<

Janne Niinimaa Jannen kiekkoleirillä 2010

Sampo Anttila 16.06.2010 Oulu

Janne Niinimaa s. 22.5.1975 Raahe, jääkiekkoilija - puolustaja left. Janne Niinimaa pelasi HV71:n puolustajana ja on vuoden 2010 Ruotsin Mestari. Jannen pituus on 185 cm ja paino 100 kg. Janne aloitti ammattilaisuran Oulun Kärpistä vuonna 1991 ja on saanut kolme Suomen Mestaruutta, Olympiapronssia ja vuoden 1995 Maailmanmestari. NHL-uraa on takana kymmenen kautta ja pelasi NHL-sarjassa lähes 750 ottelua.

 

Janne Niinimaa

Janne Niinimaa 2007

Puolustaja Janne Niinimaa aloitti jääkiekon ammattiuransa Oulun Kärpissä v. 1991. Kärpistä Janne siirtyi Jokereihin ja voitti siellä kaksi Suomen Mestaruutta. NHL-seura Philadelphia Flyers oli varannut Niinimaan vuonna 1993 toisella varauskierroksella numerolla 36. Janne suuntasikin valtameren taakse ja pelasi kaikkiaan kymmenen kautta NHL liigassa. NHL kausien jälkeen Janne palasi Eurooppaan ja Sveitsin liigaan. Kausi 2009-2010 Ruotsissa HV71-joukkueessa tuotti Jannelle Ruotsin Mestaruuden.

Janne Niinimaa voitti Suomen Mestaruuden Jokereissa vuosina 1994 ja 1996 sekä Oulun Kärpissä vuonna 2005. Janne on voittanut Suomen Maajoukkueessa MM kultaa 1995 ja Olympiapronssia vuonna 1998.

Joukkue Sarja Kausi
Kärpät I-divisioona 1991-92
Kärpät I-divisioona 1992-93
Jokerit SM-liiga 1993-94
Jokerit SM-liiga 1994-95
Jokerit SM-liiga 1995-96
Philadelphia Flyers NHL 1996-97
Philadelphia Flyers NHL 1997-98
Edmonton Oilers NHL 1997-98
Edmonton Oilers NHL 1998-99
Edmonton Oilers NHL 1999-00
Edmonton Oilers NHL 2000-01
Edmonton Oilers NHL 2001-02
Edmonton Oilers NHL 2002-03
New York Islanders NHL 2002-03
New York Islanders NHL 2003-04
Kärpät SM-liiga 2004-05
Malmo IF SEL 2004-05
New York Islanders NHL 2005-06
Dallas Stars NHL 2005-06
Montreal Canadiens NHL 2006-07
Davos Swiss-A 2007-08
Langnau Swiss-A 2008-09
HV71 Jonköping SEL 2009-10
Luleå HF SEL 2010-11
     

Janne Niinimaa, v. 2005

Janne Niinimaa JUNNUT.com sivuilla

JANNEN JÄÄKIEKKOLEIRI 16. - 21.6.2007 sisältää linkit vuosien 2006, 2003, 2002 ja 2001 leirijuttuihin
Oulun Kärpät - Rauman Lukko
Oulun Kärpät - Ilves
Oulun Kärpät - SaiPa

NHL

Katso video: Janne Niinimaa Jannen kiekkoleirillä 16.6.2010


Avaa video omaan ikkunaan



LATAA FIREFOX JA OPERA PLUGIN tästä
 

Kuvaajat:

Sampo Anttila Video: Sampo Anttila

Lähteet ja linkit:

Kiimingin Kiekko-Pojat (KKP)

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 13 931 kertaa
Uutisia on luettu 7 565 330 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 16 290 566 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com