<

Oulun Kärpät teki kolmivuotisen sopimuksen Julius Junttilan, Joonas Komulaisen ja Nico Lehdon kanssa

Sampo Anttila 07.03.2010 Oulu

Oulun Kärpät Oy on tehnyt kolmevuotiset liigasopimukset hyökkääjien Julius Junttilan ja Joonas Komulaisen sekä puolustaja Nico Lehdon kanssa.

A-juniorien SM-liigan runkosarjan pistepörssin kärkikaksikko Julius Junttila ja Joonas Komulainen ovat jo liigakasteensa saaneet, ja ensi kaudella se voi olla edessä myös nuorten liigan tehokkaimmalla puolustajalla Nico Lehdolla.

”Seuran arvojen mukaisesti uskomme tulevaisuudessakin omiin kasvatteihimme. Junttila, Komulainen ja Lehto ovat tällä kaudella näyttäneet osaamisensa nuorten liigassa ja osa heistä myös SM-liigassa. Pitkäkestoisten sopimusten avulla pyrimme takaamaan pelaajalle parhaat mahdollisuudet kehittyä”, urheilutoimenjohtaja Harri Aho toteaa.

Aho kertoo, että ensi kauden joukkueen rakentamistyötä tehdään koko kevään ajan ja lahjakkaiden omien juniorien seurantaa jatketaan.

Julius Junttila pyssytti kypärätempun kolmannessa liigaottelussaan torstaina Pelicansia vastaan. A-nuorten SM-liigassa hän voitti pistepörssin tehoin 27 + 33 = 60 (41 ottelua), kakkosena oli hänen ketjukaverinsa Komulainen pistein 22 + 35 = 57 (35 ottelua). Nico Lehto oli puolustajien tilaston ykkönen tehoin 9 + 37 = 46 (41 ottelua).

18-vuotias Junttila on oululaistaustainen hyökkääjä ja häntä vuotta vanhempi Komulainen on pelannut Kärpissä C-junnuista asti. Ensimmäiset luistimenpiirtonsa Komulainen veti Kuhmon Kivassa. 19-vuotias Lehto on pelannut Kärppien lisäksi yhden kauden B-junnuna Rauman Lukossa.

 


 

Lähteet ja linkit:

Oulun Kärpät
SM-liiga

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Junnut.com -sivusto 20 vuotta

Maanantai 3.6.2019 Oulu






Oulun Kärpät pudotuspeleissä 2019

Perjantai 22.3.2019 Oulu


Urheilugaala 2019

Torstai 17.1.2019 Oulu


Oulu - Rauma, Naisten Superpesis

Sunnuntai 10.6.2018 Oulu

Tamma- ja varsanäyttely

Perjantai 1.6.2018 Oulu



Uutiset sivuillesi?
Luettu: 8 162 kertaa
Uutisia on luettu 7 927 801 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 17 085 747 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com