<

JUNNUT.COM -SIVUSTO 10 VUOTTA KESÄKUUSSA 2009

Sampo Anttila 03.06.2009

Junnut.com sivusto on vireä juniori-ikäinen. Sivuston ensimmäinen juttu julkaistiin 10-vuotta sitten, 3.6.1999. Juttu oli Kärppien D-87 junioreiden tukiryhmän laatima tiedote, jolla tavoiteltiin mainostajia turnauslehteen. Junnut.com sivusto jatkaa työtä uudistuneella ilmeellä jossa on myös mahdollisuus julkaista aiheeseen sopivia videoita.

JUNNUT.com- sivusto sai alkunsa Kärppä-junioreiden tiedotustarpeista. Internetin käyttö oli yleistynyt ja lähes kaikilla silloisen D87 joukkueen perheillä oli tietokone ja sähköpostiosoite. Tiedottaminen hoidettiin kuitenkin pääosin monisteilla. Tiedon perille meno kotijoukoille oli sattumanvaraista. Tiedotteet löytyivät usein poikien varustekassista, eivätkä vanhemmat olleet saaneet tärkeitäkään tietoja aina luettavakseen.

Kun allekirjoittanut tuli valituksi vuonna 1999 D87 joukkueenjohtajaksi ja Kärppien johtokuntaan, päätin kehittää tiedottamista Internetin suuntaan. Sain merkittäväksi avuksi vanhimman poikamme Aki Anttilan, jolla oli sivujen rakentamiseen tarvittavat taidot. D87 joukkueen sivujen rakenne ja sisältö toteutettiin yhteistyössä, joka on jatkunut edelleen.

Alkuaikoina sivusto löytyi go.to/junnut- ja welcome.to/junnut-osoitteissa. Varsinaisesti www.junnut.com – osoitteessa sivusto julkaistiin vuonna 2001 syksyllä. Näin alun perin Kärppien D87-juniorijoukkueen tarpeisiin rakennettu sivusto on muotoutunut junioritoimintaa palvelevaksi sivustoksi, jossa on mahdollisuus saada esille omia kertomuksia ja kuvia mistä tahansa juniorilajista, harrastuksista, urheilusta ja tapahtumista.

Kaikki näiden vuosikymmenen aikana julkaistut jutut runsailla valokuvilla terästettynä ovat edelleen luettavissa JUNNUT.com – sivustolla. Sivuston ulkoasua ja rakennetta on muutettu kolme kertaa. Tämä juttu julkaistaan neljännellä versiolla ja jota päivitetään selainpohjaisesti.

ENSIMMÄINEN JUTTU JULKAISTIIN 3.6.1999

Ensimmäinen julkaistu juttu JUNNUT.com – sivustolla oli 3.6.1999 julkaistu ”Mukana hyvässä seurassa”.


MUKANA HYVÄSSÄ SEURASSA

Kärppien vuonna 1987 syntyneet jääkiekkojuniorit muodostavat kaksi tasavahvaa joukkuetta. Pojilla on mennyt mukavasti. Pelejä on voitettu ja välillä hävittykin, mutta tunnelma porukalla on aina ollut hieno. Pari kertaa pojat ovat käyneet pelaamassa vähän kauempanakin aina Espoossa ja Turussa saakka.

Poikien suuri haave on päästä ulkomaan turnausmatkalle. Ensi vuoden keväällä matkan on määrä toteutua. Kohteeksi on valittu Tsekin tasavalta ja matka kestää yhden viikon. Jotta tuo unelma toteutuisi, me poikien vanhemmat teemme monenlaista talkootyötä.

Yksi tärkeä tulon hankkimislähde on oma turnaus, jonka järjestämme syksyllä Jäälissä vuonna 1987 syntyneille jääkiekkojunioreille. Turnaukseen osallistuu kahdeksan joukkuetta Suomesta. Nyt Sinulla on mahdollisuus tukea poikia ja ostaa mainospaikka turnauslehdestämme. Tämän tiedotteen liitteenä saat ilmoitusten hinnat. Lehtistä jaetaan turnausviikonlopun aikana yleisölle ja vierasjoukkueille.

Olkoon mottomme "ole mukana hyvässä seurassa" ja se vieköön poikia eteenpäin.

Terveisin Kärppien D-87 junioreiden tukiryhmä.

Oulussa kesäkuun 3 päivänä 1999.


Jo silloin oli nähtävissä joukkueen toiminnassa kansainvälisyys. Jutussa mainittu turnausmatka Tšekin tasavaltaan toteutettiin vuonna 2000. Huhtikuussa 2000 järjestettiin kansainvälinen turnaus Jäälissä. Tuolloin mukana oli kotimaisten joukkueiden lisäksi joukkueet Saksasta ja Itävallasta.

