 Nico Lehto 0 0 0 0 0 0 0 0 11.06
6 Ilkka Mikkola 0 0 0 0 -1 -1 3 2 21.26
4 Antti Ylönen 0 0 0 0 -2 -2 3 0 18.50
62 Petr Tenkrat 0 0 0 0 -3 -3 3 0 17.07
3 Vladimir Sicak 0 0 0 0 -2 -2 6 0 23.11
84 Kamil Kreps 0 0 0 0 -2 -2 4 0 17.55
91 Martin St. Pierre 0 0 0 0 -3 -3 2 0 18.27
20 Jonathan Hedström 0 0 0 0 -2 -2 1 2 12.35

 

Ässät

PaitaNimiMaalitSyötötPisteet+-±Lauk.Rang.Aika
67 Tomas Zaborsky 0 1 1 +1 0 +1 5 0 13.20
10 Joel Armia 0 0 0 0 0 0 5 0 17.12
25 Jesse Laaksonen 0 0 0 +1 0 +1 0 0 10.08
35 Niklas Lehti 0 0 0 - - - - 0 -
24 Miko Malkamäki 0 0 0 0 0 0 0 4 13.25
14 Antti Mäkilä 0 2 2 +2 0 +2 3 0 11.59
31 Mika Niemi 1 1 2 +2 0 +2 3 0 12.30
72 Severi Sillanpää 0 0 0 0 0 0 1 0 12.55
7 Jesse Jyrkkiö 0 0 0 0 0 0 0 0 18.26
37 Eero Kilpeläinen 0 0 0 - - - - 0 -
22 Matti Kuparinen 0 1 1 +2 0 +2 1 0 16.51
44 Juho Mielonen 0 0 0 +2 0 +2 1 0 21.50
53 Sami Mutanen 0 0 0 0 0 0 0 0 13.24
52 Ville Uusitalo 0 0 0 +1 0 +1 1 0 25.16
77 Aki Uusikartano 1 0 1 +1 0 +1 2 2 19.26
19 Veli-Matti Savinainen 1 1 2 +3 0 +3 3 0 14.07
47 Tapio Sammalkangas 0 0 0 +3 0 +3 1 0 21.26
91 Tuomas Santavuori 0 0 0 0 0 0 3 0 17.41
78 Kristian Kudroc 0 0 0 +2 0 +2 1 0 19.44
16 Patrick Yetman 1 0 1 +1 0 +1 3 2 13.24

 

 

Oulun Kärpät, SM-liigan Runkosarjassa 2010 - 2011

 

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Sarjataulukko  Ottelut   Oulun Kärpät Joukkue  
SM-liigajoukkueet  Valokuvat  

   

Sarjataulukko 26.10.2010

Sij. 

Joukkue

Ottelut

Pisteet

1.

JYP

16

39

2.

Ässät

16

34

3.

HIFK

16

33

4.

Lukko

17

30

5.

KalPa

17

26

6.

HPK

17

26

7.

Jokerit

15

25

8.

Ilves

16

25

9.

Blues

16

24

10.

Tappara

17

19

11.

Pelicans

16

19

12.

Kärpät

16

18

13.

SaiPa

16

17

14.

TPS

17

7

 

Ottelut

Kokosimme Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen otteluohjelman, ottelutulokset sekä linkit junnut.com juttuihin ja SM-liigan tilastoihin. 
KATSO: Otteluohjelma 2010 - 2011 ja linkit juttuihin ja otteluraportteihin

_____________________

    

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Sarjataulukko  Ottelut   Oulun Kärpät Joukkue  
SM-liigajoukkueet  Valokuvat  

   

   

Joukkueen kokoonpano, Oulun Kärpät 2010 -2011

 