JUNNUT.COM –SIVUSTO TUKEE JULKAISEMALLA JUTTUJA

Junnut.com -sivusto on ollut tukemassa Oulun seudun urheiluseuroja ja tapahtumia julkaisemalla juttuja turnauksista ja tapahtumista sekä esittelemällä eri urheilulajeja ja harrastuksia. Viime vuosina on myös erityisen tiiviisti seurattu Oulu Kärppien liigajoukkueen pelejä ja tapahtumia. Sivuston arkistossa on säilytetty kaikki julkaistu aineisto. Sivuilta löytyy runsaasti valokuvia. Kuvien määrää ei ole laskettu mutta kokonaismäärä pyörinee kymmenissä tuhansissa, juttuja ja uutisia on kertynyt noin 1200. Googlen tuloksiin tulee noin 10 000 julkaistua kuvaa, josta ei löydy kaikki sivuston sisältämät kuvat. Lisäksi julkaisemattomia kuvia on todella paljon! Tiedostoja ja kansioita oli 1.6.2009 palvelimella 113637 kpl, mikä kuvannee hyvin sivuston laajuutta.

Sivustoa on pidetty ja tullaan pitämään yllä sivutoimisesti. Päivittäminen ja juttujen tekeminen on kiinni tekijöiden ajankäytöstä. Sivuston kustannuksista vastaavat allekirjoittanut ja VISARK. Kustannuksia on merkittävästi kertynyt web-hotellipalveluista ja yhteyskustannuksista, sekä laitteiston, ohjelmiston ja kuvauskaluston jatkuvasta uudistamisesta.

Uusin sivuston rakenteellinen muutos tuo videot, valokuvat ja jutut samalle uutissivulle. Kaikki tämä aineisto tallennetaan tietokantaan selainpohjaisella käyttöliittymällä. Kehitystyö jatkuu, toivottavasti lukijoita miellyttävään suuntaan ja avustajien jutun tekemistä helpottaen.

Junnut.com 10v. Sokerijussissa 7.7.2009
Takana vas. Eero Pylkäs, Tapani Pikkarainen, edessä Aki Anttila, Sampo Anttila
Junnut-tiimi juhlimassa sivuston 10. vuotta. Kuva Anssi Anttila

Kiitos sivuston kävijöille ja avustajille, erityisesti Eero Pylkäkselle ja Tapani Pikkaraiselle sekä ylläpidon graafisesta suunnittelusta ja teknisestä tuesta vastanneelle Aki Anttilalle.


 

Kuvaajat:

Sampo Anttila, Tapani Pikkarainen ja Aki Anttila

Lähteet ja linkit:

MUKANA HYVÄSSÄ SEURASSA, Kärppien D-87 junioreiden tukiryhmä 3.6.1999
Googlen kuvahaku

Kommentit:

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida -> rekisteröidy tästä tai kirjaudu sisään


Kirjoittaja:
  pvm:
1 - 0 / 0 kpl



HAKU:



UUSIMMAT:


Kiekko-Laser/KKP - KalPa

Lauantai 11.11.2017

AIK/Laser HT - Riemu

Lauantai 11.11.2017


Karjala-turnaus 9.-12.11.2017

Maanantai 30.10.2017


K-Laser/KKP – KooKoo, C-junnut

Perjantai 27.10.2017









Uutiset sivuillesi?
Luettu: 11 018 kertaa
Uutisia on luettu 6 141 485 kertaa
3.6.2009 jälkeen
Tietoa JUNNUT. com sivuston ylläpitäjistä ja materiaalista

Sivuja on ladattu 13 037 603 kertaa
19.9.2009 jälkeen

PALAUTE JA AINEISTO:

sampo.anttila(at)junnut.com tai webmaster(at)junnut.com

SIVUSTOSTA:

Sivusto on yksityisten henkilöiden ylläpitämä. Tarkista aina tietojen oikeellisuus lähteestä. Ylläpitäjät eivät vastaa virheellisestä tai muutoin väärästä tiedosta eikä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Juttujen kommentit ovat niiden kirjoittajien mielipiteitä ja kannanottoja. Asiattomat kommentit pyritään karsimaan pois.

KUVAT, VIDEOT JA TEKSTIT:

Sivustolla oleva aineisto on tekijänsuojalain alaista eikä sitä saa luvatta käyttää.

Junnut.com on junioritoimintaan painoittunut uutispalvelu.
Lue sivuston historiasta: Yli 10-vuotta junioritoiminnan uutisia

Toteutus: visark.com