Maalivahdit

31

Koivisto, Petri

FIN

M

15.11.1986

23

Kiiminki

177

81

L

33

Karhunen, Tomi *

FIN

M

29.10.1989

20

Oulu

179

79

L

35

Rautiola, Antti

FIN

M

8.2.1988

22

Äänekoski

187

80

L

35

Saarela, Tuomas *

FIN

M

22.9.1993

17

Kiiminki

175

65

L

 Puolustajat

3

Sicak, Vladimir

CZE

P

01.12.1980

29

Hradec Kralove

179

88

L

4

Ylönen, Antti

FIN

OP

15.09.1983

27

Liminka

173

83

L

5

Ohtamaa, Atte

FIN

OP

06.11.1987

22

Nivala

188

92

L

6

Mikkola, Ilkka

FIN

VP

18.01.1979

31

Oulu

181

89

L

7

Lehto, Nico *

FIN

P

19.06.1990

20

Oulu

183

88

L

12

Metso, Teemu

FIN

P

23.08.1985

25

Oulu

180

79

L

25

Jokinen, Juho

FIN

OP

25.07.1986

24

Kalajoki

190

92

L

26

Lehtonen, Mikko

FIN

P

12.06.1978

32

Kiiminki

184

92

L

28

Niemelä, Mikko *

FIN

VP

09.10.1990

20

Oulu

187

87

R

29

Liljeblad, Joni *

FIN

P

17.09.1989

21

Oulu

182

80

L

 Hyökkääjät

11

Koskenkorva, Kimmo

FIN

H

21.06.1978

32

Haukipudas

173

78

L

13

Junttila, Julius *

FIN

H

15.08.1991

19

Oulu

179

74

L

15

Karppinen, Veikko

FIN

KH

30.01.1986

24

Kajaani

184

87

L

16

Rosa, Pavel

CZE

OH

07.06.1977

33

Most

182

88

R

17

Kuusela, Kristian

FIN

OH

19.02.1983

27

Seinäjoki

175

83

R

18

Alikoski, Mikko

FIN

OH

28.07.1986

24

Oulu

173

80

L

19

Keränen, Juho

FIN

VH

07.04.1985

25

Keitele

176

89

R

20

Hedström, Jonathan

SWE

H

27.12.1977

32

Skellefteå

180

91

L

21

Ståhlhammar, Tomi

FIN

KH

09.03.1988

22

Turku

177

78

L

22

Salomäki, Miikka *

FIN

H

09.03.1993

17

Raahe

178

84

L

23

Kemppainen, Joonas

FIN

H

07.04.1988

22

Kajaani

188

97

L

24

Viuhkola, Jari

FIN

KH

27.02.1980

30

Oulu

183

89

L

27

Donskoi, Joonas *

FIN

H

13.04.1992

18

Raahe

181

75

R

30

Komulainen, Joonas *

FIN

H

01.06.1990

20

Kuhmo

166

73

L

49

Milotinsky, Michal

CZE

H

25.02.1990

20

Brno

189

75

L

49

Toivo, Riku *

FIN

H

25.07.1989

21

Oulunsalo

183

76

R

62

Petr Tenkrat

CZE

H

31.05.1977

33

Kladno

182

83

R

71

Luomala, Marko

FIN

H

02.06.1980

30

Vaasa

186

95

L

84

Kreps, Kamil

CZE

H

18.11.1984

25

Litomerice

185

86

R

91

Martin St. Pierre

CAN

11.08.1983 

27

Embur, Ont

175

84

L

 * Tähdellä merkityt pelaajat ovat tulokkaita

 

Oulun Kärpät Oy

Urheilukatu 5 A, 90130 Oulu
Puh. 08-815 5700

Toimitusjohtaja
 Juha Junno

Toimistopäällikkö
Hanna-Kaisa Lyytikäinen

Urheilutoimen johtaja
 Harri Aho

Yhteyspäällikkö
 Jouni Loponen

Hallitus
 Tommi Virkkunen, pj.
 Heikki Airio
 Heikki Kontsas
 Arto Ylimartimo
 Jari Pirinen
 Pasi Hagman, sihteeri

Päävalmentaja:
 Mikko Haapakoski

Kapteenisto
C Ilkka Mikkola
A Mikko Lehtonen
A Jari Viuhkola

Oulun Energia Areena (Oulun Jäähalli, Raksila)

Kotihalli
Oulun Energia Areena
Teuvo Pakkalankatu 11

  

Kärppä-säätiö

Asiamies Pasi Hagman
Urheilukatu 5 B 90130 Oulu
Puh. (08) 335 003
Fax. (08) 335 002
www.karppa-saatio.fi

Perustettu 2002. Säätiö omistaa valtaosan Oulun Kärpät Osakeyhtiön osakkeista. Säätiö tukee taloudellisesti oululaista ja pohjoissuomalaista juniorijääkiekkoilua ja sen junioritoimintaa.

Hallitus
Heikki Airio (pj.), Jouni Kukkonen (vpj.), Sampo Anttila, Timo Heikkinen, Juha Juntunen, Heikki Kontsas, Timo Levo, Suvi Lindén, Harri Martinmäki, Matti Pörhö, Arto Ylimartimo

  

SM-liigajoukkueet 2010 - 2011

Blues, HIFK, HPK, Ilves, Jokerit, JYP, KalPa, Kärpät, Lukko, Pelicans, SaiPa, Tappara, TPS, Ässät



    

Alkuun  Oulun Kärpät SM-liigassa  Sarjataulukko  Ottelut   Oulun Kärpät Joukkue  
SM-liigajoukkueet  Valokuvat         

 

 

Katso kuvat ottelusta Kärpät - Ässät 26.10.2010.

Pientä kuvaa klikkaamalla saat suuremmat kuvat vaihtumaan automaattisesti.


 

Kuvaajat:

Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
Ässät
SM-liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 6 878 kertaa
Uutisia on luettu 7 922 323 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 17 074 641 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com